lauantai 9. lokakuuta 2021

Kransseja kotiin ja lahjaksi

 


Nyt eletään taas kranssiaikaa! Vielä ei puhuta jouluisista havukransseista, vaan kuivakukista ja syyskransseista. Keskimmäinen lapsista muutti uuteen kotiin ja pyysivät ovikranssia. Äitihän innostui tehtailemaan useammankin kranssin, mutta osa jäi illan pimetessä kunnolla kuvaamatta ja matkasi jo aamulla uuteen kotiin.  

 


 

 Koitin etsiskellä materiaaleja, jotka eivät karisisi ensimmäisen oven paukautuksen jälkeen siivojien harmiksi rappukäytävään. Kukkakaupoista haeskelin pientä lisäystä (unohdin jo kasvien nimet!), hopealankaruukkuja ostin saman tien useampia, osan syysistutuksia varten. Kotipihalta ja metsästä löytyi saniaisia, heiniä ja Wims Redin kukkaterttuja. 

 



Syyshortensian kellertävänruskeat kukkatertut taas houkuttivat tekemään aivan toisen sävyisen kranssin, kukkakaupasta löytyi oranssiksi värjättyä jänönheinää pehmentämään kokonaisuutta. Tämä kranssi meni toisen lapsen kotioveen, kuitenkin sisäpuolelle, koska vuokrayksiön oveen ei voinut lähteä naulaa iskemään. Nyt se roikkuu suloisesti ovisilmässä :D 



 

 

Niin kauan kuin matskua riittää, on mahdotonta lopettaa! Tosin hortensiaparat menettävät kovaa vauhtia kukintojaan. Tummanpunaiseksi värjätty eucalyptus ja etenkin sen marjaisat oksat tulivat kahteen seuraavaan kranssiin. Myös punapäivänhattujen mykeröt ovat hyviä kranssitarpeita. Hopealanka sopii niin hienosti kranssin pohjaksi! Toinen näistä jäi lapsen parvekkeelle ja toinen päätyi jo kotioveen.

 




Sisätiloihin tulevat kranssit suihkuttelin hiuslakalla ympäriinsä, jotta kesto olisi varmempaa. Mutta kuivumista ja käpristymistä sekään ei täysin kestä. Samoin ulkona linnut käyvät uteliaina etsiskelemässä ruokaa ja punahattujen mykeröt voivat olla jonakin päivänä silppuna maassa. Siksi tämä on syytä ottaa iloisena harrastuksena, ja kun edellinen koriste rupshtaa, onkin jo aika tehdä uusi!

Iloista viikonloppua!


20 kommenttia:

  1. Ihania, luonnollisen kauniita kransseja!

    VastaaPoista
  2. Kauniita! Sinulla on silmää ja taitoa.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kransseja. Kyllä oletkin taitava valitsemaan ja yhdistämään materiaalit. Hyvistä aikomuksista huolimatta en ole saanut aikaan ainuttakaan kranssia.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sinäpä oletkin sillä aikaa kutonut ison kasan kauniita sukkia!

      Poista
  4. Kranssisi ovat taas tosi upeita, jotenkin liikuttavaa, että lapsesi tilasi kranssin uuteen kotiinsa, ihana ajatus. Nyt ei voi mennä minkään kukkakaupan ovesta sisään ilman, että kransseja pursuilee joka puolelta ja kranssikursseja mainostetaan ahkerasti. Nautin kranssihulluna kovasti tästä ajasta täällä kokijapuolena. Odotan jo innolla joulukranssejasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kranssit ovat osa tätä kukkarakkautta ja lapsetkin sen tietävät :) Ihana niitä kransseja on myös katsella ja hakea ideoita toisten tekemistä. Niinpä, pianhan on taas joulu ja kranssit ovissa joulukuun ekana :D

      Poista
  5. Olet todella taitava kranssintekijä ja kauneudentajusi on kohdallaan, joten lopputuloksena syntyi monta kaunista kranssia. Minäkin kiinnitin Samettihortensian tavoin huomiota lapsesi pyyntöön, kiva, että arvostaa äidin taitavuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Päivi, kannustavia sanoja <3 Joskus nuo lapset yllättävät äidinkin :D

      Poista
  6. Kauniita kransseja!
    Meillä on etuovessa vieläkin viime syksynä tehty kaurakranssi:) Vasta nyt on muutamia jyviä alkanut varsemaan, eli ehkä olisi aika tehdä jotain uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onpa kiva, että kaurakranssisi on saanut olla ehjänä, vaikka luulisi sen maistuvan linnuille :) Monesti kranssi kestää yllättävänkin kauan, jos saa rauhassa kuivua ja olla paikoillaan. Uusia on vaan niin mukava askarrella :)

      Poista