torstai 3. joulukuuta 2020

Sinivalkoista -haaste

Suomen itsenäisyyspäivän lähestyessä on ihan pakko tarttua Tiiun Puutarhahetki -blogista alulle laittamaan Sinivalkoista 2020 -haasteeseen. Tarkoituksena on, että kuvissa on sininen ja valkoinen pääosassa ja samalla haastaa mukaan muita omilla kuvillaan.
 
 

 

Minun kuvani ovat oman puutarhan kesätunnelmista. Parhaimmillaan sinivalkoinen maisema on lemmikkien aikaan. Silloin kaikki kasvit saavat taustavärikseen lemmikin sineä.

 

Morsiusleinikki

 

Omenapuiden kukkiessa on usein taustana sinitaivas!

 

 
Kesään mahtuu valkoisia helmiä ja tähtiä, herttuattaren röyhelöhameita...
 
 
Helmipihlaja


Tähtiputki ja Ritarinkannus

 

Kiinanpioni `Duchesse de Nemours´

 
Sinisten kasvien ihanuutta tarjoavat ritarinkannukset, sinivaleunikot ja kurjenmiekat. Mukaan otetaan violettiin vivahtava peurankello.


Sinivaleunikko



Kesäkuussa röyhyävät päiväkakkarat, vuorikaunokit, kurjenmiekat ja tulikukat.



Heinäkuussa valkoisena loistavat kiiltoleimut ja Mantsuriankärhö.







 
Ja elokuussa on valkoisten daalioiden, ukonhattujen ja syysleimujen vuoro!

 
 

 
Järvimaisemissa ei kukkarunsaus ole pääosassa, siellä asustelee kansallislintumme.


 

Tämä haaste houkuttaa laittamaan runsaasti kuvia, mutta nämä riittäköön tällä kertaa.  Tässä vielä haasteen säännöt:

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki

Nappasin tämän haasteen suoraan Tiiun blogista. Koska itsenäisyyspäivä on jo kovin lähellä, on ehkä vaikea ehtiä vastaamaan ennen sitä. 

Mutta siltikin haastan Kruunuvuokon Puutarhan Lumo -blogista ja Pirjon Tuplasti Terapiaa -blogista. Aiheesta voi vastailla varmasti myöhemminkin.



Hyvää viikonloppua ja Itsenäisyyspäivää kaikille!


24 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Usein yritän valita tällaisista postauksista suosikkini, mutta tässä oli niin tasaisen kauniita, että luovutin ;) Itsellä vielä saamani haaste vastaamatta, pitääkin laittaa toimeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, laittelepa omat kuvasikin meidän ihailtavaksemme!

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  3. Ihanan kesääsiä kuvia! Hyvää itsenääsyyspäivää!

    VastaaPoista
  4. Todella kauniita kuvia.
    Kiitos haasteestasi. Yritän ehtiä vastata jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunuvuokko! Haaste on varmasti voimassa vielä itsenäisyyspäivästä eteenkin päin:)

      Poista
  5. Aivan ihania sinivalkoisia kuvia 🤍 Ja niin kesäisiä 🤍 Kiitos 🤍 Levollista itsenäisyyspäiväviikonloppua sinulle 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu, samoin sinulle hyvää itsenäisyyspäivää!

      Poista
  6. Upeita kuvia! Tuo lemmikin sininen on kyllä todella kaunis. Kiva, että osallistuit haasteeseen. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteesi on kiva ja NIIN sopiva tähän itsenäisyyspäivän yhteyteen. Kiitos, samoin:)

      Poista
  7. Oi, miten kauniita kuvia!
    Kiitokset haasteesta! Vastasin siihen juuri hetki sitten.

    VastaaPoista
  8. Olipa kiva eksyä tänne linkkivinkkien kautta. Todella Ihania kuvia Sirkku ☺️

    VastaaPoista
  9. Ihania sinivalkoisia kaunottaria!

    VastaaPoista
  10. Mahtavat kuvat, värit ja kuvien aiheet 😍

    VastaaPoista
  11. Onpa kauniita kuvia. Kesää tulee ikävä. Ihana tuo sinivaleunikko. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista