tiistai 30. huhtikuuta 2019

Vappuiloa Pihapiirimessuilta


 Viimeisetkin kevätpuutarhamessut on nyt käyty. Lahden Pihapiirimessuja olin odottanutkin, viime vuotisista kun jäi oikein hyvä fiilis. En kuitenkaan lähtenyt suurin odotuksin ja hankinnat mielessä, vaan katselemaan ja viettämään päivää keväisissä tunnelmissa. Kiitokset myös KOKO Lahti Oy:lle, jolta sain messuliput sekä itselleni että arvottavaksi muutamalle messuvieraalle! Tässä kuvakimara tämän vuotisesta messumeiningistä!
 

 Lahden seudun kukkakauppiaat olivat luoneet tänäkin vuonna iloisen kevätnäyttelyn. Samalla sai äänestää omasta mielestään parasta juhlatunnelmaa. Nyt oli vaikea valita, oli niin huikeat juhlat puutarhassa!








 Tuosta Kukkakauppa Villiviinin laatikostosta nappaan itselleni vinkin seuraaviin puutarhahuoneen kesäjuhliin:)




Hupsista! Onko tässä nyt vappuilottelua vaiko keikauskakku! Kukkakauppa Neilikan tytöt ovat olleet vauhdikkaalla päällä!




 Maistuisiko vappuskumpat kukkavarjon alla?!




Silmäni hakivat kauneutta ja iloa, korvat kuulivat luonnon terveysvaikutuksista ja pihapiirin hyödyllisestä yhteiselosta luonnon eliöiden kanssa. Hyvinvointi- ja ravintoasiantuntija Jaakko Halmetojan ja luomupuutarhuri Saara Kuurneen luennot olivat täyttä asiaa.  Muutaman blogitutun tapasin ja pari pikkuista ideaa löysin kotiin viemisisksi:)



Tässä osastolla oli kivat, kauniin väriset kasvilaatikot. Reilun kokoiset ja hauska kokonaisuus.

 

Taimikauppiaita oli muutamia, en kuitenkaan löytänyt mitään sellaista, jota olisin ehdottomasti nyt halunnut kukkapenkkiini. Yrttejä oli runsain määrin, vahvan näköisiä taimia, niitä ostin muutaman. Puutarhamekkoja hypistelin, mutta en kuitenkaan ollut vaateostoksilla, joten sinne jäivät.





 Näyttävän näköisiä kukka-asetelmia, kukkivia pikkupuita, puutarhakalusteita, terassilaseja, kepeitä puutarha-asusteita...  Kiva oli kierrellä, Lahden Pihapiirimessut ovat mielestäni sopivan kokoiset, jaksaa katsella, ehtii kiertää alueen vaikka kahteen kertaan, jättää ostokset kotiinlähdön hetkeen. Luentoihin olisi voinut enemmänkin keskittyä, askartelut eivät nyt minua jaksaneet kiinnostaa.




Kotona rakentelin vielä viimeisistä Helsingin messujen kukkasista vappupöytään asetelman, joukossa talvituhoja kärsineiden Norjanangervojen oksia. Ja omat vappupalloni  löydän puutarhasta!





Hauskaa vappua kaikille!

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Sinistä ja valkoista



Kuinka monta puutarhuria viettää näinä päivinä aikaansa sisällä? Veikkaan, että iltahämäriin asti monikin kulkee kumarassa ja kuopsuttaa jotakin penkin kulmaa pihamaalla. Ainakin minä teen niin. Työpäivän jälkeen ei tarvitse miettiä, mitähän sitä tekisi, suorastaan kiiruhtaa kotiin ja pihalle! Tällä hetkellä olen myös häikäilemättömän iloinen, ettei tarvitse miettiä, mitä ruokaa laittaa perheelle tai olisiko tänään siivouspäivä, voin keskittyä pihapuuhiin kenenkään häiritsemättä. (Toki täytyy sanoa, että edelleen perhe menee edelle, jos joku heistä sattuisi käymään tai tarvitsemaan apua) <3



Syyspuuhat istutusalueiden siistimisessä helpottavat kevään hommia. Tyhjensin lämpökompostin melko myöhään syksyllä, iso osa valmiista mullasta päätyi kukkapenkkien katteeksi. Hyvä niin, sitä hommaa en tässä lämpötilassa olisi halunnutkaan enää tehdä, eikä kompostimulta välttämättä ole kauneinta katetta kevätkukkien seassa. Muuten kyllä lisäilin multaa kuivien lehtien ja pilkottujen varsien päälle. Kukkapenkkien kanttausta sen sijaan täytyy tehdä, se on nyt helpompi hoitaa, kun nurmikko ei vielä ole päässyt kasvuvauhtiin.


Samalla kuin itse puuhaan pihalla, ovat pelargoniat, daaliat ja kärhöt päässeet ulkoilemaan. Suoraa auingonvaloa yritän välttää, samoin tuuli saattaa tehdä tuhojaan. Viime syksynä hankin euron kärhöjä useampia, vaihdoin loppusyksystä suurempiin ruukkuihin ja nyt ovat olleet kuukauden verran taimien kanssa viileässä, sisällä. Yhtä lukuunottamatta kaikki selvisivät talvesta hengissä, ja tuo yksikin lurpahti viime viikolla ulkoilun jälkeen. Muutamien kanssa olen jo vähän pulassa, kun kasvavat niin vauhdilla...

Raidallinen `Pickwick`krookus kukkii runsaana ja leviää helposti.



Krookukset kukkivat nyt parhaimmillaan! Niiden seasta nousee sinililjoja, helmililjoja, kevättähtiä, esikoita. Ja tietenkin narskuja ja tulppuja. Toistaiseksi väriskaala on sinisen ja valkoisen hallussa.



 


 

 Sinivuokkoja putkahtelee sieltä täältä, ovat ihan luonnonlajiketta, mutta niin kauniita!



 Ensimmäiset palloesikot ovat jo valmiina - pihan omat vappupallot!


 Sinistä tämäkin lupailee, ihana karvakorva, sinivaleunikko! Toissa kesänä istuttelin näitä useampaan kohtaan, jos jossakin viihtyisivät. Kahdesta on nyt alkuja näkyvissä, toivon mukaan jaksaisi kukkiakin.

Ensimmäiset orvokitkin on hankittu, värejä oli valtavasti tarjolla, enkä osannut päättää, joten meillä on vapuksi iloisen kirjavat orvokkiasetelmat! Sunnuntaina suuntaan Lahteen, Pihapiirimessuille, ehkäpä nähdään siellä!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Keväistä pääsiäistä!




Voiko puutarhaihminen - tai kukaan muukaan, olla iloisempi kun luonto tarjoilee pääsiäisen aikaan tällaista säätä, aurinkoa ja lämpöä! Olit sitten kaupungissa, luonnon äärellä tai pihapuutarhassa kuopsuttelemassa, koko ajan kevään merkit lisääntyvät ympärilläsi.











 Vaikka sinililjat, lumikellot  ja posllinihyasintit ovatkin aivan ihania, ovat kevätkurjenmiekat saaneet minut pauloihinsa. Muutama päivä sitten avautuivat ensimmäiset `Katherine Hodgin´-kurjenmiekat ja taas sydän hyppelee ilosta!



No keltaisia krookuksia ei tietenkään voi ohittaa!


Laukat ovat aloittaneet kasvunsa kohti korkeuksia!

 Uusia sipulikukkien piippoja nousee kukkapenkeistä, pionien ja ritarikannusten alkuja, kylmäkukkien karvakorvia, vihreä lisääntyy, silmut pullistelevat ja värien kirjo kasvaa.






Puutarhahuoneessa otettiin myös pääsiäinen ilolla vastaan, lämmin auringonpaiste on lämmittänyt kasvarinkin jo päivisin niin kuumaksi, että ikkunoiden avaaminen alkaa olla välttämätöntä. Vielä ei ole varjostusverhoja asennettu, koska yöpakkasten pelossa en ole siirtänyt taimia kasvariin - paitsi yhden amppelitomaattiruukun, katsotaan, miten sille käy.


Pääsiäiskoristeluja piti  hitusen laittaa puutarhahuoneeseenkin, vietettiinhän siellä pitkäperjantai-iltaa ystävien kanssa, otettiin samalla kevätkausi iloisesti vastaan.



 



Kerrattuja `Tete´- narsisseja löytyi pääsiäisostosten yhteydessä, joten olihan niitä ostettava. Että osaavatkin olla kauniita!

 

Kuin parahiksi aukenivat pinkit hyasintit, jotka viime syksynä istutin ruukkuun kevättä odottamaan. Nyt on kyllä niin lämmin, että vappuun mennessä nuo ovat kyllä jo kukkineet.




Iloista pääsiäistä ja ihanaa kevättä, yritetään pysyä mukana tässä  luonnon heräämisen vauhdissa!



tiistai 16. huhtikuuta 2019

Luentoja puutarhoista ja niiden perustamisesta




Tänään se vihdoin oli odottamassa töistä paluutani; kevätkurjenmiekat olivat avautuneet! Koska keväinen kasvun ihme on antanut odottaa itseään, on minulla ollut viime viikkoina aikaa kuunnella ammattitaitoisten puutarhureiden luentoja. Viime viikolla Kuusankosken puutarhaseura järjesti innokkaille puutarhanharrastajille mukavan nojatuolimatkan suomalaisiin puutarhoihin.

 

 Kaksituntinen Kuusankoskitalon teatterisalissa hurahti kasvien maailmassa. Matkan meille tarjoili kaikkien puutarhaihmisten tuntema toimittaja, itseään Puutarhakulkuriksi kutsuva Paula Ritanen-Närhi. Paula on tullut tunnetuksi aikoinaan Ylellä esitetystä Puutarhaunelmia -ohjelmasta, mutta myös toimittajan työstään mm. Kotipuutarhalehdessä ja Kodin Pellervossa. Nykyisin Paula kiertää kesäisin kymmenissä puutarhoissa kuvaamassa ja tekemässä juttuja ihmisten ihanista pihoista, hyötykasvimaista ja puutarhoista.


Paulan esittelmiä pihoja ei ollut lupa kuvata kuin omaan käyttöön, niipä keskityin ihailemaan ja nauttimaan. Oma pihanikin oli päässyt Paulan esitykseen. Toissa kesänä Paula Ritanen-Närhi kävi myös meillä tekemässä juttua ja Kodin Pellervo julkaisi sen vuosi sitten. Blogissani kerroin tuosta Paulan vierailusta ja lehtijutusta, se löytyy täältä.


Pitihän minun käydä Paulaa moikkaamassa, kun kerran näin lähelle pitkästä aikaa pääsin.  


Keskiviikon tapahtumassa oli mukana myös paikallinen Peltosen puutarha, joka on erikoistunut kasvattamaan pelargoneja. Puutarhan erikoispelargoneja oli myynnissä myös Helsingin Kevätmessuilla, ja ainakin viime vuonna heidät tapasi myös Lahden Pihapiirimessuilta. Pikkuruinen Tulppaanipelargonia `Red  Pandora´ ja Tähtipelargonia`Vancouver Centennial´ pääsivät meille:)


 Eilen olin taas puutarhaluennolla, nyt Kukkatalo Rosariumin tiloissa, jossa vihersuunnittelija Merja Naroma kertoi  puutarhan perustamisesta ja muokkaamisesta teemalla Pihasta kesähuone. Merja on viheralan ammattilainen, hänellä on oma yritys, Rose Factory, josta saa sekä markkinointi- ja viestintäpalveluita että piha-ja puutarhapalveluita. Merja oli tullut kertomaan sekä uuden pihan rakentamiseen että jo vanhan uudistamiseen liittyvistä asioista, joita kannattaa ottaa huomioon ja mistä kannattaisi aloittaa.



Yleisönsä Merja otti aktiivisesti mukaan keskusteluun ja myös Kukkatalon valikoimaa hyödynnettiin hauskasti, kun jokainen sai etsiä yhden asian, mikä kertoisi hänen puutarhansa tyylistä. Rosariumin valikoima on valtava, joten löytyi ruukkuja, koriste-esineitä, palmuja, lyhtyjä...

Rosariumin kylmiössä odottelivat kevään ja pääsiäisen keltaiset kukkavalikoimat
Molempien naisten luennoissa oli löydettävissä samankaltaisuuksia, asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota pihasuunnitelmaa tehtäessä tai arvioitaessa oman pihan tyyliä ja viihtyvyyttä, haasteita ja onnistumisia. Näistä ajattelin kertoa lisää myöhemmin samalla peilaillen näkökulmia omaan pihaani.


Eilisen illan kruunasi vielä postista hakemani paketti: Johanna  Vireahon ja Hanna Marttisen TAIMI - kirja, jonka olin voittanut Tuplasti terapiaa blogin Pirjon järjestämästä arvonnasta! Hypistelin kaunista kirjaa onnellisena, ajatellen, kuinka onnekas olenkaan lähiaikoina ollut, saanut viettää kaksi miellyttävää iltaa asiantuntevassa seurassa ja vielä tuo kirja minulle, amatöörille taimikasvattajalle, joka tekee kaiken yrityksen ja erehdyksen kautta:)

Mukavaa pääsiäisen odotusta!