torstai 28. marraskuuta 2019

Pientä jouluvirittelyä



Sää ei edelleenkään tunnu kovin jouluiselta, mutta se ei estä siirtymistä tuleviin tunnelmiin. Pidän joulusta ja sen valmisteluista. Kun joulukuu alkaa, meillä ollaan jo hyvää matkaa menossa kohti joulua:)





Kranssipuuhissa olen ollut jo muutamaan kertaan, ja jos totta puhun, niin nytkin on keittiön lattialla iso saavi täynnä havukranssiin tulevia valmiita pikkuhavuja, senkun vaan alkaa pyörittelemään. Itsehän se on kranssi ulko-oveen tehtävä, selvähän se! Ja vielä ennen ensimmäistä adventtia! Ovia kun on vaan niin monta....


Kesähuoneen ilme on alkanut myös muuttua jouluisemmaksi, kynttilöitä, joulun värejä. (Kuusikin siellä jo on, valot ja koristeet saa kuulemma laittaa vasta ensi kuussa, outoa!?)









Jo viime vuonna  innostuin yksinkertaisista metallirenkaista, joihin riittää niukempikin materiaali. Nämä ovat koristaneet puutarhahuonetta ja kotia jo pitkään.




Joulun laittaminen on nautinnollista puuhaa, toki maltti siinäkin on oltava mukana! Mutta kun puutarha on talviunilla ja ulkona pimeää, mikä sen mukavampaa, kuin koristella kotia ja tehdä sisälle asetelmia luonnonmateriaaleista. Ja puutarhan kesähuoneeseen vasta onkin mukava rakentaa joulun tunnelmaa!


Syysasetelmat ulko-ovilla ja terassilla ovat saaneet valot, jotta tuo käsittämätön pimeys ja vetinen maisema saisivat hiukan piristystä, kun palaa työpäivän jälkeen kotiin.


Jokos sinuun on iskenyt joulufiilis?
Mukavaa viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Onpa kauniita asetelmia ja joulukoristeita. Nyt on hyvä aika koristella kotia jouluiseksi, jotta ehtii niistä riittävästi nauttia. Joulun jälkeen tulee pian tunne, että joulun voisi jo riisua.
    Joulu on jo hiipinyt mieleen, vaikka ulkona siitä ei ole vilaustakaan. Eiköhän tuo vesisade jossain vaiheessa lopu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aika pian joulupyhien jälkeen alkavat tontut ja punainen väri ahdistaa:) Lupaavat onneksi adventin alkuun lunta!

      Poista
  2. Niin kaunista jouluista tunnelmaa kuvissasi. Olet ollut havukranssienkin suhteen hyvissä ajoin liikkeellä. Tosi kivoilta näyttävät puutarhahuoneenne ikkunoihin ripustettuina. Kynttilät ja lyhdyt luovat kyllä ihanaa tunnelmaa samoin kuin kausivalotkin nyt, kun lähestytään päivä päivältä vuoden pimeintä aikaa.
    Joulumieli alkaa hiljalleen vallata mieltä täällä meilläkin.
    Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunuvuokko, kranssipuuhat ovat aina olleet mukavia, niinpä niitä löytääkin meiltä tosi monista paikoista:)

      Poista
  3. Tuo männynoksasta tehty yksinkertainen kynttiläsomiste on tosi tyylikäs. Hieno!
    Joulu jo hieman pyrkii tulemaan ajatuksiin, mutta vielä en ole ehtinyt koristeita väsäämään. Askartelumateriaalia olisi kyllä hyvä haalia ennen kuin on lumi maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ulkona on niin hämärää, en saanut siitä oikein hyvää kuvaa, mutta itsekin pidän herkästä männynoksakranssista tosi paljon. Joulun alla on aina ylimääräistä puuhaa ja voimat syksyn pimetessä usein hiipuvat. Siksi askarteluhommia koitan tehdä mahdollisimman ajoissa ennen joulua.

      Poista
  4. Voi, ihana kranssihuuma sielläkin!
    Kauniit kranssit ovatkin ovissa. <3
    Suomessa lempimateriaalini talvisiin kransseihin olivat lehdettömät mustikanvarvut. Niistä tuli muhkeat ja niin kestävät kranssit, jotka kestivät kuivana vuosiakin!
    Tunnelmoidaan joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikanvarvut ovat minustakin hyvää kranssimateriaalia, samoin lehdettömät koivunvarvut kestävät kranssissa pitkään.

      Poista
  5. Kyllä tua o mun silimis jo aika suurta laittua. Hianon näkööstä. Itte en oo viälä päässy oikee vauhtihin, pääsenkökää. Pitääskö välivuaren ja menis vähemmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oon aika lailla jouluun hurahtanut joka vuosi, niin me ollaan erilaisia. Ymmärrän oikein hyvin niitäkin, jotka vallan pakenevat pimeää ja hössötystä ulkomaille. Välivuosikin on aina varteenotettava vaihtoehto.

      Poista
  6. Pidän noista metallirenkaista enemmän kuin perinteisestä kranssista. Niistä saa yksinkertaisin koristein todella tyylikkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kranssien yksinkertaisuudessa on jotakin hyvin herkkää ja kaunista. Mutta ovissa pitää jouluna olla muhkeat kranssit:)

      Poista
  7. Hei, oletpa ehtinyt laatia jo monenlaista joulutunnelmaa tuovaa asetelmaa! Kyllä ne tekevät hyvää pimeässä vaeltavalle ihmispololle! Nyt viikonvaihteessa pitäisi tuoda ensimmäiset joulun tunnusmerkit tupaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tänä aamuna kun lumi oli peittänyt maan valkoiseksi, tuli jouluinen tunnelma ja tänä viikonloppuna virittelyt jatkuvat!

      Poista
  8. Täälläkin on jouluvalot viritetty sisälle tällä viikolla, ulkona ne on olleet jo pitkään:)
    Joululaulut soi ja joululehtiä on tullut luettua, vähän askarreltukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Sinulla on jo hyvät joulufiilikset alkaneet!

      Poista
  9. Kauniit, jouluiset somisteet! Meillä ei vielä ihan joulufiiliksissä olla. Ehkäpä se alkaa sitten tarttua, kun lapset pääsevät availemaan joulukalenterin ensimmäisiä luukkuja ja jouluisia juttuja alkaa tupsahdella tupaan. Ja joulukukat tietysti! Mukavaa viikonloppua ja marraskuun viimeisiä hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, lasten kanssa niihin fiiliksiin pääsee varmasti! Kiitos, samoin sinne mukavaa lakavaa joulukautta!

      Poista
  10. Ihanan tunnelmalliset kuvat, tuli sellainen olo että nyt äkkiä glögimukin kanssa tuonne istuskelemaan ja nautiskelemaan tuosta tunnelmasta <3

    Sinulle on haaste blogissani, käy kurkkaamassa jos jaksat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä muutamat glögit on jo maisteltu;) Voi kiitos, kurkataanpa heti!

      Poista