maanantai 15. heinäkuuta 2019

Vaaleanpunaisia kukkahattaroita ja arvonnan voittajat.






Pihalla alkavat jaloangervojen kukinnot puhjeta parhaimpaan kukkaan. Ensimmäisenä ehtivät vaaleanpunaiset kaunokaiset, vanhoja kasveja tällä pihalla, ilman nimeä, jaettu muutamasta taimesta kymmeniksi yksilöiksi,  nyt jo kahdelle pihalle.


Jaloangervot ovat helppohoitoisia perennoja, mikäli niillä on paikka, jossa viihtyvät. Paahteesta ne eivät pidä ja ravinteikas maa on niille mieleen. Kukkavarret eivät kaatuile, värit sopivat monen muun kanssa hyvin yhteen tai angervot ovat kauniita ihan yksinäänkin, pelkät lehdetkin angervoissa ovat kauniit. Kukinta myös kestää mukavan pitkään. Pihaltani löytyy lisäksi valkoisia, punaisia ja violetteja jaloangervoita, mutta niiden kukinta alkaa vähän myöhemmin.






 Vanhimmat Jacmannii -kärhöt viihtyvät heinäseipäiden juurella pyöreässä penkissä, ovat viihtyneet siinä kymmenisen vuotta. Penkin juurella kasvaa keväisin krookuksia, mutta kesällä olen istuttanut siihen kesäkukkia, samettiruusuja tai ahkeraliisoja. Viime syksynä päätin jakaa hieman niukasti kukkivat jaloangervot ja istutin ne kärhöpenkin reunoille. Käenkaali valtaa aina itselleen oman alan tuosta penkistä, mutta siinä on hyvä kontrasti vaaleille angervoille, joten annan olla toistaiseksi paikoillaan. Kärhöissä on nuppuja, mutta ei vielä avonaisia kukkia, niinpä jaloangervot saavat ryöpytä uudessa paikassaan vielä yksin ihailtavana.



Arvonta yhteistyössä Mustila Puutarhan kanssa on nyt päättynyt, kiitokset Mustilalle ja kiitokset kaikille osallistujille! Tervetuloa uudet lukijat sekä instagramissa että blogin puolella!
Vietämme Kouvolassa parasta aikaa Asuntomessuja (siellä menikin tämä maanantai) ja toivotamme tervetulleiksi Kouvolaan ja Mustilaan niin messuilijat kuin muutkin matkailijat. Sainkin sopivasti arvonnan onnettareksi tyttäreni, joka on juuri valmistunut AMK:sta matkailun ammattilaiseksi:)

Pääsyliput kahdelle Arboretum Mustilaan voittivat: Kukkaiselämää ja Vaalean vihreää

30e:n lahjakortin Mustila Puutarhaan voitti: Piparminttu

Onnittelut voittajille!




Nyt tuntuu sää lämpenevän, joten puutarhassa elämä varmasti kiihtyy ja uudet kukkapostaukset jatkuvat, ehkäpä myös Asuntomessut pääsevät blogiin. Mukavaa viikon jatkoa!

22 kommenttia:

  1. Tulin tosi iloiseksi tästä voitosta! Retkipäivä siis tiedossa.
    Jaloangervoja en osannut joskus arvostaa, nykyisin jo osaan! Niitäkin on vaikka mitä lajeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea sinulle, postia siis tulossa! Angervolajikkeita tosiaan taitaa olla monia.

      Poista
  2. Onnittelut voittajille. Onpa oikein kaunis sävy jaloangervoissa, kirkas vaaleanpunainen. Angervot on helppoja kasveja, aloin tykätä niistä ihan liian myöhään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen on ihanan hempeä, minustakin kovin helppoja kasvattaa!

      Poista
  3. Olen tänä kesänä ostanut noita jaloangervoja kokeeksi. Taimet ovat melko pikkuiset eikä kukkia vielä näy. Lehdet ovat kasvaneet kyllä. Mahtaakohan kukkia näin ensimmäisenä kesänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla, että angervo tarvitsee vähän aikaa kukkiakseen, mutta on paikallakin merkityksensä, minulla kukkivat valkoiset angervot toisella pihalla huimasti, toisella ei kukan kukkaa ole tulossa.

      Poista
  4. Kiitos! Nytpä pitää käydä tuolla Mustilassa. En ole ikinä käynyt.

    Kauniit angervot. Meiilä vähän kärsivät alkukesän kuivuudesta ja paahteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustilaan ajat teiltä pikkuisen reilun tunnin, pääset jopa suoraan 6-tietä perille, mutta tokihan voit pistäytyä matkalla Kouvolassa, ja meilläkin saa kahvit:)

      Poista
  5. Onnia voittajille! Jaloangervot on yksiä oman pihan kärkikasviista.

    VastaaPoista
  6. Mahtava juttu, kiitos! Mustilan reissu on siis edessä täälläkin :)
    Suloiset angervot ja käenkaali tarjoaa tosiaan kukinnalle hyvän taustan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea vaan sinulle myös! Mustila on mielenkiintoinen paikka!

      Poista
  7. Onnea voittajille!
    Jaloangervot ovat minustakin kauniita, kestäviä ja helppoja. Pihakäenkaali sopii erinomaisesti tuon vaaleanpunaisen jaloangervon kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käenkaali kylväytyi paikkaan jo aiemmin itsekseen, mutta sopii minustakin mainiosti tuon vaaleanpunaisen seuraksi.

      Poista
  8. Onnittelut voittajille! Jaloangervot kuuluvat minunkin suosikkeihini kasvutapansa takia. Minulla taitaa olla tuota samaa kuin sinullakin. Kyselin viime kesänä sille nimeä ja yksi veikkaus oli japaninjaloangervo 'Peach Blossom'. Meillä ei ihan vielä kuki, mutta aivan pian kuitenkin. Se ehtii aina ensimmäisenä kukkaan. Oikea kaunotar! Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapa olla juurikin tuo Peach Blossom, kukkii nimittäin todella runsaasti ja ensimmäisenä aloittaa. Kiitos vinkistä!

      Poista
  9. Onnea voittajille! Tosi kauniit jaloangervot ja mahtava tuo pihakäenkaalin ja jaloangervojen yhdistelmä. Hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä väripari, ja kaunis angervo minustakin. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

      Poista
  10. Voi nämä vaaleanpunaiset hattarat ovat niin ihania ja varsinkin kun niitä on paljon ryppäänä, kuten sinulla! Sopisi hyvin prinsessoille :) Oi sinulla ollut ihana arvonta, onnittelut voittajille! Mustilaan pitäisi vielä tänä kesänä päästä, yritän houkutella perhettäni...luen ekaksi sinun postauksesi Mustilasta saadakseni inspiraatiota, kiitos Sinulle ♥

    VastaaPoista
  11. Täydelliset onnettaren suosikit! Onnittelut heille!

    Jaloangervot lumoavat kepeydellään! <3
    Ihanaa heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista