keskiviikko 12. elokuuta 2020

Kaikenlaisia kärhötukia


Kärhöjen ihanuuteen ei vaan kyllästy! Vaikka kaikki eivät aina keväällä ilmestykään ja vaikka kaikki eivät niin runsaina kukoistakaan, on jokainen kärhönkukka odotettu ja saa ihailua osakseen.

Vihdoin aloitti kukintansa myös `Ville de Lyon´, ihanista ihanin! Kärhöjen näkyvyyden kanssa on usein pientä säätöä, sillä valmiiksi rakennettuja kärhötukia ja -kaaria ei pihalla jokaiselle kärhölle löydy. Ville on istutettu vanhan lintulaudan juurelle, mutta kokonsa puolesta lauta ei enää ole aikoihin riittänyt tueksi, vaan vieressä kasvavat punalehtiruusu ja tuija auttavat Villeä:).

 

`Mrs N. Thompson´



Viime vuosina olen istutellut kärhöjä tietoisesti pensaiden lähelle, jotta rennot versot saisivat luonnollisen tuen naapurissa kasvavasta kasvista, jonka kukinta on ollut jo ehkäpä alkukesästä.  Yhteiseloa pitävät mm. pikkujasmike ja  loistokärhö `Mrs N. Thompson, jonka upeita kukkia tosin on vain muutama. Odottelin vallan toista kärhöä tähän nousevaksi, olin unohtanut, että siirsin tämän mahtavan kaunottaren pihlajan juurelta muutama vuosi sitten, kun paikka oli selkeästi liian varjoinen. Sepäs nousikin tänä kesänä ja on availlut yksittäisiä kukkiaan ja saa hyvän tuen jasmikkeen oksista. Toki jatkossa paikka saattaa olla taas liian varjoinen, kunhan jasmike kasvaa sekä leveyttä että korkeutta.

`Margaret Hunt´

 

Keväällä kukki ensimmäisen kerran uusi syreeni, jonka olin ostanut `Moskovan kaunottarena´ nimeltä mainitsemattomalta arvostetulta taimistolta. Vaan kun aloitti kukintansa, ei ollut moskovalainen! Yksinkertaiset, lilaan vivahtavat kukat, jotka nopeasti haalenivat valkoisiksi tavissyreenin näköisiksi. Harmitti vietävästi, harmittaa vieläkin. Mutta olin syksyllä istuttanut syreenin juurelle ruukussa kasvaneen  kärhön. Sepä innokkaana nousikin keväällä ja pääsi nopeasti pienen, matalan syreenin latvukseen. Nyt pensas "kukkii" taas vaalean liloilla kukilla:)

 

`Mrs Cholmondeley´

 

`Mrs Cholmondeley´ sen sijaan viettää aikaansa isomaksaruohojen tukevissa kukinnoissa makaillen. Muuten kiva paikka, mutta korkea kärhö on aivan liian matalalla, eipä näy kuin läheltä katsoen. Kukkien koko kun riittäisi suurempaankin etäisyyteen. Tämä siis korjattavana ensi kesäksi.

 

`Arabella´
 

Tiukukärhö `Arabellalle´ tarvitaan myös toisenlainen tuki. Se kun ei yritäkään tarttua läheisiin heinäseipäisiin ja niiden väliin viriteltyihin metallilankoihin.



`Blue Angel´

Suomi100 penkistä kuoli luumupuu - niin luulin. Mutta kun kuivettunut puun ranka näytti ikävältä ja oli edelleen paikoillaan, keksinkin tehdä siitä tuen kärhölle. Niin vaaleansininen `Blue Angel´ pääsi myös  sinivalkoiseen penkkiin. Vaan viime keväänä luumupuun juurelta alkoi työntyä sekä kärhö että luumun versoja. No, nythän en tiedä, tekeekö puu koskaan luumuja ja mitä lajketta, koska versot ovat ehkäpä villiversoja, mutta tällä hetkellä kukkiva kärhöpuu on mitä kaunein!


 Metallisissa kärhökaarissa kyllä kasvaa jos jonkinmoista kärhöä, useimmissa useampaakin lajia. Kun joku ei kasva, istutetaan tilalle uutta ja jos sekään ei kasva, niin vielä mahtuu multaan. Niinpä on aina yllätys, mikä sieltä nousee - vai nouseeko mikään! Suuri oli yllätys, kun kaaressa olevan kärhön nuput alkoivat avautua ja tarhalyhtykärhö `Princess Diana´ ilmestyi näkyviin. En edes muistanut arvon prinsessaa koskaan istuttaneeni, niin oli ollut kauan kadoksissa, nukkui, jos ei ihan sataa vuotta, niin useamman ainakin!

 

 

Vanha kunnon `Jackmannii´on vasta aloittelemassa ja jo lähes peittänyt vanhat heinäseipäät! Jos näin kasvaisivat kaikki kärhöni, mikä olisikaan pihalla kuljeskella kärhökaarien alla. Nyt täytyy vain iloita, että jokaisessa kärhössä sentään on kukkia!  


 
 Uusi bloggeri on aiheuttanut päänvaivaa, tämä on ensimmäinen kokeilupostaus uudella alustalla. Joten jos jollakin teistä näkymät ovat oudot, laittakaapa kommenttia, ja mieluusti myös korjausohjetta, jotta minäkin pääsen taas mukaan kuvioihin:)
 
Hyvää loppuviikkoa, lämpö taitaa alkaa taas helliä meitä:)

22 kommenttia:

  1. Ihanaa kärhöloistoa! <3 Uusi Blogger on kyllä hämmentävä. Otin vanhan version vielä takaisin käyttöön, kun voin, mutta kohta se varmaan ei ole enää käytettävissä. En ole vielä yrittänyt tehdä postausta uudella Bloggerilla. Jännittää, sillä mitä sitä keväällä kokeilin, en tykännyt. Mutta eiköhän siihenkin totu ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt kukkii parhaillaan kauniisti, mutta jos helteet jatkuvat pitempään, niin saattaa myös kärhöloisto kadota nopeasti. Nähtävästi onnistuin saamaan blogin näkyville ihan oikeilla asetuksilla, eli jos minä selvisin, selviää moni muukin:)

      Poista
  2. Ompa sinulla paljon kauniita kärhöjä. Minulla ei ole vielä yhtään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhin kärhö on nyt melkein kymmenen vuotta. Joka vuosi olen muutaman hankkinut, välillä joku kuolee, välillä joku herää uudestaan ja kun samassa tuessa on yleensä kaksi, kolmekin kärhöä, niin aina joku sieltä nousee:)

      Poista
  3. Ihania kaikki, mutta ihanin on kukkiva kärhöpuu! Mullaki o Villes jo peräti kaks kukkaa auki, ihime sinänsä. Useemmiten kerkiää vasta just enne pakkaasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhö Blue Angel on muutenkin kaunis, mutta nyt se kukoistaa kauniisti luumupuun oksilla. On hyvinvoiva kärhö kaikkineen, sillä kärhökaaressa kasvaa toinen joka aloittelee myös runsasta kukintaansa. Kiva, kun Ville ehtii sinullakin kukkimaan, ja nythän on luvattu lämpimiä päiviä, joten uusia nuppuja on kiva availla:)

      Poista
  4. Sinulla on monen monta kaunista kärhöä. Kiva että Princess Dianakin heräsi ikiunestaan. Minun Ville de Lyonini kuoli viime kesänä. Saattaa olla, että hankin uuden tilalle, mutta istutan sen sitten uuteen paikkaan. Eihän sitä tiedä, vaikka vanhakin vielä elpyisi. Jospa sekin on päättänyt ottaa pienet kärhöunet.

    Postauksesi näyttää lukijan kannalta aivan hyvältä. Kokeilin kesäkuussa uutta versiota. Silloin siinä oli niin paljon hitautta ja hankaluutta, että palasin takaisin vanhaan. Viime viikolla blogger siirsi minut automaattisesti uuteen versioon. Olen jo tehnyt sillä pari postausta ja se sujuu paljon kesäkuista paremmin. Ovat selvästi korjanneet ainakin osan alkukesän hankaluuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä yhtään oikukkaampaa kasvia kuin kärhöperhe! Luulisi, että on kiva kiirehtiä kohti aurinkoa joka kesä, mutta nämä päättävät jurottaa maan uumenissa useammankin vuoden. Mutta ilolla otan vastaan jokaisen jurottajan:) Jospa tästä blogiuudistuksesta selvitään ja toivottavasti "kuulevat" valituksia ja tekevät parannuksia. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Ompa siulla upea kärhövalikoima!
    Arabellaan ihastuin on aivan ihanan värinen.

    VastaaPoista
  6. Oi, miten kauniita <3 Kukkiva kärhöpuu on ihana. Kannatti säästää kuollut runko. 'Mrs. Cholmondeley' on komea ja ansaitsee ehdottomasti sellaisen tuen, että kukat nousevat korkeammalle. Se oli yksi äitini isokukkaisimpia kärhöjä, mutta tappotalvi vei senkin. Postauksesi näyttää hyvältä. Uudessa bloggerissa on vielä joitain kummallisuuksia. Huomasin juuri kun selailin blogiluetteloani, että sinne tänne oli ilmestynyt jo aika päivää sitten julkaistuja postauksia, joita ei varmasti ollut siellä eilen. Olisin aivan varmasti käynyt tämänkin postauksen lukemassa aikaisemmin; minä en jätä kärhöpostauksia katsomatta! No, jospa korjaisivat vielä vikoja. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöjen kauneutta on vaikea ohittaa ja ne ansaitsevat tulla huomatuiksi. Koitetaan selvitä bloggerin haasteista, vaikka olisi niin paljon helpompaa, kun ei menisi aikaa sellaiseen, minkä tekniikka voisi hoitaa entistä sujuvammin, nyt näyttää käyneen toisin päin.

      Poista
  7. Onpa upeaa kärhöjen kukintaa!
    Omani eivät ole läheskään noin runsaskukkaisia, pitäisi varmaan muistaa joskus lannoittaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eipä minullakaan nuo lannoitukset mene ihan nappiin. Mutta varmasti oikea lannoitus antaa kasville kuin kasville voimaa kukoistaa. Taitaa olla luonnollakin oma osuutensa.

      Poista
  8. Upeita kärhöjä! Niitä ei voi koskaan olla liikaa.:) Aurinkoista elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Täällä köynnökset ovat nyt kauneimmillaan:)

      Poista