lauantai 22. toukokuuta 2021

Parturissa


 

Muutamaan vuoteen en ole ostanut uusia muraatteja ja lankaköynnöksiä, ne kun talvehtivat helposti varastossa. Lankaköynnös toki kuivuu kärjistään ja vaikuttaa hyvin kuolleelta, mutta piristyy mukavasti, kun saa juurilleen ja oksilleen vettä. Lyhensin melko rankasti lankaköynnöksen kuivia versoja, samoin tein viime keväänä.



 
Toinen lankaköynnöksistä kasvoi kaiken kesää hortensian juurella ja molemmat jaksoivat sinnitellä varastossa läpi talven. Hortensiassa ei näy kuin yksi pieni kukkaterttu, mutta muuten on komean vihreä. Oletko sinä saanut koskaan jalohortensiaa talvetuksen jälkeen kukkimaan? Miten sen teit? Muratti sai myös parturoinnin, siitä lähti noin puolet viime vuoden kasvusta pois. Muratin takana on talvehtinut hurmesilkkiheinä `Red Baron´, jonka kuivat huiskut pistin saksilla matalaksi.

 




Viime kesänä ahkeraliisat  kukkivat upeasti ja sekä niitä että kesäköynnöksiä oli monessa paikassa. Yllä kuva muutamasta hyvin kasvaneesta joukosta.


Red Baron Hurmesilkkiheinä viikko parturoinnin jälkeen.


 

Lankaköynnös näyttää hyvin elinvoimaiselta viikon jälkeen parturipäivästä. Lankaköynnös myös juurtuu nopeasti, jos laitat pitkiä versoja mullan alle tai vesiastiaan. Kookas köynnös kestää myös jakamista.


Jalohortensia ei oikein jaksa uudestaan kukkia.



Yksi viime kesän pistokkaista kasvatetuista murateista kokeili talvea ihan ulkosalla. Syksyllä, kun ensimmäiset hallat veivät siltä ruukusta kaverit, ahkeraliisat, istutin muratin maahan vesiaiheen reunalle, kiven koloon. Oli niin kookas, että ajattelin kokeilla, josko joku juuren palanen säilyisi hengissä yli talven. Vaan sehän säilyikin vallan kokonaan. Siihen ei ole edes puutarhaparturin saksia tarvittu.

 


 
Nyt toinen saksittu lankaköynnös kasvaa uuden äitienpäiväksi saadun hortensian juurella.  Laitoin hortensian vähän kiireellä isompaan astiaan, kun pelkäsin sen helteiden aikaan kuivuvan. Mutta lankaköynnös jäi kukkijan varjoon. Täytyy istuttaa molemmat suurempaan ruukkuun tai siirtää lankaköynnös kaikkiaan muualle, kesäkukkien kaveriksi.
  
 
 
 
 
Mukavaa viikonloppua, toivottavasti sade ei kokonaan estä puutarhapuuhia!  


24 kommenttia:

  1. Onpa hienoa, että olet saanut lankaköynnöksesi talvehtimaan jo useampana talvena. Minä en ole sen talvetuksessa onnistunut. Olen ehkä heivannut liian aikaisin elottoman näköisen raaskun pois. Kirjomuratti sen sijaan on talvehtinut minulla perennapenkissä hyvin.
    Kauniin värinen hortensia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin kokeilla muutama vuosi sitten lankaköynnöksen talvettamista, kun olivat ehtineet kasvaa niin komeiksi, että suretti heittää pois.

      Poista
  2. Kiva, että laitoit ohjeen lankaköynnöksen talvettamisesta, en ole sitä huomannut koskaan kokeilla.
    Minä sain yhtenä vuonna jalohortensian kasvamaan ja kukkimaan jopa aika runsaasti, talvetin ne kellarissa. Ne kasvoivat kokoaan ensimmäistä vuotta paljon suuremmaksi (niitä taisi olla kaksi). Keväällä otin ne ajoissa kellarista ja istutin suurempiin ruukkuihin ja uuteen multaan lannoitteen kanssa. Mahtoiko tuo kesä olla kaikinpuolin suotuisa, sillä ihmettelin miten helppo operaatio talvetus ja uudelleen kasvattaminen oli. No, seuraavat kaksi vuotta ei sitten mennytkään näin. Sain kyllä hortensioista tuuheat lehtipensaat, mutta kukkia ei syystä tai toisesta tullut kuin pieni vaivainen alku tai pari - vaikka toimin samalla tavalla. Ota tästä nyt sitten tolkkua? En voi siis fiksuja ohjeita antaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri noin omille talvettamisillenikin on käynyt; kaunis vihreä lehtipensas, mutta ei kukkan kukkaa. Nyt sentään yksi, joka aloitti kasvunsa jo hyvissä ajoin kevättalvella. Mutta aina kannattaa kokeilla.

      Poista
  3. Murattia mäki oon saanu talavetettua, mutta lankaköynnöksen kans on tainnu käyrä kuten Kruunuvuakolla. Mullon vajaa kymmen vuatta vanha äitienpäivähortessa. Muutaman kerran on kukkinu hyvin, aika aurinkooses paikas, palio vettä ja lannootesta. Mutta ny näyttää voivan tosi huanosti, vaikka kellarista otettaes näkyy viis nuppua. Voi olla, että sen taru loppuu tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy nyt jatkaa tuota hortensian kokeilua, kun kuitenkin on kovin hyvinvoivan oloinen.

      Poista
  4. Mielettömän hieno juttu muratin talvettamisen onnistuminen ulkona. Se on kaunis vaaleine kuvioineen. Lankaköynnöstä pitää joskus kokeilla. En tiennyt, että se on monivuotinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muratti selvisi yllättävän helposti maassa - samoin lankaköynnös varastossa.

      Poista
  5. Huomenta! Haastan sinut tekemään blogiisi postauksen lempiblogeistasi! Mieti mitä blogeja luet ja listaa niistä parhaimmat! Me tarvitsemme kesäksi luettavaa!🤍

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on lukuluettelo, mikä näkyy blogini oikeassa reunassa. Luen kaikkia niitä, jos tekevät postauksia. Puutarhaihmisillä on monenlaista kiinnostavaa ja erilaisia asioita kerrottavanaan, kuvista puhumattakaan. Myös lukijoilla on omat mielenkiinnon kohteensa, joten suosittelen etsiskelemään itseäsi kiinnostavia aiheita vaikka puutarhablogien lukuluettelojen kautta. Mukavaa kesää!

      Poista
  6. Kyllä noiden kasvien talvettaminen vain kannattaa. Aika moni talvehtii helposti ja jatkaa keväällä kasvuaan entistä upeampana. Tuo vesiaiheen viereen istutettu muratti on varsin komea tapaus. Minä olen talvettanut murattia ihan huonekasvina, sillä se pysyy nättinä talvellakin. Muistaa vain sumutella välillä tai pitää viileässä huoneessa. Yhden kerran sain talvehtimaan myös ulkona. Lankaköynnöstä olen talvettanut kellarissa, kuten sinäkin.
    Minulla on viisi vuotta vanhan ruukkuhortensia, joka on kukkinut joka kesä. Toissa kesänä kukkia oli valtavasti ja viime vuonnakin ihan mukavasti. Sitä on pitänyt muutaman kerran jo pienentää, kun alkoi olla niin valtavan kokoinen. Tänä keväänä jouduin repimään siltä aika paljon juuria pois, jotta sain sille uutta multaa. Seuraava ruukkukoko kun olisi ollut luokkaa 50 litran saavi. Toivottavasti ei suuttunut toimenpiteestä. Tuo sinunkin hortensiasi tekee varmasti vielä lisää nuppuja kesän mittaan. Ja jos ei, niin ensi vuonna sitten. Komea se on vihreänä pensaanakin.
    Tuolta löytyy ohjeet, millä olen saanut oman hortensiani kukkimaan: https://hiidenkivenpuutarhassa.blogspot.com/2020/10/toivepostaus-kesakukkien-talvettaminen.html
    Mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet saanut ruukkuhortensian kukkimaan! Kannustaa minuakin jatkamaan yritystä. Yksi kukkaterttu edelleen jatkaa kasvuaan, muita ei ole ilmestynyt, mutta komean vihreä kasvi siitä kesäksi kehkeytyy.

      Poista
  7. Mukavaa kun saa talvetettua kesäkukkia. Kastelitko noita talvehtijoita talven aikana?
    Minä vein daaliaruukut autotalliin ja pikkuhiljaa kaikista alkaa tulla vihreää esiin, kun siirsin ne muutamia viikkoja sitten kasvariin. Ja en käynyt talven aikana tekemässä niille siis mitään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelen yleensä talvetuksessa olevia muutamia kertoja - paitsi daalian juurakoita, joiden kastelun aloitan juuri kesän kynnykksellä. Minun daalioissani näkyy nyt jo kaikissa pikkuiset alut :)

      Poista
  8. Hyvin olet talvettanut lankaköynnöstäkin. Toivottavasti hortensiasi tekee vielä pari nuppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankaöynnökset ovat hyvässä kasvussa, samoin hortensia. Jos ei kuki, niin onpahan komean vihreä :)

      Poista
  9. Hienosti talvetetut. Meilläkin muratit talvehtivat maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan näköjään siirrytty etelä-eurooppalaiseen ilmastoon, kun muratitkin talvehtivat, tai lajikkeet tulleet kestävämmiksi.

      Poista
  10. Sekä murattia että lankaköynnöstä olen yrittänyt talvettaa, huonolla menestyksellä.

    VastaaPoista
  11. Muratti oli minulla pimeässä kellarissa ja ihan vihreänä oli keväällä. Hortensian talvetus kukkaan on onnistunut kerran vaikka samalla tavalla olen niitä pitänyt kellarissa. Nyt heitin kaikki pois kun harmittaa roudaaminen ja sitten eivät edes kuki. Hienoja viimevuoden istutuksia sinulla ja hyvä tietää talvetuksen onnistumisesta lankaköynnöksen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei onnistu, vaikka kuinka toimii samoilla menetelmillä. Kasveissakin on varmasti eroja, kaikilla ei ole sitkeyttä ja valmiuksia selvitä pitkästä talvesta.

      Poista
  12. Hyvä vinkki lankaköynnöksen talvettamisesta ja lisäämisestä, täytyypä kokeilla. Hienostipa selvisi muratti ulkosalla, kiitos varmaan lumikerroksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän helposti lankaköynnöksen talvettaminen onnistui, varastossa välillä pakkastakin ja kastelu kovin heikkoa talven aikana. Muratti tuntuu talvehtivan, kun saa lumipeitteen yllensä.

      Poista