tiistai 28. syyskuuta 2021

Vihoviimeiset taimiostokset

 Kun lähituntumassa sijaitsee sellaisia puutarhamyymälöitä kuin Mustila Puutarha, Hankkija ja Viherpeukalot, on siellä piipahdettava ainakin kerran kasvukaudessa, mielellään useammin :) Nyt on taas alennusmyyntien aika, prosentit 40-70, aika houkuttelevaa!  Tarvitsinko jotakin, no en nyt välttämättä, mutta onhan valikoimat käytävä läpi. Ja hyviä perusteluita löytyy muitakin; onhan meillä kaksi pihapiiriä ja katse siintää myös tulevaisuuden metsäisessä puutarhassa mökillä,  josko sinne voisi vielä muutaman kasvin hankkia.... :)


 

Lähes kaikki kasvit olivat jonkinlaisessa alennuksessa, lähtöhinnat sen sijaan vaihtelivat suuresti. Ihan mahdottomia en taimistani lähde maksamaan, kun ei kuitenkaan ole takeita, selviävätkö kalliitkaan taimet talvista ja tulevissa kasvupaikoissaan. Onneksi myymälöitä on useita, joten jokaisessa oli hinnaltaankin mukavia yllätyksiä! Mukaan lähtivät puistoalppiruusu Èino´, japaninalppiruusu `Alli´ ja alppiruusu ´Roseaum Eleganse´ sekä revontuliatsalea `Tri-Lights´.  Uuden alppiruusulajike `Alli´n sanotaan olevan hyvin kylmänkestävä keltakukkainen lajike, jota suositellaan kokeiltavaksi jopa vyöhykkeille V-VII! Metsäpuutarhaan pääosin tulevat rhodot saavat lumisina talvina päälleen hyvän lumisuojan, riskinä jopa liikaa painoa ja oksien repeämistä. Mutta suotuisa kasvupaikka saattaa innostaa uudet tulokaat hyväänkin kasvuun ja kukintaan, niin ainakin toivon!



Austinruusu `Tranqillity´löytyi vitosella, samoin puistoruusu `Rhapsody in Blue´, niille on helppo löytää paikka muiden pihan ruusujen joukosta. Kärhöt `President´ ja `Miss Bateman´ eivät nekään paljon maksaneet ja ne istutan kotipihalle.Sinisen alppikärhön istutan joko kiven päälle tai jonkin haaraisen puunrungon oksille kasvamaan. Toki hulluna visiona olisi saada uudelle metsätontille kaariportti, jonka yllä alppikärhö rönsyilisi, mutta tämä kulkee vasta haaveena ja taimi odottaa jo istuttamistaan :)

 

Kukintansa jo lopettanut Princess Diana omassa kärhökaaressaan.

Pensashanhikit eivät ole olleet suuria suosikkejani. Lapsuuden kodin pihalla kasvoi perinteisiä keltakukkaisia hanhikkeja ja omalla pihallani olen jo vuosia käynyt itseni kanssa keskusteluja, hävitänkö valkoisen hanhikin. Keväällä karmea raasku, mutta kun alkaa kukkia, ei meinaa loppua tulla! Toisella pihalla kukkii parhaillaan vaaleanpunainen hanhikki niin, niin kauniisti! Nyt huomasin hankkineeni kaksi uutta, ´Limelight ja Hopeley´s Orange - ja nyt en todellakaan tiedä, mihin nämä istuttaisin! Ehkäpä sentään laitan ne pihan laidalle, melko lämpimään paikkaan, mihin olen kerännyt keltaisen ja oranssin sävyisiä syyskukkijoita.

 

  

 Samaisessa valoisassa ja lämpimässä paikassa kasvaa pensasmustikka Aino, sekin joskus alemyynnistä ostettu. Nyt hankin sille puolison, Alvarin -70%. Toivottavasti osoittautuu kuitenkin sadan prosentin mieheksi, jotta joskus tulee hyvä sato!

 

Alvarilla on upea syysväri!





Jos minun pitää nimetä suosikkipuuni, niin se lienee pihlaja. Mökkipihalla ja kotipihalla kasvaa runsaasti tavallisia luonnonpihlajoita, mutta on meillä Helmi- ja Tuurenpihlajakin kasvamassa. Nyt ostimme toiselle pihalle sekä valkomarjaisen Helmipihlajan että keltamarjaisen Pylväspihlajan, niille löytyi paikka helposti! Ja aina on tilaa vielä yhdelle syyshortensialle! Miltä kuullostaa `Diamand Rouge´, kermanvalkoisesta vaaleanpunaisen kautta roosanpunaiseksi väriään vaihtava tiiviskasvuinen pensas, aika ihana!

 


 Tokihan tarjolla oli mukava kattaus kukkasipuleita!! Viherpeukaloilta valkoisia liljoja, narsisseja ja Balkaninvuokkoja, Mustilasta aprikoosinsävyisiä `Fyr Elise´tulppaaneja ruukkuistutukseen ja Hankkijan puutarhamyymälästä vaaleanpunaisia `Pink Sunrise´ helmililjoja. (Sipuliostoksilla olen saattanut ehkä, mahdollisesti, kenties käydä jossain muussakin paikassa). Lisänä muutama jalokuunlilja reilulla eurolla metsäpuutarhaan. Läheisiä alkaa jo epäilyttää, onko metsästä pian mitään jäljellä, kun uudet perennat alkavat täyttää tonttia :D Ehkä joku taimiostos tässä jäi mainitsematta, mutta saattaa päästä myöhemmin mukaan kuviin, kunhan vähän kasvaa ja alkaa kukkia.



Onneksi puutarhamyymälät sulkevat pian ovensa, tämä puutarhuri ainakin on asettanut itselleen kiellon uusiin perennahankintoihin - ainakin ensi kevääseen asti! :)

 

18 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia! Minäkin olen arponut kovasti aleostosten kanssa, sillä edulliset taimetkin olisi hyvä saada juurtumaan ennen talvea. Toisaalta tuntuu kivalta löytää edullisesti arvokkaampia taimia esim. atsaleat ovat lähtöhinnaltaan usein aika kalliita. Kaariportti metsäpuutarhassa kuulostaa aivan ihanalta, ymmärrän ajatuksen niin hyvin.
    Minäkin hankin piiitkän tauon jälkeen vasta tänä vuonna hanhikkeja, saa nähdä menetänkö keväällä hermoni ’risuluutavaiheessa’. Hävitin vanhat keltaiset puskat jossain vaiheessa noin 30 vuotta sitten, kun ne kasvoivat niin näköalapaikalla. Pitkä kukinta loppukesästä syksyyn on sitten ehdoton bonus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monena syksynä olen taimet ostanut vasta alennuksesta - myytäväksihän ne silloinkin on tarkoitettu. Ja komeasti kasvavat niin magnolia kuin katsurakin, jopa paremmin kuin muutama keväällä hankittu "laatutaimi". Toisaalta edullisesti hankitun taimen mennetys ei kirpaise lainkaan niin paljon. Hanhikkien uudet värit ovat saaneet kasville uuden ilmeen, mutta tuo "risuluuta" on niin sopiva nimi alkukesän hanhikkipuskalle :D

      Poista
  2. Hih, noin saattaa käydä kun käy puutarhamyymälöissä:) Minä vähän mietin, kävisinkö viikonloppuna, mutta kun en varsinaisesti nyt tarvitse mitään;)
    Mulla on muuten tuo Àlli`ja hyvin on viihtynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä alennusmyyntiostosretki on jo enemmän päähankintareissu kuin keväiset ja kesäiset shoppailut. Hyviä taimia, joista otettu turhat eurot pois, tai samalla rahalla useampi taimi! Kiva kuulla, että Alli viihtyy.

      Poista
  3. "Pakkohan" se on tuollasille alepäiville rynnätä, tartti tai ei lisää kasveja :)
    Hyviä ostoksia teit.
    Ne keltaiset pensashanhikit on kyllä niin syöpynyt mieleen, kun niitä oli joka talossa, ei kait sitä paljoa muuta ollut tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alemyynnistä olen ostanut ehkä suurimman osan kasveistani - ja niitä on paljon! Pensaiden ja puiden kasvuunlähtö vie aina useamman vuoden, ennenkuin saadaan kukintaa ja satoa, joten hankinta-ajankohdalla ei pitkällä ajalla ole juurikaan väliä. Keväällä toki juurtumiseen on enemmän aikaa, mutta luotan siihen, ettei maa jäädy ihan vielä)

      Poista
  4. Kuulostaa siltä, että vielä on jopa valinnanvaraa puutarhoilla. Hyviä ja tarpeellisia hankintoja olet tehnyt. Itse arkailen istuttaa syksyllä, mutta se on varmasti ihan turhaa. Onhan nyt syyskostea maakin mitä parhain istuttamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useinhan sitä aivan kannustetaan syysistutuksiin, mutta varmasti riippuu kasvista ja vyöhykkeestä, missä vaiheessa kannattaa pelata varman päälle ja odotella rauhassa kevättä. Usein olen syksyllä istutellut jakootaimia ja uusia perennoja ja ei niitä juurikaan ole sen enmpää kuollut kuin kkeväällä jo ajoissa ostettuja. Ennemminkin talvi voi olla haastava joillekin kasveille istutusajankohdasta huolimatta.

      Poista
  5. Läheisillä voi olla aina eri näkemys, mikä on sopiva määrä kasveja. Hyviä ostoksia teit. Minä jätin aleostokset tällä kertaa väliin, kun olisi pitänyt tehdä taas uusi perennapenkki ostoksille. Nyt täytyy keskittyä vielä muihin hommiin. Mukavia istutuspuuhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, jos uutta kukkapenkkiä joutuu syyspimeillä alkaa kaivamaan, niin kyllä itsekin siirtäisin kevätkarkeloihin sen puuhan :) Toki, olisin yhtenä iltana kaivannut otsalamppua, kun piti "vähän" leventää yhtä penkkiä :D

      Poista
  6. Alelaareista löytyy vaikka mitä ihanuuksia, tosin ei aina sitä mitä oli etsimässä. Yllättävän hyvin ne ehtivät myös juurtua vielä myöhään syksylläkin istutettuna ja saavat keväällä hyvän startin uuteen kasvukauteen. Alppikärhöportti metsäpuutarhaan kuulostaa niin hienolta visiolta että onhan sinun se toteutettava.
    Pensashanhikit taitavat olla monen mielestä vähän tylsiä mutta on niilläkin puolensa. Ne eivät ole yleensä ensimmäisenä jänisten ruokalistalla ja ovat vaatimattomia kasvupaikan suhteen. Ne myös kukkivat runsaasti ja todella pitkään. Lajikkeissa on kyllä paljon eroja lehteen tulemisen suhteen. Meillä valkoinen 'Creme Brule' vihertää hyvin aikaisin mutta syksyllä pudottaa lehtensä selvästi keltaista 'Goldfingeria' aikaisemmin. Vaaleanpunainen 'Lovely Pink' taitaa olla jotain siltä väliltä. Kiva, että nykyään on muitakin värejä kuin pelkästään keltaista.
    Mukavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alennusmyyneissä on tietty riskinsä; kantaa kotiin kaikkea muuta, muttei sitä mitä oli hakemassa! Täällä vaaleanpunainen hanhikki pistelee parastaan, aivan täynnä kukkaa! Eivät hirveästi nirsoile kesähelteistä ja kuivuudesta, eivätkä harmittele niskaan tulevia syyssateita.

      Poista
  7. Jestas mitkä ostokset 🤗😁
    Minä ostan myös melkein kaikki ostokset alesta. Pensashanhikin Lovely Pinkin minäkin ostin on minulla joitakin keltaisia rinteessä mitkä tosin eivät näy edes pihapiiriin. Minulla on kotona vielä joitakin kasveja istuttamatta mutta toivon saavani ne huomenna tai ylihuomenna istutettua. Huomenna on luvattu sadetta joten jää nähtäväksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä ja kosteaa syyssäätä on tänne luvattu vielä pitkäksi aikaa. Uskon, että tämän syksyn istutukset pääsevät hyvin juurtumaan ennen talvea!

      Poista
  8. Oih hyvät löydöt alesta! Sinulla on mahtava tilanne kun on useampi istutustilus.Todella järkevää säästöä ostaa näin syksyllä. Ja varmasti juurtuvat oikein hyvin, ei pelkoa.Kiva kokeilla kaikkea uutta ja erilaista kun on alehinnat, nuo värikkäät hanhikit näyttivät oikein kivoilta. Jännä tuollainen keltakukkainen alppiruusu, on varmaan hieno.Googlasin muutkin kasvit, näyttivät tosi upeilta. Nyt vain odotellaan kevättä ja näiden kaikkien kaunotarten kukintaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet samaa mieltä, että ehtivät saada vielä kasvuunlähdön. Lämpimiähän nämä Etelä-Suomen kelit ovat toistaiseksi olleet. Alennusmyynti saa näköjään harkitsevankin tarhurin hullaantumaan, normihinnalla jäisi minulta monta kasvia hankkimatta, jos en olisi ihan varma mihin niitä istuttelen:) Varsinkin metsäpuutarhan kasvien kevättä odottelen kovasti, siellä kun on myös eläinkanta vähän toisenlainen kuin kotipihalla...

      Poista