lauantai 13. huhtikuuta 2024

Kevään iloa ulkona ja sisällä!

 



Siinä ne taas ovat, Tricolor kevätsahramit täydessä kukassaan! Ja suoraan lumen alta kukkaan - mikä mahtava voima ja halu päästä kohtaamaan kevät ja auringon lämpö! Kuvatessani krookuksia huomasin myös suruvaipan liikuskelevan kukkien lähettyvillä. Mutta se ei suinkaan liihotellut kukasta kukkaan vaan tutkiskeli maata - ehkäpä janoisena etsien vettä. Niin tai näin, iloni on suuri, kun maa taas vihertää ja värittyy kaikesta kukkivasta!



Cream Beauty kultasahramit osallistuivat tänä vuonna "Koska kukkii?" -haasteeseen. Iloisesti meni pieleen! Kukkanuput aukenivat 9.4. kun veikkasin niiden kuoriutuvan lumien alta vasta 18.4! Eipä haittaa, kun aikaistivat näin ihanasti kukintaansa! 




Lumikellot eivät taida kasvaa niille sopivassa paikassa, kun eivät ole vuosien varrella yhtään lisääntyneet - päinvastoin. Mutta iloa tuottaa muutamakin, kun ensimmäisten joukossa kipuaa maan pinnalle.



Katharine Hodkgin kevätkurjenmiekat sen sijaan riemastuttavat leviämisellään. Ja miten voivatkaan nopeasti avata kukintonsa; edellispäivänä maasta pilkotti teräviä piippoja ja jo seuraavan päivän auringonpaiste sai koko porukan liihottelemaan perhosen keveydellä mullan pinnalla! Ihanaa!



Sisällä taimihuoneessakin tapahtuu kaikenlaista kevätiloa tuottavaa kasvua! Laitoin syksyllä muutaman jättiverbenan juurakon kellariin. 3 neljästä ei selvinnyt, mutta yksikin onnistuminen ilahduttaa!




Viime kesän jättiverbenan kukintojen siemenet itivät kivasti! Jättiverbena kasvaa aika hyvää vauhtia, joten uskon näidenkin taimien kukkivan jo tulevana kesänä. Verbenat tekevät helposti siementaimia myös suoraan maahan, mutta kukintaan asti ei monikaan ehdi ja juuri niistä siementaimista otin viime vuonna muutaman talvisäilöön.


Tsinniat pitäisi jo koulia...


Kasvamassa on monenlaisia kesäkukkia; tsinnioita, samettiruusuja, leijonankitoja, kesäleimuja, astereita, ahkeraliisoja, tuoksuherneitä... Kun osa kylvöksistä ei meinannut itää, ripottelin samoihin multiin uusia siemeniä, ja nyt muutamassa näkyy mysteeritaimia. Yleensä en kesäkukkakylvöksiin nimiä kirjoittele - ovathan tuttuja taimia vuosien varrelta. Mutta kokeilussa olleita kesäkulleroita, syyssädekukkia ja kesäpäivänhattuja en myöskään merkannut. Nyt odottelen kesäyllätystä,  mikä näistä onkaan herännyt kesäleimujen joukkoon :-D




Säätiedotus lupailee taas kylmenevää, mutta ei anneta sen lannistaa! Mukavaa keväistä viikonloppua!



16 kommenttia:

  1. Ihanat kevätkukat! Sinulla onkin valtavat mättäät krookuksia ja kurjenmiekkoja. Tosi vauhdikkaasti Katharinesi avasivat kukkansa! Meillä on niin erilaiset keväät, kun täällä lumi sulaa aikaisin, mutta lämpöaaltoja ei ole kuten Itä-Suomessa, niinpä kurjenmiekkojen piippoja ja nuppuja saa seurata yleensä viikkotolkulla ennen kuin kukkia tulee. Sekin on kyllä ihanaa, että on niitä piippoja.
    Toivottavasti ei kovin kylmää tule, vaikka kyllähän ennuste tosi viileää näyttää. Ensi perjantaille on tänne tällä hetkellä luvassa +1 iltapäivälle. On se aika vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikonloppu oli ihana ja alkuviikkokin mukavan lämmin, ja jäi näihin viesteihin vastaamatta. Nyt onkin sitten aivan toisenlaiset tunnelmat lumikaaoksen jälkeen! Mutta uskotaan, että uusi lämpöaalto pian palaa meidänkin leveysasteille!

      Poista
  2. Ihanaa kukkaisaa kevätviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikonloppu oli keväisen kukkaisa - samaa ei voi sanoa tästä juuri loppumaisillaan olevasta! Mutta eiköhän sieltä pian tule uutta ihanaa kukkakevättä!

      Poista
  3. Tänä keväänä krookukset ja monet muut pikkusipulit taisivat odottaa lumen alla valmiina kukassa. Vähän kuin me ihmisetkin. Puhjettiin loistoon heti sulamisen alettua.
    Karharinet ovat kyllä uskomattoman kauniita kevätkurjenmiekkoja. Sinulla on niitä jo upea pehko. Tuossa on tavoitetta omaan pihaan. Katharine on osoittautunut meilllä parhaiten menestyneeksi irikseksi. Sitä lisää tulevina syksyinä.
    Laitapa seuraavaan postaukseen kuva peukalostasi. Se on selvästi todella taitava viherpeukalo, kun jättiverbenoitakin on tulossa noin paljon. Tiedossa on lukuisa joukko pörriäismagneetteja tälle kesälle.
    Lopetan kohta kokonaan iltapäivälehtien lukemisen, kun heillä on tapana julkaista kissankokoisia takatalviuhkailuja. Lunta tulee harva se kevät vielä toukokuussakin, mutta se myös menee yhtä nopeasti. Pientä koleutta näkyy olevan ennusteissa. Ei anneta sen häiritä liikaa touhujamme ja vielä vähemmän ajatuksiamme.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jäi viime viikon postauksiin vastaamatta, ja niinhän siinä kävi, että lämpimät säät vaihtuivatkin hyytäviin pakkasiin ja lumisateisiin! Jättiverbenoiden siemenkylvöt yllättivät minutkin yhtälailla! Katherine kevätkurjenmiekka on selkeästi innokkain leviäjä, harmi vaan, etteivät saaneet kauemmin kukoistaa. Kuvissa olevat ovat nyt lumisateen jälkeen selvästi kärsineet ja tämän kevään loisto on mennyttä!

      Poista
  4. On niin mukava nähdä kaikki ensimmäiset kevään sipulikukat, minäkin seurasin tänään, miten mahtava surina oli krookuksissa - oikea ruuhka. Toivoisin, että minunkin kevätkurjenmiekat alkaisivat lisääntyä, niitä olisi kiva saada oikein kunnon kasvustot.
    Siemenkylvösi ovat myös hyvässä kasvuvauhdissa, saat kukista varmasti hienoja kimppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan nyt, että pörriäiset ovat vielä hengissä, kun tämä kylmä luminen viikko saadaan tästä poistumaan! Toivotaan sinullekin lisää kurjenmiekkoja, ovathan ne kauniita! Siemenkylvöt joutavat kasvaa rauhassa sisätiloissa, ei ole kasvariin menemistä, kun ei ole lämmitystä siellä.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Oli todella viime viikonloppuun asti, mutta sitten saimme tämän kylmän jakson niskaamme! Mutta vielä se lämmin kevät sieltä tulee uudelleen!

      Poista
  6. Mukavan keväisissä tunnelmissa! Kylmiä kelejä täytyy ajatella positiivisesti: viileässä kevätkukat kukkivat pidempään. Ja ehtii hissuksiin tehdä kevätsiivoustakin puutarhassa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se noin juurikin on! Odotellaan rauhassa, ensimmäisten kukkijoiden ja pörriäisten elämä nyt vähän harmittaa!

      Poista
  7. Voi miten ihanaa, kun meni noin pahasti pieleen veikkauksen kanssa! Iloisempi yllätyshän se on kun kukat kukkivat noin paljon etuajassa kuin se, että kukinta alkaa saman verran myöhässä. Upean näköiset, runsaat kukkamättäät.
    Toivottavasti ei tosiaan kovin kylmää tulisi nyt kun meilläkin päästiin vihdoin keväisiin lämpötiloihin. Päivällä sääennustetta katsoessani iloitsin, että tänne ennustetut räntäsateet ovat hävinneet ja tilalle on tullut aurinkoista, joskin jäätävän kylmää säätä. Nyt, kun katsoin ennustetta uudelleen, on tilalle tullut pilviä, räntäsadetta ja aivan yhtä jäätävää keliä. Pahus. Toiveikkaana odottelen, että ennusteet vielä muuttuisivat.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavien kanssa taitaa mennä pieleen toiseen suuntaan, kun niin kylmäksi nämä säät menivät!

      Poista