torstai 10. joulukuuta 2020

Pitsiliinojen uusi elämä

Talven tulosta ei oikein tiedä. Viime vuonna se jäi kokonaan tulematta. Nytkin ollaan vielä kovin epävarmalla pohjalla, joulu lähestyy ja pakkastakin on, mutta lumi vain puuttuu. Puutarhahuoneella ei jääty odottelemaan, vaan jo syksyllä aloittelimme tekemään hiutaleita, joita ei edes vesisade sulata!


Välillä kirpputoreja kiertäessä tulee vastaan lähes ilmaiseksi myytäviä vanhoja pitsiliinoja. Joku on käyttänyt aikaa ja virkkaillut ilokseen, antanut lahjaksi, koristellut pikkupöytiä ja katelautasia toinen toistaan sievemmillä pikkuliinoilla. Mutta jotenkin ne ovat päätyneet jo vähän nuhruisina kirpputorille. En minäkään niillä aio pöytiäni koristella, mutta jos kirppiksellä pyytävät liinasta 50 senttiä, olen korjannut talteen. 

 


Oli minulla suunnitelma liinojen kohtalosta jo ostohetkellä. Olen tehnyt joitakin pitsiliinakoreja suuremmiista liinoista, mutta näille pienille oli tulossa ihan erilainen käyttötarkoitus. Ensin pikkuliinat upotettiin betonivelliin. Myöhemmin, kun betoni oli jo kuivunut ne maalattiin valkoisella ja samalla, kun maali oli vielä märkää, ripottelin hopeahilettä liinojen pinnoille.

 

 


Kuivuneet pitsiliinat ripustin sitten puutarhahuoneen ikkunan eteen oksaan roikkumaan, Näyttävät vähän hassuilta vihreää nurmikkoa vasten, mutta tuovat omalla tavallaan talven tuntua jouluiseen huvimajaan. Ajatella, jos olisivat tuolta taivaalta leijaillessaan yhtä suuria, olisi pian maa valkoinen :)

 







Aiemmista betoniaskarteluistamme muuutaman vuoden takaa voit käydä kurkkaamassa täältä.



Eilen illalla lenkillä olessamme ei jokaiseen kohtaan reittiä sattunut katuvaloja. Olipa todella pimeää! Valkoinen lumi antaisi valoa maisemaan, joten toivotaan, että pian saamme myös oikeita lumihiutaleita. Lisäisihän se myös joulun tuntua. 

Pian on viikonloppu, onko sinulla jo jouluvalmistelut hyvällä mallilla?

Mukavaa viikonloppua kaikille!




29 kommenttia:

  1. Teidän puutarhahuoneessa on niin ihana tunnelma, oli mikä aika vuodesta tahansa!
    Voi, täällä ei valmistella joulua juuri millään lailla. Tulee se ilmankin, halusi tai ei :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tunnelma miellyttää! Minä olen jouluihminen täysillä, siksi meillä jouluun virittäytyminen alkaa jo marraskuulla:)

      Poista
  2. Kauniita! <3 Hyvä idea. Jouluvalmistelut ovat vielä ihan "vaiheessa". Tarkoitus on ottaa pikaspurtti ja sitten alkaa jouluun laskeutuminen. Hyvää joulun odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaspurtilla pärjää varmasti ihan hyvin:) Kiitos, samoin sinulle, mukavaa joulun odotusta.

      Poista
  3. Hieno idea! Jatkossa minäkin aion ostaa kirppareilta vastaan tulevia pitsiliinoja, kun nyt sain sinulta tämän oivallisen vinkin.
    Puutarhahuone on viehättävä ilman ympäröivää luntakin. Pimeää kyllä nyt on, mutta onneksi pian lähdetään koti valoisampia aikoja.
    Mukavaa joulunalusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos idea sai sinutkin innostumaan. Ei niillä kirkkaan värisillä tai vähän nuhraantuneilla pitsiliinoilla enää pöytää koristeta, mutta monenlaisia uusiokäyttömahdollisuuksia ihmiset ovat keksineet. Tässä yksi niistä:) Pian alkaa pimeys hellittää, se on totta! Kiitos, samoin sinulle kivaa joulun odotusta!

      Poista
  4. Hyvä irea! Sopiivat hyvin puutarhahuaneesehen, eikä tartte joka vuasi teherä uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon paikkaan ne sopivat mainiosti, ja eivät tosiaan hetkessä sula:)

      Poista
  5. Kiva idea.
    Jouluvalmistelut ovat jo ihan mukavalla tasolla.
    Ihanaa joulun odotusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jouluvalmistelujen tekeminen ollut rauhallisempaa, jää pois monta joutavaa hössötystä, kaupoissakaan kun ei tarvitse juoksennella. Mukavia joulutunnelmia sinnekin.

      Poista
  6. Onpas tosi kauniita nuo hiutaleet. Olen kovettanut liinoja joskus myös sokeriliemellä. Tuo betoni kyllä kestää paremmin vaikka ihan taivasallakin👍 Viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä piparitaikina ja saunan pesu vielä edessä mutta muuten ostan valmista kun olen töissä jouluun asti. Lomat vasta välipäivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparin tuoksu tuo kerralla joulutunnelman. Saunan pesu ennen joulua minullakin vielä suunnitelmissa. Ja hei, kaupasta saa ihan kelpo ruokaa.

      Poista
  7. Erittäin onnistunut liinojen uudelleen käyttö! Kun lunta ei ole, sitä pitää sitten tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tätäpä juuri ajattelin minäkin, kun sopiva materiaali eteen sattui:)

      Poista
  8. Kiva idea hyödyntää olemassa olevia taideteoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätys on päivän sana ja jos liinoista joku muutaman sentin/euron pyytää, niin ilohan on molemminpuolinen:)

      Poista
  9. Hienoja hiutaleita, joita ei varmasti sulata edes kesähelle :) Hyvää kierrätystä myös. Joulukuu etenee tänä vuonna jotenkin niin huimaa vauhtia, ettei ole tosikaan. Pian vuosi vaihtuu ja alkaa kevään odottaminen. Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälläkin voisi talvea fiilistellä, mutta ehkäpä nämä kestohiutaleet löytävät siihen mennessä tiensä johonkin laatikkoon:) Pelargoniat vielä sisätiloissa, eivät taida ennen kevättä kellariin ehtiäkään:)

      Poista
  10. Hieno uudelleen käyttöönotto, tykkään. ❤

    VastaaPoista
  11. Kivan näköiset! Minä olen joskus kovettanut sokerivedellä ja niitä taitaa vieläkin samoja riippua peilissä. Kivaa kierrätystä. Olen käyttänyt paljon vanhoja kirppareilta löytämiäni pitsiliinoja koristetyynyissä. Ompelen yhden ison tai muutaman pienen pellavatyynyyn kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koristetyynyt ovat minustakin oiva keino jatkaa kauniiden liinojen elämää.

      Poista
  12. Onpa kauniita lumihiutaleita! Sopivat puutarhahuoneeseen oikein hyvin, oli ulkona sitten valkoista tai vihreää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joku tuntematon on näitä virkannut, oikeastaan kaikkien kommenttien kiitokset kuuluisivat heille.

      Poista
  13. Onpas nätit koristeet. Muutenkin erilaiset betonielementit ovat mielestäni kivoja. On myös hyvä, jos askarteluissa voi käyttää hyväksi erilaisia vanhoja materiaaleja. Onko muuten tuo betonin maalaaminen helppoa, pitääkö laittaa useampi kerros?

    VastaaPoista