lauantai 2. marraskuuta 2019

Arkisia syyspuuhia ja -koristeluja









Viime viikolla vietin muutaman vapaapäivän, tarkoituksena hoidella mökki- ja kotipuutarhat talvikuntoon. Kotona viimeisistä syysväreistä olin jo aiemmin tehnyt asetelman pihapöydälle. Syyskoristelua oli myös tarkoitus jatkaa vapailla. Vaan kuinkas kävikään.



Alkuun suunnistimme mökille. Rantamaisema oli kaunis, mutta jo melko väritön ja kovin, kovin syksyinen. Rantakoivuista olivat kaikki lehdet jo pudonneet ja suurin osa löytyi vedestä! Ne oli parempi poistaa, etteivät jää kevääseen asti sotkemaan pohjaa. Päivä kului mukavasti poutasäässä, nyt on vene käännetty, katot ja rännit putsattu ja piha haravoitu. 

Hommien jälkeen kuljeskelin vielä hetken kameran kanssa rannalla ja lähimetsässä.

 








Tammi ei vielä luovu lehdistään, haluaa olla aina viimeinen!


Koiranheisi hätkähdyttää hehkuvanpunaisilla marjoillaan metsän keskellä.


 

Hiirenportaan  lehtiruodit avautuvat keväällä rullalta suoriksi, samalla lailla ne syksyn tullen kuoltuaan kierivät kippuraan. Kuin mustekalan lonkeroita!



 Siirsimme puutarhakalusteet katoksen suojiin ja kas, erään penkin takana olikin pikkuruinen lepakko torkkumassa. Siinä se seinällä roikkui pää alaspäin. Sää oli jo melkoisen kylmä, joten enpä tiedä, lähtikö se vielä illan tullen liikkeelle ja etsi itselleen lämpimämmän lepopaikan.



Kotipihan puuhat sen sijaan jäivätkin varsin vähiin, sillä isäni sai sairaskohtauksen ja loppuviikko menikin vallan muissa merkeissä; sairaalassa ja äidin luona. Asiat tärkeysjärjestykseen, kasvit joutivat odottamaan!  Nyt on kaikki hyvin ja isä jo kotona toipumassa <3




 
 
Asetelmia olisi kiva puuhailla enemmänkin, ehkäpä nyt marraskuussa on niille aikaa. Ulko-oveen sentään sain tehtyä syksyisemmän kranssin.
 
 





Ensilumikin satoi muutenkin kesken jääneiden pihapuuhien päälle. Teki kyllä maiseman kauniiksi, mutta  mm. jänisverkot olivat vielä varastossa ja heti kevyen hangen päällä näkyivät jäniksen jäljet... Nyt on suojat paikoillaan, sadevesisaavit tyhjennetty ja pihakalustot  korjattu varastoon. Osan perennanvarsista jätin suosiolla leikkaamatta, voivat ollakin enemmin hyödyksi kasvien suojana lumen alla.

Eilen vietimme ystävien kanssa iltaa ja pöytäkoristeet rakentelin pikaisesti ajankohtaan sopiviksi.

 






Tervetuloa uudet lukijat ja hyvää pyhäinpäivän viikonloppua kaikille!





21 kommenttia:

  1. Kauniita asetelmia <3 Minullakin kävi jänöjussi jo järsimässä ennen lumen tuloa koristeomenapuutani oikein kunnolla. Saapa nähdä jääkö puu henkiin. Kiireesti laitoin suojat kaikille hedelmä- ja koristepuilleni. Täälläkin satelee lunta, mutta onneksi pihatyöt on tehty. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhat ovat täynnä herkkuja vielä sadonkorjuun jälkeenkin, juuri noita mehukkaita runkoja:)

      Poista
  2. Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Kivat pöytäkoristeet olit tehnyt ystävien kanssa vietettyyn illanviettoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin näin jälkeenpäin, että hyvä, kun minulla oli nuo vapaapäivät, vaikka sisältö muuttuikin vallan toiseksi.

      Poista
  3. Kylläpä on kaunista ja kauniita kuvia. Tuo kuva satumetsästä ihan hätkähdytti. On jotenkin niin upean ja pysäyttävän näköinen! Ja tosiaan asiat tärkeysjärjestykseen; hienoa, että nyt on kaikki hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu. Metsä tarjoaa edelleen paljon kauneutta, vaikka kesän valo ja värit ovat jo vähissä.

      Poista
  4. Ihanat koristelut ja asetelmat! Hienosti tuossa ensimmäisen kuvan asetelmassa värit liukuvat tummasta kirkkaampiin sävyihin. Sinulla on silmää :) Kaunista metsäluontoa myös. Hyvää pyhäinpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna. Tänä vuonna asetelmat ja koristelut ovat jääneet yllättävän niukaksi, mihin lie aika mennyt.

      Poista
  5. Kauniita asetelmia, hieno kranssi ja niin tunnelmalliset kuvat.

    VastaaPoista
  6. Hienot kuvat! Kauniita asetelmia. Enpä ole nähnyt lepakkoa koskaan luonnossa. On aika jännän näköinen otus. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvoin itsekin olen lepakon nähnyt, ei mikään söpöläinen ainakaan minusta:(

      Poista
  7. Kauniita asetelmia ja syksyisiä kuvia. Toivottavasti lepakko on löytänyt lämpöisen paikan suojakseen. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen käväisimme pikaisesti mökillä, eikä siellä enää lepakkoa näkynyt. Toki onhan se voinut joutua jonkun ruuaksikin?.

      Poista
  8. Tunnelmallisia kuvia. Hyvä, että jänö ei ehtinyt tehdä tuhoja ennen verkkojen laittoa. Luminen kuja puutarhahuoneelle näyttää tosi kutsuvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos, Päivi. Puutarhahuoneen kujanne muuttuu ympäri vuoden, mutta on minustakin hyvin kaunis talvisäässä.

      Poista
  9. Onpa kauniita tunnelmia sekä luonnossa että puutarhassa!
    Ja nuo kranssit ja muut kauniit somisteet luovat sen pisteen iin päälle.
    En ole muuten koskaan nähnyt lepakkoa noin läheltä. Toivottavasti lepakko tosiaan löysi uuden lepäily-paikan.
    Kaunista marraskuun aloitusta!

    VastaaPoista
  10. Kauniit asetelmat. Aina ei mene hommat niinkuin suunnittelee mutta onneksi isäsi on jo toipumassa kotona. Minäkin jätin joitain perennoja leikkaamatta mökillä, saavat maatua lumen alla.

    VastaaPoista
  11. Syksy on täynnä kaunista materiaalia loihtia kauniita asetelmia ja kransseja.
    Söpö lepakko päivätorkuillaan.
    Tunnelmallista marraskuuta!

    VastaaPoista
  12. Onneksi isäs o jo toipumas. Säikähryttää tuallaaset. Hianoja asetelmia oot taas teheny ja lisää kerkiää viälä teherä, ku o luvattu nii lämpöösiä keliä. Oi, pikkulepakkua. Täälen oo niitä nähäny, muutamahan vuatehen.

    Plokis olis sulle haaste tyrkyllä.

    VastaaPoista