Joku varastaa aikaani! Vai olisiko syy sittenkin minussa?! Lapset näyttävät jonkun muun tekemiä videoita ja meemejä, joissa "äiti" on koko ajan liikkeessä ja tekee jotakin... Nauramme niille yhdessä ja tunnistan itseni, mutta jostain syystä puutarhani huutavat poissaoloani!!
Olen ennenkin sanonut, että rehevä puutarha hoitaa pitkälti itse itseään ja se on nähty tänäkin kesänä. Kastelun tarve on ollut vähäinen, rikkaruohoja ei penkkeihin mahdu ja kasvit tukevat toinen toistaan, kun puutarhuri kulkee muualla.
Toisen puutarhamme kohtalo on ollut surkeampi; Maa kuivuu helposti, sadetta ei ole sinne kulmille riittänyt ennen näitä heinäkuun sadeviikkoja. Vanha ihanasti varjostava valkeakuulas- omenapuu kaatui tuulessa ja muutti isosti pihan valo-olosuhteita. Myöskään puutarhahuoneen tomaatit ja kurkut eivät voi oikein hyvin. Johtunee pelkästään epätasaisesta kastelusta ja lämmön vaihteluista, kun puutarhuri kulkee muualla.
Metsäpuutarhassa on rehevää; rönsyillään leviävä leinikki, paikastaan kiinni pitävät saniaiset ja muut alati siementävät luonnonkasvit tekevät keskelle metsää perustettavasta puutarhasta haastavan. Lisänä tässä miljöössä on kiinteästi joukkoon kuuluvat ötökät; keltaiset vihulaismuurahaiset ja valtava hyttysarmeija, jotka puolustavat metsän omia joukkoja, puhumattakaan myyrien kuohkeuttamasta verkostosta istuttamieni kasvien juuristossa. Eikä asiaa tee helpommaksi se, että puutarhuri kulkee muualla.
Mustilan taimipäiviltä aikanaan hankittu ja kotipuutarhasta metsään siirretty saniaisen jakotaimi kasvaa nyt rehevänä kotoisessa metsässä. Ympärillä hiirenporras saniaiset ihmettelevät tulokasta ja lähestyvät sitä hanakasti. Joulu- ja alppiruusut pitävät toistaiseksi pintansa, mutta mikäli kasvit jäävät pidemmäksi aikaa omiin oloihinsa, on maa pian metsäkasvien peittämä!
Arabella |
Värikkäitä liljoja aukeaa sieltä täältä, on ihanaa, että niistä monet jaksavat kukkia vuodesta toiseen, osa jopa runsastuneina.
Tuoksuherneiden kukinta alkoi hyvissä ajoin ja niille on kannettu vettä, koska ovat kuivemmalla pihalla. Koska saavat tuolla myös paljon valoa, on kukinta niin runsasta, että näistä riittää moneen kukkakimppuun.
Kukkakimput ovat kesätekemistä parhaimmillaan! Kun on välillä lähes viikon poissa kotipihalta, voi surutta ottaa kukkaset mukaansa, eli moni pioni, lilja, ruusu ja kesäkukkanen pääsee kimpussa mukaan mökille - siinä myös yksi hyvä syy jättää puutarha omilleen. Sillä aikaa syntyy uusia kukkia.
DoubleShot Appleblossom |
Muutkin siemenistä kasvatetut kesäkukkaset kuin tuoksuherneet ovat kukassa. Leijonankidoista ´DoubleShot Appleblossom´ja `Madame Butterfly´ ovat kauneudessaan upeita! eikä valittamista ole amppelissa kukkivista petunioistakaan! Talvinen taimihässäkkä alkaa tuottaa iloa!
Nyt koko päivän jatkuneiden sateiden jälkeen paistaa taas aurinko, puutarhurin on aika lähteä liikkeelle!
Mukavaa viikonloppua muille ajan kulkua ihmetteleville!