perjantai 14. helmikuuta 2020

Hyvää ystävänpäivää


 






 


 




 


 




"Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää,  
ystäväni on kuin niitynkukka
joka saa minut hymyilemään."


 Hyvää Ystävänpäivää, Puutarhaystävät!




torstai 6. helmikuuta 2020

Kevään kaipuu -haaste

Kun talvi pitää otettaan, pakkasviima pyyhkii kasvoja ja kevät on vain haaveissa, on hyvää aikaa vastata Tiiulta Puutarhahetki -blogista saamaani Kevään kaipuu -haasteeseen. Tiiu itse on myös aikoinaan haasteen pistänyt liikkeelle ja tarkoituksena on postailla itselleen merkityksellisiä kuvia, eikä suinkaan pelkkiä kukkakuvia, jos kevätkaipuuseesi kuulu muitakin asioita.

Taisinpa vastailla tähän haasteeseen viime vuonnakin. Kaipuu lienee kovin paljon samojen asioiden äärellä. 


Kun mökkipihalla Näsiä avaa kukkansa, on kevät vielä alkutaipaleella. Näsiällä on kiire kevääseen, niinkuin puutarhurillakin.
 

Vaikka nytkin on aurinkoisia päiviä, odotan aikaa, jolloin aurinko todella lämmittää! Oi se hetki, kun tekee mieli istahtaa puutarhatuoliin tai fiilistellä lämpimässä puutarhahuoneessa, jossa jo aikaiset kukkijat nauttivat keväästä.





 Odotan myös aikaa, jolloin mullasta näkyy ensimmäisiä kevätkurjenmiekan piippoja... jotka nopeasti kurkottavat myös kukkasensa kohti kevättä!







Kurjenmiekkoja seuraa aina yhtä odotettu krookusten joukko, en edes muista, mahdoinko istuttaa niitä viime syksynä lisää?
Kevättähtiä, sinililjoja, lumikelloja - enemmän ja enemmän! Joka päivä puutarhassa avautuu uusi näyttely! Kaipuu noiden näyttelyjen avajaisiin on suuri ja odotettu.


Lintujen kevätkonsertit, pullistelevat kukkasilmut hedelmäpuissa ja sinivuokot mökkipuutarhassa.....kyllähän minun kevätkaipuuni kovin kukkiva on!




Haastan kevätkaipuuseen 

Navettapiian Puuhamaan
Reetan Kasvin paikka -blogista ja 
Minnan Hiidenkiven puutarhasta


 Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.
Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne.


Tervetuloa uudet lukijat! Hyvää helmikuista viikonloppua kaikille!


lauantai 1. helmikuuta 2020

Minä puutarhurina -haaste





Sain sekä Betweeniltä Rikkaruohoelämää -blogista että Kruunuvuokolta Puutarhan lumo -blogista haasteen kertoa, minkälainen puutarhuri oikein olen. Alunperin haasteen on laittanut liikkeelle Kivisen Vilma. Kuvien kera siis pohtimaan omaa puutarhasuhdetta. Heti alkuun varoituksen sana: tämä on piiitkä postaus



Ilman historiaa ei ole nykypäivää. Olen saanut palavan intohimon puutarhaharrastukseeni ja luontosuhteeseeni omilta vanhemmiltani ja isovanhemmiltani. Lapsuudessa asuimme isovanhempieni naapurissa ja mummolan piha oli ihanan lähellä! Mammani oli mahtava puutarhaihminen; hänen pihapiirissään oli suuri kasvimaa, omena- ja viinimarjatarha, vadelmia, mansikoita ja tietenkin kukkia! Äitini kertoi minun tutustuneen ensimmäisinä kesinäni kasvillisuuteen nostamalla ylös mamman istuttamat orvokit, koska "halusin katsoa niiden juuria" ja Sarah Bernhardt -pionien kukkapilvet silppusin ympärilleni istuen onnellisena vaaleanpunaisen terälehtimaton keskellä! Nukevaunujen taskussa oli aina kuivuneita kukkia.

 

 Mammalla oli myös suuri lasiveranta, jossa kasvoi lukematon määrä pelargonioita ja mamman taimikasvatus oli koukuttavaa! Sieltä opin sanan "kouliminen":).
Kasvimaahan sain myös vahvasti tuntumaa lapsena, olinhan mukana sekä kylvämässä että kitkemässä!



Vanhempieni kanssa kuljin marjamatkoilla ja metsä on edelleen minulle tärkeä ja rakas. Äiti opetti tunnistamaan ja nimeämään luonnonkasveja. Ja vielä yksi merkittävä muisto: elämäni ensimmäisen kerran kävimme äidin kanssa taimitarhalta ostamassa petunioita kesäkukiksi ja pääsin sisälle kasvihuoneeseen, tuoksu ja kukkasten määrä - olin täysin myyty!




Ei sellaista retkeä, etten tullut kotiin pientareilta poimittujen kukkien kanssa. Ensimmäinen kesätyöni olikin myydä kukkakaupalle kieloja. Harmi vaan, että vanhoina filmirulla-aikoina  kukkajutuista ei ole kukaan ottanut kuvia. Puutarha-ala kiinnosti ja haaveilin ammatikseni kukkakauppiasta, mutta kesätyö mansikkapelloilla puhkaisi heinäallergian ja edessä olivat alanvaihtosuunnitelmat.
 Kun aikoinaan muutimme nykyiseen kotiini, alkoi metsäinen tontti vähitellen muuttua puutarhaksi.


Lasten ollessa pieniä pihalle kuuluivat keinut, hiekkalaatikot ja pelikenttä. Silloin kukkien kasvatus oli pienimuotoista äidin harrastusta. Kun sitten lapset kasvoivat pois pihaleikeistä, alkoi todellinen kukkapenkkien valtakausi! Kun erosimme, jäimme lasten kanssa tuttuun pihapiiriin. Puutarhasta oli jo aiemmin alkanut tulla eräänlainen terapiapaikka; sinne oli hyvä mennä; kun upotti sormensa multaan, käänsi lapiolla paksua savimaata, kärräsi kottikärryllä uutta multaa ja näki uusien kasvien kukoistavan, sai itse voimaa ja elämäniloa. Ja äiti löytyi aina, ei sen kauempaa kuin puutarhasta:)


Edelleen puutarhanhoito jatkuu samalla pihalla. Sitten tapasin ihanan miehen, jolla olikin jo oma puutarha ja lasiveranta! Hulluutta tai ei, mutta jo toistakymmentä vuotta olemme rakentaneet kahta pihapiiriä, suunnitellen ja toteuttaen yhdessä pieniä ja vähän suurempiakin haaveita.


Puutarhani on kukkapuutarha, hyötykasvit tulevat toissijaisina. Hedelmäpuita toki löytyy molemmilta pihoilta. Haluaisin pihojemme olevan sellaisia, ettei kaikki aukea yhdellä silmäyksellä. Mutta pieni pihapiiri tekee omat rajoituksensa. Jo nyt silmääni häiritsee liiallinen levottomuus, kun rehevyys ei synny suurista puista, vaan tolkuttomasta kukkamaasta.


Olen joskus ristiriidassa itseni kanssa: Haaveilen rehevästä, rönsyilevästä Cottage gardenista, jossa olisi periaate "antaa kaikkien kukkien kukkia vaan!" Mutta silti pidän siististä pihapiiristä, kantatuista kukkapenkeistä, leikatusta ja haravoidusta nurmikosta. Katkon syksyllä perennanvarret ja nypin jatkuvasti kukkapenkkeihin ilmestyneitä rikkaruohoja. Tavarat kannan(lähes) aina paikoilleen, varasto voi ajoittain näyttää sotkuiselta, mutta pihalla ei loju työkaluja. 



Molemmat pihamme ovat raskasta savimaata, jota on kevennettävä, jos siihen aikoo jotakin saada kasvamaan. Multakuormia olen kärrännyt satoja  ja joskus keho tekee tenän. Kun iskee plantaarifaskiitti tai tenniskyynärpää, tekee mieli jättää koko homma! Mutta heti kun olo kohenee, vie askel kohti puutarhaa.


Kustannukset puutarhaharrastukselleni ovat melko maltilliset, kasveja ostan, suosin alennusmyyntejä syksyisin, kasvatan itse taimia siemenistä ja jaan perennoja, jotta saan lisättyä rehvyyttä. Kovin paljon en lähde kokeilemaan ennalta arkojen kasvien kanssa, vaikka mieli tekisi. Kivetykset ovat omalla pihallani surkein osa, koska en enää halua satsata siihen kohtuuttomasti. Kun lapset ovat jo maailmalla, on pakko miettiä tulevaisuutta järjen ja myös jaksamisen kannalta.


 Tällä hetkellä olen innostunut kärhöistä. Myös ruusuja on puutarhoihimme ilmestynyt lisää. Daalioista pidän ja onnekseni meiltä löytyy hyvä kellari, johon voin syksyisin kiikuttaa daalianjuurakot ja monet muut talvehtivat kasvit. Siinäkin säästää kustannuksissa.




 Blogimaailma on tuonut puutarhaharrastukseeni aivan uuden ulottuvuuden. Kun aikoinaan tyttären rohkaisemana lähdin tähän blogitouhuun, en uskonut minkälaisen tietomäärän ja ilon se tuottaakaan! Toisten blogeja ja kommentteja lukiessani olen oppinut valtavasti kasveista ja niiden kasvattamisesta ja rohkaistunut myös itse kokeilemaan aivan uusia lajikkeita. Täältä on löytynyt ihania ihmisiä blogien takaa - kuin vanhoja tuttuja, vaikka ei ole koskaan tavattu.


Valokuvaus on ollut jo aiemmin haaveenani, nyt olen opetellut siitäkin saamaan enemmän irti kuvaamalla puutarhaani eri vuodenaikoina. Pienet yksityiskohdat ja koristeet puutarhassa ovat myös minun juttuni. Ideoin ja jos en itse osaa toteuttaa, on apunani taitava mies. Puutarha-/kasvihuoneestamme olen tehnyt monta postausta ja se onkin puutarhaharrastuksemme Helmi!


        Kiitos tästä haasteesta Between ja Kruunuvuokko! 
En ole juurikaan ehtinyt viime aikoina blogeja seuraamaan, niin en tiedä, kuka tämän haasteen on jo saanut. Siispä  en tällä kertaa haasta erikseen ketään. Toki voit tästä haasteen napata, jos siltä tuntuu.
                      
                

Haasteen säännöt: 

Voit kirjoittaa itsestäsi puutarhurina vapaasti oman mielesi mukaan tuoden esiin niitä asioita, jotka kuvaavat sinua ja harrastustasi. Mainitse, keneltä olet saanut haasteen ja että sen on laittanut alulle Kivisen Vilma. Laita haastepostauksesi linkki Kivisen Vilman haastetta koskevan postauksen kommenttiosioon. Hän (Kivisen Vilma) kokoaa niistä aikanaan oman blogikirjoituksen.

torstai 23. tammikuuta 2020

Luontoretkiä tammikuussa 2020


Hyvästi hiihtokelit, hyvästi lumityöt! Vaikka kesä ja lämmin onkin minun juttuni, niin olen aina pitänyt myös talvesta. Ulkoilu jää kovin vähäiseksi, kun ei pimeä ympäristö motivoi lenkille. Onneksi tähän tammikuuhun on kuitenkin mahtunut kauniita aurinkoisia päiviäkin, ja vieläpä viikonloppuina, jolloin itsekin pääsee päivänvalossa nauttimaan kauniista ulkoilusäästä. Ensimmäiset kuvat ovat loppiaiselta, kun vietimme muutaman päivän mökillä. Hento jää peitti mökkijärven, mutta lunta ei pihassa näkynyt.


Seuraavakin lauantai oli huikean kaunis, tuuleton pakkassää! Päätimme lähteä lenkkeilemään lähiseutujen luontopoluille. Matkalla lumettomaan metsään piti tietenkin kuvata talventörröttäjiä:)





Komeiden kallioiden ja ikimetsän keskellä on hienoa kulkea, vaikka normaalisti näinä päivinä olisin ladulla sukset jalassa.





Metsänpeikkokin on jäänyt kuvaan!

Metsän pohjalla kiemurteli pieni puro, jonka pintaa oli pakkanen koristellut. 



 Koska lähdimme liikkeelle heti aamusta, juuri auringon noustessa, ja metsälenkki ei ollut mahdottoman pitkä, päätimme jatkaa matkaa Kymijoen rantamaisemiin, mihin on juuri valmistunut uusi rantareitti osin leveänä metsäpolkuna, osin pitkospuita ja portaita pitkin, polveillen Kymijoen kauniita rantamaisemia. Sää senkun parani: ei tuulta, pakkanen lauhtui ja aurinko paistoi - ei  hullumpi tammikuun talvipäivä!



 

Korian sillan läheisyydessä vietettiin viime kesänä asuntomessuja. Monesta uuden messualueen talosta onkin hienot näkymät Kymijoelle. Luontopolku lähtee juuri sillan kupeesta ja jatkuu Kouvolan vanhaan Alakylään asti. 

 







Aurinko alkoi jo laskea, kun palailimme kotiin. Kävin vielä kameran kanssa pihakierroksen, kun kaunis kuura ei ollut vielä hävinnyt puutarhasta. Pihan koristeet ja kasvit olivat kuin taidetta!











 



No, meneehän se talvi näinkin! Juuri julkistettu väitöstutkimus todistaa, että luonnossa liikkuvat voivat paremmin! Samapa tuo, liikunko siellä sitten suksilla vai jalan:)
Menkää tekin metsään!

Mukavaa viikonloppua!