sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Jo neljäs adventti!

 


Kuinka onkaan joulukuu edennyt nopeasti! Tämä kuukausi on aina täynnä ihania asioita, jotka vievät mennessään, mutta tuovat toki kiirettäkin normiarkeen. Vaikka sitä suunnittelee välttävänsä hössötyksen ja tarpeettoman joulutohinan, niin kuitenkin tarttuu herkemmin rättiin ja kaulimeen ja tekee asioita, jotka voisi jättää rauhassa uuteen vuoteen :)


 

Ennemmin toki puuhailen raikkaassa ulkoilmassa ja tuunaan kaikenlaista joutavaa - jouluttaja kun olen! Miehen pihapiiriin kuuluu ulkosauna, jossa löylyt maistuvat kesät, talvet. Jouluksi sekin on mukava siivota ja koristella jouluisemmaksi. Ihana kulkea kynttilöillä valaistua sunapolkua ja kylpeäkin kynttilän valossa!





 

Alkukuusta saimme reilusti lunta ja pakkasta, joten talvisia kuviakin on saanut ikuistettua.  Mies piti jäälyhtytehdasta ja ihan kaikki eivät ehtineet sulaa leudon viime viikon aikana. Nythän saa taas uudetkin lyhdyt jäätymään jouluksi, kun niin napakkaa pakkasta lupailee!

 

Muutaman ylikukkineen krysanteemin upotin jäähän.

 

 

 Kynttilöitä täytyy olla runsaasti, niitä poltellaan sekä sisällä että ulkona, ja etenkin puutarhahuoneessa! Ja jämäthän sulattelen uusiksi kynttilöiksi. Edellisiin kynttilänvalutalkoisiin pääset kurkistamaan tästä ja tästä.

 


 

 Puutarhahuone on saanut taas jouluasunsa; Tavaraa on pikkuhiljaa lisätty ja mennään aika lailla vanhoilla koristeilla, mutta mitään kun ei malttaisi jättää pois, niin ollaan jo siinä rajalla, että menee överiksi... Lisäksi instagram ja joululehdet pursuavat ideoita, joita on ihan pakko kokeilla ja totetuttaa... ilolla tietenkin:)

 

Muistutus hyvästä puolukkasyksystä:)


Tontutkin ovat jo saapuneet...




Tänään, kuin neljännen adventin kunniaksi täällä alkoi sataa lunta! Puut saivat hienon lumihunnun juuri ennen pakkasia. Lähes kaikki lumet ehtivätkin leudon viikon aikana sulaa pois, joten nyt näyttää  hyvin kauniilta, kun maa on taas valkoinen!



 

 

 

 

Tunnelma joulun lähestyessä on herkkä ja suloinen. 

 


 

Lasiverannan sininen hetki!

 Viimeinen viikko ennen joulua on kiireiden puolesta vielä arvoitus; Työpäiviä ei ole enää kuin muutama, mutta äidin silmäoperaatio vie minut vanhempieni luokse joulunaluspäiviksi. Lapset tulevat jouluksi kotiin, mutta heilläkin työpäivät jatkuvat aatonaattoon. Eli tänä vuonna nautimme joulua niillä resursseilla, mitä kukin ehtii ja jaksaa. Aina on ollut ihana joulu, niin uskon, että tapahtuu tänäkin vuonna!

 

 

Ihanaa joulun odotusta, toivottavasti sinunkin joulusi on kiireetön ja rauhallinen!



9 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania ja jouluisia kuvia. Pihasauna ja puutarhahuone ovat todella tunnelmallisia ja kauniita.
    Mukavaa ja rauhaisaa joulunaikaa sinulle ja läheisillesi. 🎄🎄🎄🕯

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle, Kruunuvuokko,ja perheellesi ihanaa joulunaikaa!

      Poista
  3. Ihanan jouluinen tuo teidän puutarhahuone <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jouluhuonehan siitä tahtoo tulla näin puutarhakauden ulkopuolella:)

      Poista
  4. Kauniita kuvia meillä on pakkanen kiristynyt ja luntakin on luvattu.. saa nähdä.
    En ole koskaan jäälyhtyjä tehnyt pitäisi joskus kokeilla. Tuo teidän puutarhahuone on kyllä todella kaunis. Minkä kokoinen se on näyttää niin tilavalta ja onko siellä lämmitys.
    Ehkä vietämme jo ensi joulun mökillä kun saunakin valmistuu niin silloin on vähän erilaiset puuhat voisi niitä jäälyhtyjäkin kokeilla mutta aika näyttää nyt vietetään täällä kotona ja rauhallisia valmisteluja on tehty. Tuo teidän verannan sininen hetki on ihanan rauhallinen ja tunnelmallinen.
    Ihanaa, rauhaisaa joulua.

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia. Kaikki on niin kaunista ja vieraanvaraista.
    Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta

    VastaaPoista
  6. Puutarhahuoneesi on niin kaunis. Se kutsuu luokseen katselemaan ja nauttimaan.
    Toivotan tässä samalla sinulle oikein Rauhallista ja Hyvää joulua!

    VastaaPoista