maanantai 21. helmikuuta 2022

Prinsessan sänky

  

Meidän puutarhassamme taitaa asua prinsessa! Tai ainakin niin luulen, koska hän on tuonut vuoteensa sinne. Miksikö epäilen hänen olevan prinsessa? Kuka muu nukkuisi sellaisen kauneuden ja kukkameren keskellä, sängynpäätykin täynnä ihanaa tuoksuhernettä!

 




 

 

Olin taas joskus avannut suuni ja kertonut haluavani vanhan sängyn puutarhaamme, jos siis sellaisen vain löytäisimme. No, mies teki työtä käskettyä ja sellainen sänky löytyikin ihan läheltä! Oli ollut jo melkoisen kauan ulkosalla, joten vahva ruoste kattoi koko komeuden! Ei siis haittaa, vaikka edelleen on taivasalla.



Sängyn paikkaa on jo vaihdettu muutaman kerran, enkä vieläkään ole varma, jääkö se nykyiseen kohtaan pidemmäksi ajaksi. Pulmana on sängyn vieressä oleva (kamalan värinen) telttatalli, jonka poistamiseen en ole tahdonvoimastani huolimatta pystynyt vaikuttamaan - vielä! Olen toivonut tuohon näkösuojaksi seinää, johon prinsessa AnelmaUnelma voisi ripustaa peilin ja jotakin muuta mukavaa.... Seinäke tekisi tästä puutarhaan huonemaisen tilan, jonka ympärille voisi tehdä muutakin kasveihin liittyvää koristetta.

 

 

  Sänky on päästä jatkettava, joten siihen saisi jonkin verran suuremmankin kasvi- tai kukkamaan ja ruudutus helpottaisi taimien kylvöä. Toistaiseksi on ollut vain tyyny ja peitto! Alkukesällä kukkivat lemmikit ja odottelenkin, jospa olisivat kylväytyneet niin runsaasti, että saisin tulevana kesänä kauniin sinisen päiväpeiton <3

 

Toissa kesän vuodevaatteet

 

 

 

 Prinsessan sängyllä kasvaa siis tuoksuherneitä. Toissa kesänä herneet kasvoivat niin valtavasti, että kaatuivat kukikkaan sängynpeiton päälle kokonaan! Myös samettikukkien kasvu oli niin mahdotonta, että tyynynpäälliseksi tarkoitetut siniviuhkot katosivat tyystin. Toisessa päädyssä kasvoi kelloköynnöstä, joka kuitenkaan ei jaksanut kukkia. Tuoksuva hansaruusu valloitti toisen laidan ja ahtaaksi kävi sängyn paikka.

 





 Viime kesänä sänky siirrettiin lavakasvimaan viereen. Mietinkin, että laittaisin siihen erilaisia hyötykasveja, mutta toistaiseksi kukikas peitto näyttää kivemmallta ja niinpä viime kesän peitto syntyi siemenistä kasvatetuista leijonankidoista ja pikkusamettikukista.

 

Ei tillipäätykään voisi olla hassumpi - sekin tuoksuu ihanalle!

 


 

Ilkikurisuus iski aikoinaan, kun teimme betonitöitä puutarhaan. Erään vanhan tädin jäämistöstä oli kulkeutunut säkillinen räteiksi tarkoitettuja vanhoja vaatteita, joukossa lahkeelliset pöksyt. Nepä ikuistettiin betonivelliin ja siinäpä prinsessalle oivat pöksyt!  Vallan usein ovat kuivumassa sängynpäädyssä!  

 

 

 


 
 
 

Syyskuussa toinen sängynpääty katosi mahtavasti kasvaneiden isosamettikukkien taakse. Leikkokukkakimppujen materiaalia prinsessan sängyn koristukset tarjosivat runsaasti! Nyt pitäisi alkaa suunnittelemaan uutta peittoa ensi kesäksi. Tekisikö iloisen kirjavan, vaiko enempi yksivärisen? Ruudullisen vaiko raidallisen? Sadetta pitää sietää ja liian korkeat kaatuilevat ikävästi. Olisiko ehdotuksia?

 



 
 
 
 

Tuoksuherneiden siemeniä otin pitkin kesää talteen, mutta täytyy hankkia joukkoon jotakin uutta väriä. Selvästikin prinsessalla on samankaltainen maku kuin minulla :-D Täytyy vaan toivoa, ettei mene herne nenään tai patjan alle - siitä kun ei hyvä seuraa !

 




Mukavaa viikkoa kaikille!
 
 

28 kommenttia:

  1. Voi että, siis miten ihana! Onneksi kerroit, että oli jo valmiiksi ruostunut, kun sydämestä meinasi ottaa, että noin kaunis sänky on ulkona ruostumassa puhki. Vaikka juuri puutarhassa tavattoman kaunis onkin.
    Mahtavan värisiä leijonankitoja, aivan ihania. Mukava on varmasti suunnitella ruudullisia tai raidallisia täkkejä ja muita petivaatteita. Hih, herne patjan alla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toriin oli laitettu ja pihan perältä haettiin, ei siis voi tietää, vaikka tosiaan olisi aito prinsessan vuode :-D Leijonankidat ovat sellaisia lapsuuden muistoja, mamma niitä kasvatti joka kesä. Katsotaan nyt, minkä värinen peitto ensi kesäksi syntyy...

      Poista
  2. Tämä oli niin hauskan ihana juttu. Selvää prinsessan tyyliä täkkeineen kaikkineen. Sinulla on kaikki mahdollisuudet suunnitella mielesi mukaan tämän vuoden täkki. Jännittää ihan, mitä keksit.
    Nuo tuoksuherneet ja leijonankidat ovat hurmaavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin jännittää, kun ei voi koskaan tietää, miten kylvökset sujuvat :) Nyt ainakin oli hyvä kattaus leikkokukkia!

      Poista
  3. Voi ihana prinsessasänky ja sinä ja mielikuvitus ! Upeasti kukkii

    VastaaPoista
  4. Hih, mikä hyvänmielenjuttu <3 Ilmiselvästi prinsessan sänky on kyseessä; niin paljon värikkäitä ja tuoksuvia kukkia. Löytyisikö jostain oikein hyvästä perhoskasvista sopivia lajeja petivaatteiksi? Olisi nimittäin aika ihanan näköistä, että prinsessan sängyn ympärillä liihottelisi paljon värikkäitä perhosia. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, miten hyvä idea! Perhosethan kuuluvat tietysti prinsessan kepeään elämään :) Kiitos, Minna vinkistä!

      Poista
  5. Ihan mahdottoman ihana postaus minä pidin todella paljon näistä kaikista kuvista. Ehdotuksia en osaa sanoa kun olet nyt jo onnistunut omin voimin aivan loistavasti. Minulla on myös valkoinen rautasänky mikä päätyy jossain vaiheessa myös johonkin. Tämä sinun sänkysi pohja on kyllä niin kaunis että soisin sen hieman näkyvän. Jos nyt kuitenkin jotain ehdottaisin niin yrttejä täyteen niin pohjan ritilät näkyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että tuollainen ristikkopohja olisi kiva saada näkyviin. Ainakin se tukee alkuvaiheessa kasvavia taimia. Mutta kuten kuvasta näkyy, niin helposti pohja katoaa kasvien sekaan. Täytyy tuota miettiä, kiitos!

      Poista
  6. Huokailin ihastuksesta postaustasi lukiessani ja kauniita kuvia katsellessani <3 Rautasängyn käyttäminen kukkaistutuksessa on hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, kun ilahdutti:) Sänky löytyi helposti, mutta ihan mieleistä paikkaa en ole sille löytänyt.

      Poista
  7. Muhkean oloinen peitto samettiruusuista, sen alla on hyvä nukkua. Ei itse sänkykään huonoimmasta päästä ole, ihan prinsessa-ainesta.
    Minä näen tuossa paksun peiton sinistä lemmikkiä ja sitä täplittämässä siellä täällä jokunen hempeä tulppaani. Ehkä matala päivänkakkarakin voisi näyttää hauskalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset lemmikit minullakin oli ensimmäisenä mielssä ja istutinkin niitä runsaasti edellisenä vuotena. Mutta sitten sängyn paikkaa vaihdettiin ja lemmikkien kukinta alkoi ollanjo ohitse. Vaan nythän on taas tulossa uusi kevät ja uudet lemmikit. Belliksiä pihalla kasvaa valtoimenaan ja samoin akankaalin siniset kukinnot olisivat hyviä, mutta sitten pitäisi keksiä kesäksi uusi peitto!

      Poista
  8. Upea kukkasänky. Hienot vuodevaatteet.

    VastaaPoista
  9. Sweet peas are so beautiful and smell so good.
    Thank you for these wonderful photos that brightened my day.

    VastaaPoista
  10. Olipas ihana postaus 🤍 Aivan hurmaava puutarhan kukkasänky! Pedin "liinavaatteiden" suunnittelu onkin mielenkiintoista puuhaa. Vinkkejä en osaa antaa, sillä sinulla näkyy siellä jo olleen vaikka mitä kaunista. Tuoksuherneet ovat kyllä ehkä kaikkein valloittavimmat 🤍 Kaunista kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sängyn paikkaa täytyy ehkä vielä muuttaa, mutta kivahan siihen on uusia kukkaistutuksia suunnitella! Tuoksuherneille ainakin paikka on sopiva.

      Poista
  11. Ihana sänky puutarhaprinsessalla!

    VastaaPoista