Kun lähituntumassa sijaitsee sellaisia puutarhamyymälöitä kuin Mustila Puutarha, Hankkija ja Viherpeukalot, on siellä piipahdettava ainakin kerran kasvukaudessa, mielellään useammin :) Nyt on taas alennusmyyntien aika, prosentit 40-70, aika houkuttelevaa! Tarvitsinko jotakin, no en nyt välttämättä, mutta onhan valikoimat käytävä läpi. Ja hyviä perusteluita löytyy muitakin; onhan meillä kaksi pihapiiriä ja katse siintää myös tulevaisuuden metsäisessä puutarhassa mökillä, josko sinne voisi vielä muutaman kasvin hankkia.... :)
Lähes kaikki kasvit olivat jonkinlaisessa alennuksessa, lähtöhinnat sen sijaan vaihtelivat suuresti. Ihan mahdottomia en taimistani lähde maksamaan, kun ei kuitenkaan ole takeita, selviävätkö kalliitkaan taimet talvista ja tulevissa kasvupaikoissaan. Onneksi myymälöitä on useita, joten jokaisessa oli hinnaltaankin mukavia yllätyksiä! Mukaan lähtivät puistoalppiruusu Èino´, japaninalppiruusu `Alli´ ja alppiruusu ´Roseaum Eleganse´ sekä revontuliatsalea `Tri-Lights´. Uuden alppiruusulajike `Alli´n sanotaan olevan hyvin kylmänkestävä keltakukkainen lajike, jota suositellaan kokeiltavaksi jopa vyöhykkeille V-VII! Metsäpuutarhaan pääosin tulevat rhodot saavat lumisina talvina päälleen hyvän lumisuojan, riskinä jopa liikaa painoa ja oksien repeämistä. Mutta suotuisa kasvupaikka saattaa innostaa uudet tulokaat hyväänkin kasvuun ja kukintaan, niin ainakin toivon!
Austinruusu `Tranqillity´löytyi vitosella, samoin puistoruusu `Rhapsody in Blue´, niille on helppo löytää paikka muiden pihan ruusujen joukosta. Kärhöt `President´ ja `Miss Bateman´ eivät nekään paljon maksaneet ja ne istutan kotipihalle.Sinisen alppikärhön istutan joko kiven päälle tai jonkin haaraisen puunrungon oksille kasvamaan. Toki hulluna visiona olisi saada uudelle metsätontille kaariportti, jonka yllä alppikärhö rönsyilisi, mutta tämä kulkee vasta haaveena ja taimi odottaa jo istuttamistaan :)
Kukintansa jo lopettanut Princess Diana omassa kärhökaaressaan. |
Pensashanhikit eivät ole olleet suuria suosikkejani. Lapsuuden kodin pihalla kasvoi perinteisiä keltakukkaisia hanhikkeja ja omalla pihallani olen jo vuosia käynyt itseni kanssa keskusteluja, hävitänkö valkoisen hanhikin. Keväällä karmea raasku, mutta kun alkaa kukkia, ei meinaa loppua tulla! Toisella pihalla kukkii parhaillaan vaaleanpunainen hanhikki niin, niin kauniisti! Nyt huomasin hankkineeni kaksi uutta, ´Limelight ja Hopeley´s Orange - ja nyt en todellakaan tiedä, mihin nämä istuttaisin! Ehkäpä sentään laitan ne pihan laidalle, melko lämpimään paikkaan, mihin olen kerännyt keltaisen ja oranssin sävyisiä syyskukkijoita.
Samaisessa valoisassa ja lämpimässä paikassa kasvaa pensasmustikka Aino, sekin joskus alemyynnistä ostettu. Nyt hankin sille puolison, Alvarin -70%. Toivottavasti osoittautuu kuitenkin sadan prosentin mieheksi, jotta joskus tulee hyvä sato!
Alvarilla on upea syysväri! |
Tokihan tarjolla oli mukava kattaus kukkasipuleita!! Viherpeukaloilta valkoisia liljoja, narsisseja ja Balkaninvuokkoja, Mustilasta aprikoosinsävyisiä `Fyr Elise´tulppaaneja ruukkuistutukseen ja Hankkijan puutarhamyymälästä vaaleanpunaisia `Pink Sunrise´ helmililjoja. (Sipuliostoksilla olen saattanut ehkä, mahdollisesti, kenties käydä jossain muussakin paikassa). Lisänä muutama jalokuunlilja reilulla eurolla metsäpuutarhaan. Läheisiä alkaa jo epäilyttää, onko metsästä pian mitään jäljellä, kun uudet perennat alkavat täyttää tonttia :D Ehkä joku taimiostos tässä jäi mainitsematta, mutta saattaa päästä myöhemmin mukaan kuviin, kunhan vähän kasvaa ja alkaa kukkia.
Onneksi puutarhamyymälät sulkevat pian ovensa, tämä puutarhuri ainakin on asettanut itselleen kiellon uusiin perennahankintoihin - ainakin ensi kevääseen asti! :)