torstai 22. elokuuta 2019

Uusia puutarhaherkkuja!

En ole hyötytarhuri, olen vain kukkahöperö, joka valitsee kasvatettavat kauneus edellä. Mutta joskus syötäville kokeiluillekin pitää antaa mahdollisuus. Kun puutarhahuonetta/kasvihuonetta suunnittelimme, oli yhtenä haaveena, että siellä kasvaisi viiniköynnös herkullisine rypäleineen. Haavehan toteutui, kun jätimme lattiaan kolon, johon istutimme viiniköynnöksemme. 

 


 



Nyt kaksi kesää kasvaneena se jo antoi meille pikkuruisen sadon! Aitoviiniköynnös `Somerset Seedles´ on kasvanut nopeasti korkeuksiin. Sen vaalean lilat marjat ovat uskomattoman makeita, ja kuten nimikin sanoo, niissä ei ole lainkaan siemeniä! Kuuntelin kevättalvella Versovan bodcastia, missä Kati Jukarainen ja Johanna Rintanen kertoivat viiniköynnöksen kasvattamisesta. Ilahduin, kun hekin mainitsivat tämän hiukan mansikalle maistuvan, makean Somerset -lajikkeen. Jos olet aikeissa viiniköynnöksen hankkia, niin tätä voin vilpittömästi suositella. On myös kestävä talven pakkasissa!









Olimme toissa keväänä puutarhalla päärynäpuuostoksilla, kun silmiin sattui karhunvadelman taimia. Nopeakasvuinen, runsas, makeat marjat, vaatimaton kasvupaikan suhteen... ostetaanpa kokeeksi, onhan meillä piharakennuksessa  lämmin seinusta, jossa ei vielä kasva mitään. Viime keväänä vatukka alkoi tehdä nuppuja ja  kauniita, valkoisia kukkia ilmestyi hyvin, hyvin piikkisten oksien päihin.






Ja nyt, elokuussa olemme saaneet kerätä satoa, kiiltäviä, mustia, ah, niin makeita marjoja. Ja tuosta yhdestä taimesta niitä on tullut jo useampi desilitra. Kasvi näyttää viihtyvän kuumassa, kuivassa kasvupaikassaan, se on kasvanut taimesta kookkaaksi pensaaksi. Jo satoa tehneet oksat tosin täytyy leikata myöhemmin syksyllä pois, mutta ensi vuodeksi jää silti runsaasti versoja.


 


 

Luumupuitakin on muutamia, joista myös saamme herkkuja, kun ei omenia tänä vuonna tullut lainkaan.



Vielä ei ole viinijuhlien aika, eivät riitä luumut hilloksi ja ehkä juuri kakunkoristeet yhden päivän karhunvadelmista saisi, mutta satotoiveet tuleviin vuosiin ovat korkealla:)


Lauantaina vietetään Mustilan Taimipäiviä, joten sinne siis, keskelle kasvihoukutuksia! Jos ei matka tunnu liian pitkältä, niin siinäpä retkikohde sinullekin!!

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

26 kommenttia:

  1. Nam! Mitä herkkuja! Mäki elän toivos, että joskus olis sama näky vastas. Viiniköynnös o jo pötis, mutta kasvaria ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on tullut lajikkeita, jotka pärjäävät hyvin myös avomaalla ja sielläkin saadaan hyvin satoa.

      Poista
  2. Nam! Karhunvadelma odottelee purkissa istutusta, mutten ole vielä päättänyt, mihin sen laitan. Herkullisen näköisiä marjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei karhunvadelma paistattele hyvin lannoitetussa maassa, mutta auringossa sen sijaan hyvikin! Herkkua tosiaan!

      Poista
  3. Minäkin olen alkanut haaveilemaan viiniköynnöksestä. En oikein tiedä, miksi en ole aiemmin ajatellut edes sen istuttamista.
    Ja karhunvadelmat ovat niin hyviä. Niitäkin olisi kiva istuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus haaveet ja kokeilut onnistuvat - eikun istuttamaan vaan:)

      Poista
  4. Hyvä vinkki tuo viiniköynnös-lajike! Sitten kun saan vihdoin kasvihuoneen, aion ehdottomasti istuttaa sinne viiniköynnöksen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä päätös ja tämä lajike on nyt hyväksi herkuksi testattu!

      Poista
  5. Nam, mitä herkkuja ja niiden ulkonäkökin on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo karhunvadelmat yllättivät kiiltävällä mustalla kuorellaan. Kuitenkin ovat yhtä pehmeitä kuin kypsät vadelmat, mutta säilyvät paremmin ehjinä. Rypäleiden väri vielä kuvissa olevista tummuu hieman lisää.

      Poista
  6. Samoilla linjoilla Annin kanssa. Meillä kuivui kaikki karhunvadelmat. Unohdin kastaa niitä kun vettä ei tullut yhtään. Luumuja tulee meillekin aika kivasti. Saadaan jotain säilöönkin ellei rastaat vie. Olemme poissa mökiltä nyt viikon ajan. Toivottavasti ovat puussa vielä palatessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi karhunvadelmiasi, meillä kastelu oli helteillä melko vähäistä, mutta ei näyttänyt häiritsevän omaa vadelmaamme. Toivotaan, että saatte pitää luumunne:)

      Poista
  7. Hienoa saada omia viinirypäleitä. Ja satoa varmasti saa tulevina vuosia enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu ihan uskomattomalta, kun kaikki kuitenkin lähti aivan puhtaasti haaveilusta liikkeelle:) Jos ei jokin tauti tai ennätyspakkaset uhkaa, niin uskon, että köynnös jatkaa kasvuaan ja antaa jatkossakin jonkinlaisen sadon. Ainakin runko on kovasti paksuuntunut tässä kesässä.

      Poista
  8. Oikeaa herkkusatoa! Karhunvatukka on kaunis kukkiessaan ja marjatkin ovat herkullisia. Minä leikittelin tässä yhtenä päivänä ajatuksella kokeilla kasvattaa viiniköynnöstä avomaalla. Takapihalla olisi aurinkoinen, suojaisa nurkkaus, jossa sitä voisi kokeilla, jos tulisi sopiva lajike halvalla vastaan. Se vain pitäisi pitää melko matalana, jotta saa tarvittaessa helposti suojattua sen harsoilla kylmältä. Somerset seedlesistä on kuulunut niin paljon kehuja, että melkein tekisi mieli kokeilla sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kasvaa Zilga ulkona ja on sekin täynnään raakileita. Nyt en kyllä ole varma, miten ehtivät kypsyä, kun ei ole sekään aiemmin tehnyt satoa. Mutta noista kahdesta kyllä valitsisin Somersetin!

      Poista
  9. Kivaa, kun taimet palkitsevat maukkaalla sadollaan. Kesäkierroksella kävimme Mustilassa, oli kyllä kierroksen arvoinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustilaan kannattaa mennä eri aikoina, aina löytää uudenlaista kauneutta!

      Poista
  10. Somerset on hyvä lajike, tykkään siitä paljon. Ja karhunvatut ovat myös hyviä, meillä eivät tee tänä vuonan satoa sillä jänikset söivät talvella kaikki taimet. Nyt pitää muistaa suojata verkoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun varoitit jäniksistä, vaikka vatut ovat niin piikkisiä, taitavat jänikset silti tunnistaa herkun!

      Poista
  11. All your photos are beautiful. I love blackberries.
    Have a nice week
    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Maria, those blackberries taste so good!

      Poista
  12. Ihania herkkuja! Meillä karhunvatukat eivät tahdo ehtiä kypsyä. Mietimmekin, jos sille löytyisi jokin vielä lämpimämpi paikka. Kauniita elokuun elokuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä paikka on osan aikaa päivästä hyvin kuuma, epäilin, josko edes selviävät siinä, kun maakaan ei ole järin muhevaa. Mutta olin onneksi väärässä:) Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  13. Meiltä löytyy samaa viiniköynnöstä, tosi vielä ihan pienenä taimena. Mutta sato on jo haaveissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän nopeasti tuo lajike tuli satokypsäksi. Aivan ihanat hedelmät!

      Poista