Adventista se alkaa!

 Jouluun on vielä aikaa, ja tänä vuonna joulun odotus on täynnä huolta ja epävarmuutta tulevasta. Mutta silloinkin kannattaa pitää kiinni rutiineista. Vanhat tutut perinteet tuovat turvaa ja toivoa, että kaikki vielä palaa ennalleen.

 

 

Minulla rutiinit joulun valmisteluihin alkavat adventtikynttilöistä ja kranssipuuhista. Kranssimateriaalia onkin tänä vuonna ollut erityisen runsaasti, on kaadettu metsää, raivattu sähkölinjoja, tuijia voi vähän harventaa ja vanha pihtakuusikin sai lähteä mummolan pihalta. Eikä siinä vielä kaikki: Kun loppusyksystä veimme jäteasemalle kurtturuusun juurakoita, oli joku tuonut upeita hopeakuusen oksia risujen keräykseen. Enpä voinut olla ottamatta muutamaa mukaani. Siinäkin toisen roska on toisen aarre ja kannattaa pitää silmänsä auki askartelumateriaaleja etsiessään. Menneen viikon aikana olen tehnyt jo aika monta kranssia. Jos ei vauhti kohta lopu, joudun laittamaan kranssit ovien molemmille puolille :)

 

 

Sähköyhtiö oli käynyt raivaamassa linjan alustoja ja harmikseni kaikki katajatkin oli kaadettu. Harmitti kauniit katajat, mutta koska kaadettujen puiden oksia oli lupa kerätä, sain pitkästä aikaa myös katajia joulukaransseihin. Löytyikin paljon marjaisia oksia! Työkaverille tein niistä yhden ja puutarhahuoneen ovetkin saivat tänä vuonna pikkuiset katajakranssit.

 

Silloin tällöin retkiltä löytyy maahan pudonneita lehtikuusen oksia ja jos on onnekas, voi niissä olla vielä kauniita käpyjäkin. Otan usein oksan talteen ja tänä vuonna suihkutin kultasprayta kranssiin laitettavien käpyjen pintaan.

 

 

Muutamaan ovikranssiin laitan valot. Yhdessä ulko-ovessamme on lasi ja on mukavaa, kun valaistu kranssi näkyy kauniisti myös sisälle. Teenkin tuon kranssin aina kaksipuoleisena eli laitan havuja molemmille puolille, ettei pohjana käytettävä kanukan tai villiviinin oksa näy lainkaan. Valokranssi sopii myös kauniisti lasiverannalle ja sen aion vielä ensi viikolla askarrella.

 

 Tänään vietämme ensimmäistä adventtisunnuntaita. Eilen askartelin pitkin päivää puutarhahuoneella, laittelin sitä jouluasuun ja samalla valmistui adventtikynttelikköjä kaksin kappalein.

 

 

Puutarhahuoneen jouluvalmisteluista tuonnempana, mutta laitanpa loppuun vielä muutaman kuvan viikon takaisesta kauniista maisemasta, talvi kesti hetken - toivottavasti se palaa vielä takaisin ennen joulua!

 

 

Toivotan sinulle hyvää alkanutta adventtiaikaa! 

Uusi maisema

 Mökkiseudulla on käynnissä metsän harvennusta ja avohakkuita. Muutama viikko sitten kuulimme, että nyt ovat järven lähettyvillä olevat maisemat muuttuneet melkoisesti. Kun lauantaina piipahdimme mökillä, oli tunne, että olemme tulleet väärälle tielle: ei tämä voi olla se sama paikka, missä ennen kasvoi korkea kuusimetsä, allaan upea sammalmatto!

 

 Metsikkö kahden puolen tietä on ollut joskus hieman pelottavakin, valoa puiden alle ei ole paljon riittänyt ja aamuaurinko on saanut kiivetä jonkin aikaa, ennen kuin on puiden latvojen takaa paistanut. Mutta upea sammal on vuosien saatossa kasvanut vanhojen kivien, kantojen ja mättäiden päälle, vain eläinten ja meidän muutaman marjastajan askeleet ovat muodostaneet pieniä polkuja metsän poikki. Nyt ovat metsäkoneiden raskaat pyörät rikkoneet kaiken pinnan ja sammaleista on jäljellä vain muistot.

 

 

Yritän ymmärtää metsänomistajaa. Tuossa vanhassa kuusikossa oli jo kymmeniä vuosia aiemmin tehty harvennusta ja nyt nuo liki kahdenksankymmentä vuotta vanhat puut olivat jo osittain huonokuntoisia tai ainakin talouspuun arvoa ajatellen syytä kaataa. Koska metsikössä ei ollut aluskasvillisuutta, oli avohakkuu varmaankin ainoa vaihtoehto. Tilalle istutetaan uudet taimet, vaan siitä sadosta ei ehdi sama sukupolvi nauttimaan. Mutta se on elinkeino, en halua syyllistää, vaikka maiseman karuus nyt harmittaakin. 

 

 

 

Kun puhutaan metsän virkistyskäytöstä ja sen voimaannuttavasta vaikutuksesta ihmisen kehoon, allekirjoitan jokaisen sanan. Olen koko ikäni viihtynyt metsässä, oli sitten mikä vuodenaika tahansa. Vaikka kotipaikkakunnallamme on paljon sekä luonnonmetsää että kunnostettuja luontopolkuja, on mökin lähettyvillä kuitenkin ne metsät, joissa eniten on tullut liikuttua. Jo lapsuudessa olin mukana marjamatkoilla vanhempieni kanssa ja vuosien saatossa metsässä liikkumisesta on tullut olennainen osa elämääni.

 

 

Onneksi hakkuun reunan jälkeen jatkuu palanen tuota ihanaa vihreää metsän pohjaa - ainakin toistaiseksi. Pääsen siis nauttimaan sen kauneudesta ja mielen hyvinvointia lisäävästä vaikutuksesta. Olen täysin vakuuttunut siitä, että metsässä liikkuminen lisää henkistä hyvinvointia, laskee stressitasoa ja parantaa kehon immunipuolustusta, aivan kuten puutarhassa puuhailukin. Ja tästähän on jo runsaasti tutkittua tietoakin. 

 

 

Kuinka sattuikaan tähän samaan syksyyn, että löysin Sirpa Arvosen kirjan Metsämieli, luonnollinen menetelmä mielentaitoihin ( Metsäkustannus Oy, 2014). Kirjassa puhutaan juurikin luonnon ja metsän terveysvaikutuksista, stressitason laskusta, elimistön puolustusmekanismien vahvistumisesta ja positiivisten tunteiden lisääntymisestä. Kirja kannustaa hakemaan voimavaroja metsästä ja se kertoo Metsämieli -menetelmästä, joka pienillä, mielenkiintosilla harjoituksilla "kannustaa tutkimaan, kokeilemaan ja oppimaan mielentaitoja luonnon hyvinvointivaikutuksia hyödyntäen."

Aamuaurinko nousee suuren kuusikon takaa, nyt mökin varhaisaamut lienevät aurinkoisempia ja muutenkin saamme valoa enemmän. Jokainen hakkuualue  on tuottanut muutaman vuoden jälkeen herkullisen metsävadelma-apajan, niin uskon nytkin käyvän. Oi, miten ihana ajatus, kun voi vain piipahtaa keräämässä päivän marjat muutaman askeleen päässä mökkipihalta. Tässä siis noita positiivisia ajatuksia tuosta luonnon muutoksesta. Ja näin joulun alla saan luvan kanssa käydä hakemassa hakkuulta havuja kransseihini ja muihin joulukoristeluihin. Myöhemmin nekin niputetaan energiakäyttöön.

Sammalikossa on asustanut pienten hyönteisten yhdyskunnat, muurahaiset ovat jättäneet polkujaan viedessään havunneulasia pesiinsä kauemmas metsään. Korppien, tikkojen, kyyhkysten, teerien ja pikkulintujen pesimäpaikat tulevat nyt muuttumaan. Metsän ekosysteemi pakotetaan uusiin ratkaisuihin, tässä kohdassa se ei koskaan toivu entiselleen. Mutta tilalle tulee muuta, aurinkoinen, horsmien ja vadelmien täyttämä avara rinne, jossa pian viihtyvät toiset lajit. Ihminen ohjailee luonnon kiertokulkua ja minä haen metsäni uudelleen, kuljen kauemmas, kunnes taas löydän sen.

 

Verkkaiseen postaillaan, muutama kesäinen haastekin odottelee vuoroaan:)

 
Hyvää viikon jatkoa!

Harmaata -vai onko sittenkään?

 

Kanukan lehdet ovat siinä, pitkin pituuttaan täyttäneet nurmikon. Oma olo on välillä yhtä nuutunut kuin syksyn lehti; värit valahtanet kasvoilta ja olemus näyttää jotekin nuhruiselta. Mutta meillähän on tämä marraskuu, jaksaako kukaan muukaan kiinnittää huomiota valjuun ulkomuotoon, kun etsii sumuisessa hämärässä tietä eteenpäin.

No, olipas tämä synkän kuulloista pohdiskelua, ei ihan ole ominta aluetta vaipua maan rakoon ja murehtia synkkää syksyä. Yleensä odotan jo tässä vaiheessa joulua ja ensilunta. Nyt näyttää mittari + 10 astetta ja viikonloppuna pilkahteli aurinko! Pihamaa viheriöi, vaikka suurin osa puiden lehdistä onkin jo pudonnut. Mutta pensasosastolla on vielä värejä!

Tämä lienee nyt viimeinen kuva lainsuojattomista kurtturuusuistani. Poistourakka alkoi keväällä, mutta en saanut sitä aivan päätökseen tämän kesän/ syksyn aikana. Tai mistä sen tietää, kun maa on sulaa ja  keltaiset lehdet ovat pudonneet, voin ainakin leikata oksiston ja kaivaa vielä juurakkojakin ylös.

 Minulla on  - kiitos ihanien blogien - jo monta kehuttua pensasruusua odottamassa siirtoa uudeksi aidanteksi. Iso osa tuota suuren kuusen ja sitä seuranneen ruusuaidan aluetta on jo paljaana, se on saanut paksun kerroksen multaa ja uudet ruusut ovat istutettuina siinä odottamassa lopullista paikkaansa. 

Ruma kanto sai syksyn tullen kainaloihinsa lamoherukat. Olin hakemassa jotakin aivan muuta puutarhamyymälästä, kun siellä kirkkaan punaisessa syyspuvussaan loistavat herukat lumosivat minut. Väriä olen hakenut puutarhani syksyyn ja tässähän sitä on tarjolla. Katsotaan nyt, miten hyvin tuossa kuusen kannon kyljessä pärjäävät! Nyt kaikki punaiset lehdet on jo  pudonneet, eli ei niistä ole apua tähän marraskuun harmauteen.

 Tuijien kahtapuolta oli aikoinaan istutettu ruusujen tilalle idänvirpiangervoa, mutta en kerta kaikiaan pitänyt sen kasvutavasta, leviää liikaa ja levittää siementaimia ympäriinsä. Eli saivat ruusujen rinnalla lähtöpassit. Tuijia en halua poistaa, enkä myöskään päädyssä kasvavaa vuorimäntyä. Havut ovat kuitenkin kauniita ympäri vuoden ja antavat kontrastia värikkäille kasveille. Saatanpa hankkia niitä muutamn lisääkin. Tuijien edessä sekä takana on koivuangervoa, nekin saavat jäädä paikoilleen. Puolessa välissä multapenkkiä on suuri kivi, jolle ei voi mitään, mutta pidänhän minä kivistäkin:) Matalan rajalla kulkevan ojan jälkeen onkin sitten kunnan puolta ja kaikenlaista puutahan siellä kasvaa. Osan juuret ilahduttavat minunkin pihallani, osa antaa suojaa  ja osa varjostaa. Niiden kanssa elellään toistaiseksi.

Mutta tästä projektista lisää kuvia ja uusien asukkaiden esittelyjä sitten ensi kesänä, kun paikka toivottavasti näyttää paremmalta!

Puutarhassa kasvaa yksi ainoa pensasmustikka, oikeastaan sekin on saanut paikkansa kauniin syysvärin vuoksi.  Verkotin sen heti istuttamisen jälkeen, kun selvisi, että onkin jänisten herkkua.

Tummalehtinen purppuraheisiangervo `Diabolo´muuttuu syksyn edetessä upean punertavan kuparin hohtoiseksi ja sitkeästi pitää kiinni lehdistään. Koska pensas on keskeisellä paikalla pihaa, sen väri hallitsee vahvasti pihan maisemaa.

 

 Toinen pihaa hallitseva on punalehtiruusu. Kukinta ei juurikaan säväytä, mutta punaisten kiulukoiden aikaan siitä tulee pihan kaunistaja talven pakkasiin asti.

Ruusun kiulukoita laittelen aina johonkin syysasetelmaan väripilkuksi. Nyt ne pääsivät valkoisen callunan kaveriksi. Mutta tiaiset ovat lennelleet ahkerasti amppelin ympärillä, joten ovat jo saattaneet maistua niiden välipalaksi.

Hurmesilkkiheinä ja muratti jatkavat vaan kasvuaan!

Syysasetelmien teko on vähän takkuillut, kun osassa kesäkukka-asetelmia ovat vielä lankaköynnökset ja muraatit hyvissä voimissa ja rehevässä kasvussa. Pienen pakkasen vielä kestävät, mutta jos meinaa saada niistä ensi vuonnakin iloa, on ne syytä siirtää varastoon talven viettoon. Terassin pöydälle laitoin aikoja sitten ostetut callunat ja hopealangat ja  kaipasin jo kaamosvaloja!

Mutta kesäkukkaruukussa kasvanut pikkuruinen ruusu on sitkeästi uhmannut kylmiä öitä ja pinnistellyt syksyyn kaksi suloista kukkaa. Viileässä säässä kukat ovat kestäneet jo monta viikkoa ja sopivatkin mainiosti marraskuuta värittämään.

Väriä, valoa ja iloa viikkoon!