perjantai 3. toukokuuta 2019

Löytyykö puutarhastani ammattilaisten ideoita.



Muutamia viikkoja sitten kävin kahdella puutarha-alan ammattilaisen luennolla. Sekä puutarhatoimittaja, hortonomi Paula Ritanen-Närhin luennosta että viheraluemastari, kuvataiteilija Merja Naroman luennosta voit lukea lisää täältä (klik).


Katsellessani kuvia kauniista pihoista sekä Paulan että Merjan kerronnasta, minkälaiseksi kukin puutarhuri ympärillä olevan pihapiirin ja  luonnon muokkaa, tulin samalla pohtineeksi omia ratkaisujani. Selailu edellisvuosien kuviin selventää itsellenikin, miksi meillä näyttää sellaiselta, kuin näyttää. Huomasin myös, että alan ammattilaiset puhuvat usein samoista asioista, ovatpa sitten trendejä tai käytännön syistä syntyviä ratkaisuja. Tässä muutama näkökulma meiltä, mukaillen ammattilaisten kertomaa, sen enempää erittelemättä, kumpi mitäkin vinkkejä antoi. Varoituksen sana: Nyt on pitkä postaus!




Kerroksellisuus ja lehtimuodot

Aina ei tarvitse olla värikylläistä kukintaa, vaan toisissa kohdin voi olla pelkkää vihreyttä, erilaisten lehtimuotojen kautta tulevaa kauneutta. Metsän reunassa oleva piha antaa mahdollisuuden tehdä myös palasen metsäpuutarhaa. Minun pihani maapohja on savea ja metsämaata, siis oivallinen maaperä sekä rehville perennoille että happamassa maassa kasvaville kasveille.


Paula Ritanen- Närhi kävi muutama kesä sitten kuvailemassa pihamaallani, etsien reheviä kuvakulmia. Tuosta jutusta voit käydä lukemassa täältä (klik).





Yllätyksellisyys, puutarhan jakaminen eri alueisiin.

 Molemmat ammattilaiset antoivat vinkin rakentaa puutarha siten, ettei kaikki ole kerralla nähtävissä. Puutarhassa voi olla mutkittelevia polkuja, joista aukeaa uusia näkymiä eteenpäin kuljettaessa.  Haaveissani olisi, että saisin pihastani niin vehreän, että kaikki ei näkyisi kertasilmäyksellä. Piha on pieni, mutta jo nyt joutuu kulkemaan köynnöskaarien alta ja kurkistamaan pensaiden taakse, jotta kaikki kukkivat paljastuvat. Keväisin piha on paljas, mutta pian puutarha rehevöityy ja piiloutuu katseilta.




Istutusalueiden rajaaminen.

 Kuinka rajata pihan istutukset oli aiheena molempien puutarha-alan ammattilaisten luennossa. Siisti kukkapenkin reunus on ilo silmälle. Pyrin tuohon, aina ei vaan aika riitä. Kanttaaminen on yksi tapa rajata istutusalueet. Uusin istutusalue on toisella pihallamme puutarhahuoneen edessä, siinä kukkapenkit rajoittuvat laattakäytävään, katsotaan, miten se tulee tulevaisuudessa toimimaan.
Nurmikon rajaaminen on työlästä, myönnetään! Kohopenkit meiltä puuttuvat molemmilta pihoilta. Niistä myös haaveilen, mutta tarvittaisiin sen verran suuria muutoksia kaikissa rajapinnoissa, että homma on jäänyt tekemättä. Rikkaruohoilla on taito löytää tiensä lähes jokaiseen mahdottomaankin paikkaan, joten kohopenkin reuna-alueet tulisi suojata huolella, samoin laattakäytävien välit. Rehevät ja riittävän tiivit istutusalueet estävät rikkaruohojen kasvun itse penkissä, mutta reuna-alueilla on eri tilanne.




Kerroksellisuus ja korkeuserot

Rinnetontti on haastava, mutta antaa miljoonia mahdollisuuksia. No, meillä on kaksi tasaista piha-aluetta, korkeuserot pitää rakentaa kasveilla. Suuria puita on poistettu, mutta tilalle on istutettu pienempiä, hedelmä- ja koristepuita, havukasveja. Kärhöt ja muut kiipeilevät kasvit tuovat erilaista kauneutta, kaaria, obeliskeja ja pergoloita rakentamalla saat ohjailtua niitä ylöspäin. Kärhöt viihtyvät myös toisten kasvien seassa ottaen niistä tukea ja muokkaavat puutarhaasi uudennäköiseksi. Kasvillisuudella rakennetut korkeuserot tekevät piha-alueesta ilmeikkään. Tätä aion lisätä omassa puutarhassani, varsinkin kärhöt ovat suosikkejani. Havukasveja sekä pieniä lehtipuita meiltä jo löytyykin.

 




Levähdyspaikat

Pihan monimuotoisuutta lisäät rakentamalla pihallesi paikan, jossa voit viettää omaa aikaa, järjestää juhlia, kasvattaa herkkuja. Sekä Paula Ritanen-Närhi että Merja Naromaa ovat rakentaneet omille pihoilleen useita tiloja, joissa voi viettää omaa aikaa kasvien ympäröimänä. Merja kertoi omalla pihallaan olevan seitsemän oleskelualuetta, Paulallakin useampia. Aina ei tarvita seiniä ja kattoa, pergola, kasveista tehty maja tai katos riittävät. Piha näyttää eri suunnilta katsottuna aina erilaiselta, mieti sitä ja mieti, vosiko levähdyspaikkasi ollakin etupihalla tai pihan kauimmaisessa nurkkauksessa? Tässä on meillä tilaus muutokseen. Minulla on pihallani vain yksi terassi ja löytyy sieltä tuolikin omenapuun alta. Nyt silmäni hakeutuvat kukkapenkkien välissä olevaan aukkoon, johon voisi rakentaa muutaman tuolin kokoisen pation, nurmikko pois ja kivetys tilalle. Toisella pihalla istumapaikkoja on sentään useampia sekä haaveiden täyttymys, huvimaja-kasvihuone, jossa voi suunnitella uusia puutarhahaaveita:)






Puutarhan koristelu
 
Puutarhaan voi myös askarrella omin pikku kätösin uniikkia "taidetta", tai lisätä viihtyisyyttä hankkimalla sinne muutakin kaunista kuin kasvit. Tätä harrastan, mutta pitää muistaa maltti, ettei koristelu mene liiallisuuksiin!




Aistien puutarha.

 Kukkien kauneus on minulle tärkeää, mutta ne saavat myös tuoksua! Onneksi en ole tuoksuallerginen, voin siis pitää  puutarhassani liljoja, ruusuja ja jasmiinipensaita, joiden tuoksu täyttää puutarhan. Myös vesiaiheen tuottama solina ja veden kimallus auringossa tuovat kasvien lomaan jotakin eksoottista. Ilokseni molemmat piha-alueet rajoittuvat metsikköön, joissa mustarastaan huilukonsertto on joka iltaista kuultavaa!


Tätä näkymää odottelen, siihen ei mene kauankaan:) 

 

Mukavaa, jos jaksoit loppuun asti, tämä oli tällaista omien ajatusten virtaa, mutta myös hyödynnettävissä kunkin omaan puutarhaan. Kiitos Paula Ritanen-Närhi ja Merja Naroma, vinkkienne ja matkojenne kautta oman puutarhani tiedostaminen selveni ja uusia suunnitelmia alkoi taas syntyä!

Mukavaa viikonloppua, toivotaan, että pian lämpenee!

26 kommenttia:

  1. Sinulla on kaunis puutarha. Sitä kelpaa hyvin esitellä.
    Olen käynyt Paula Ritanen-Närhen luennoilla. Vaikka suuressa tietotulvassa paljon meneekin ohi, aina sieltä jää mielenkiintoisia asioita käytettäväksi omassa puutarhassa. Osa muhii aikansa ja toteutuu sitten tavallaan. Tärkeää on myös huomata, ettei yhtä oikeanlaista puutarhaa olekaan, vaan erilaisuus on sallittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula on ihana persoona ja hänellä on valtavasti tietoa ja kokemusta. Totta on sekin, ettei kahta samanlaista puutarhaa löydy ja kauneus on katsojan silmissä. Puutarhanhoidossa oma viihtyminen tulee asettaa etusijalle.

      Poista
  2. Kiva postaus täynnä hyviä vinkkejä ja kauniita kuvia. Olen samaa mieltä Betweenin kanssa, sinulla on todella kaunis puutarha. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi, poimi siitä vinkit omaankin puutarhaasi:)

      Poista
  3. Kauniita kuvia puutarhastasi.
    Ammattilaisten vinkit auttavat kyllä suuresti etenkin aloittelevaa puutarhuria välttymään yleisemmiltä virheiltä.
    Between sanoi mielestäni tuossa edellä hyvin osuvasti, ettei yhtä oikeanlaista puutarhaa olekaan. Tärkeintä on ehkä se, että saa luotua omanlaisensa puutarhan, jossa läheiset sekä itsekin viihtyy ja uskaltaa toteuttaa rohkeasti myös omia ideoitaan ja näkemyksiään.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri samaa mieltä kanssanne. On kiva käydä kuulemassa asiantuntijoita ja ammattilaisia, mutta jokainen rakentaa pihansa ja puutarhansa omia tarpeitaan ja viihtymistään silmälläpitäen. Oli kiva huomata, että olin jo "tietämättäni" tehnyt samansuuntaisia ratkaisuja, kuin mitä nuo naiset olivat nähneet maailmalla kiertäessään.

      Poista
  4. Oi ja oi, miten sinulla on upea puutarha. Kyllä puutarhan suunnittelu on vaikeaa. Itse ainakin koen meidän pihallamme ongelmaksi, että meillä pitää olla lumenkeräyspaikkoja ja siten on vaikea laittaa kukkapenkkejä ja istutuksia esim etupihallemme enempää- Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa:) Kyllä omalla pihallanikin on kohtia, joihin haluaisin muutosta ja tuntuu, että tila ei riitä kaikkeen siihen, mitä tarvitsisi tai haluaisi. Mutta täydellisyyden tavoittelu ei tee hyvää puutarhaihmisellekään. Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Pidän paljon näkymistä, joita puutarhassasi on. Ihania! Sinulla on jo varmasti paljon sellaista puutarhassasi, mitä minulta vielä puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, mutta kuvatkaan eivät kerro kaikkea, sinulla on aivan varmasti omia ideoita, joita muilta puuttuu. Tämä on vain vuosien tulos ja aina löytyy jotakin uutta tai parannettavaa.

      Poista
  6. Ei pätkääkää tuntunu pitkältä, nii hianoja kuvia. Palio oli jo toteutunu esitelmien aiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että jaksoit loppuun. Tuntui, että piti laittaa yhteen juttuun kaikki ne, mitä esityksistä selvästi löysi omaa pihamaata koskettavan. Olihan siellä paljon muitakin ideoita, mutta ehkäpä niistä sitten joku toinen kerta.

      Poista
  7. Mukava postaus! Ja hyödyllinen. Tulin ajatelleeksi kirjoituksesi kautta myös omia pihojani. Vai on Ritanen-Närhi käynyt sinunkin pihallasi. En oikeastaan ihmettele! Tulisipa vähän lämpimämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vilma. Juuri siksi laitoin jutun, koska ainakin itse huomasin, etten ollut ajatellutkaan, että sillä, millaiseksi pihansa tekee, onkin jokin suurempi merkitys, tai on vain urautunut näkemään puutarhansa tietyltä kantilta. Paula teki reissun meille muutama vuosi sitten, jännitti kovasti hänen vierailunsa, vaikka mukava kohtaaminenhan se oli.

      Poista
  8. Oikein hyvä tiivistelmä ja rautaisia vinkkejä ammattilaisilta. Korkeuserojen, kerroksellisuuden ja lehtimuotojen käyttöä ihailin juuri Lontoon puutarhoissa, sillä siellä se on mielestäni mielettömän taitavasti toteutettu. Sinullakin on todella kaunis ja fiksusti suunniteltu puutarha, kiitos esittelystä!
    Postaus ei tuntunut lainkaan pitkältä, päinvastoin sen lukemista olisi voinut vielä jatkaa :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuohan oli mukava kuulla! Nuo mukavat luennot saivat ajattelemaan, että kuvien kautta on helpompi kertoa, mitä luennoitsija tarkoitti. Sinulla onkin ollut aivan mahtava reissu nähdä paikan päällä kauneutta ja taidokkaasti rakennettuja puutarhoja. Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  9. Ei ollut yhtään liian pitkä postaus. Tässä oli monta tärkeää asiaa huomioitavaksi omassa puutarhassa. Minä en oikein tänne muuttaessamme ollut varma, mitä ajattelisin melko keskelle tonttia rakennetusta talosta. Nyt olen sitä mieltä, että on siitä etunsa: vaikka yhtenäistä isoa aluetta ei olekaan, saa eri puolille pihaa luontevasti tehtyä paljonkin toisistaan poikkeavia alueita eikä kaikkea todellakaan näe kerralla. Oleskelu- ja istuskelupaikkoja on meilläkin liian vähän. Sinulla on kauniit pihat. Niistä näkee, että on tehty vuosien ajan huolellista työtä. Ja ihanat kärhöt kruunaavat kokonaisuuden :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna, kiva kuulla, että tästä saa ajattelemisen aihetta omaankin puutarhaan. Keskellä tonttia oleva talo tosiaan mahdollistaa erilaiset näkymät ja piha-alueet. Pieniä levähdyspaikkkoja pitäisi alkaa rakentaa lisää, jotta omasta pihasta saisi suuremman nautinnon.

      Poista
  10. Sinun puutarhassasi on juuri niitä hurmaavia sopukoita, lehtimuotojen ja värien leikittelyä sekä kasvien harmoniaa sopivasti kerrostettuna.
    Todellakin monia ammattilaisen ottein tehtyjä ratkaisuja!

    Kaunista toukokuuta sinulle sinne pieneen paratiisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Susanna, arvostan kovin paljon sanojasi:)Ihanaa kevättä sinullekin!

      Poista
  11. Varmasti oli mielenkiintoinen luento! Itsekkin pyrin tekemään puutarhasta enemmän sellaisen, että kaikki ei näy yhdeltä seisomalta. Ne laajat nurmikkoalueet muutaminen puineen ja puskineen kun ovat olleet melko suosittuja ratkaisuja aiemmin. Mutta niin kovin tylsiä. Sun puutarhassa näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ilo päästä joskus kuulemaan puutarha-alan ammattilaisia ihan livenä, kiirehtimättä mihinkään. Minä yritän nyt kovasti saada "piilossa" olevia näkymiä aikaan, näin keväällä se vaan ei onnistu, kun kaikki seisoo lehdettömänä, mutta pian alkaa muutos:)

      Poista
  12. Tuttuja asioita, mutta hyvä niitä on välillä kerrata. Teillä on niin ihana puutarha ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sellaista itseleen muistuttelua, miksi ratkaisut ovat olemassa.

      Poista
  13. Beautiful pictures and flowers. Have a great week.

    VastaaPoista