lauantai 18. syyskuuta 2021

Syyskaunottaria




Auttamatta syksy! Vaan eipä murehdita, pihapiirissä ei olla vielä vaivuttu ankeuteen, sillä yhtään hallayötä ei ole vielä koettu. Sitten se onkin nopeaa alamäkeä, daaliat häviävät yhdessä yössä ja lehtisade harventaa pensaat odottelemaan talvea. Mutta ei vielä!

 


 

Loppukesän kukkijat ovat kaiken lisäksi pitkäikäisiä. Olen kuvannut samoja kasveja jo kuukauden verran, mutta postaukset ovat jääneet tekemättä. Tuntuu, että puutarha on pysynyt samanlaisena vaikka kuinka kauan! Hiukkasen ovat hortensiat vaihtaneet väriä ja daalioihin syntynyt uusia nuppuja ja kukkia. Puutarhakatsaus on siis paikallaan.


`Lime Light´



 Magical Candle´



`Wim´s Red  on kovin erilainen kuin moni muu syyshortensia. Mutta sen laitakukinnot ovat niin upean lilanpunaiset, että se kuuluu suosikkeihini. Vierelleen se on saanut `Magica Candle´hortensian, vielä kovin pienen, mutta niin kauniin!



`Wim´s Red´



Rungollisen syyshortensian tunnistamiseen tarvitsen apua. Ostaessani kasvin roikkui siinä lappu `Lime Light´- no eipä ole! Mutta onpa vaan kaunis!

 


 

Uusimman  alla olevan hortensian olisi pitänyt nimilapun perusteella olla Vanilla Fraise, vaan ei näytä yhtään siltä. Harmittaa nuo väärät  tunnukset, vaikka valtavan kaunishan tämäkin hortensia on. 

 

 
Sinnikkäimmän kukkijan tittelin saa tänä vuonna äitienpäivälahjaksi saatu jalohortensia! Tummanpunaiset kukinnot ovat edelleen samat, kuin toukokuussa, väri vain on vaihtunut vaaleanpunaisesta upeaan tummaan. Uudet kukinnot ovat avautuneet elokuun alkupuolella, joten niilläkin on jo ikää. Jalohortensia on arka hallalle, joten saattaa päästä joinakin öinä eteiseen lämmittelemään :)
 
 

 

 
 
 
Daalioista muhkeimmat kukinnot teki tänäkin vuonna `Cafe´au Lait´.Onneksi ei ole ollut pakkasöitä, sillä tämä upea daalia, joka kukkii parissakin kohtaa puutarhaa, avasi kukintonsa varsin myöhään ja on nyt komeimmillaan.
 

Cafe´au Lait
 
 
Punaisen kaktusdaalia `Big Wov:n juurakoita on tullut jo useana vuonna jaettua pienemmäksi, joten yhdestä juurakosta olen saanut komeat kasvustot useampaan paikkaan puutarhassa.
 


`Big Wow´

Sain viime syksynä useamman daalianjuurakon mökkinaapurilta ja keväällä istuttelin ne vieretysten uuteen penkkiin puutarhahuoneen terassin kulmalle. Nyt on jo kulkeminenkin niiden ohi haasteellista, saatikka kuvaaminen ja kukkien katselu massiivisesta daaliapuskasta. Polun reunaan oli pakko laittaa aita, jotteivät pitkät varret kaadu kulkuväylälle.





Toivon niin, etteivät hallat vielä osuisi meidän kulmille! Vaikka hortensiat ja moni muu kukkija ei niistä hätkähtäisikään, niin daalioille saa sanoa saman tien hyvästit. Koska ne nyt komeasti täyttävät kukkapenkkejä, on näky paleltuneiden daalioiden jälkeen kovin avoin ja ankea.

 


 


 

 

`My Love´


Daalioissa on riittänyt kukkia jo moniin kimppuihin. Jokainen yö tässä vaiheessa vuotta on riski, kauneus katoaa hetkessä, joten leikkokukkia on otettava reilulla kädellä.




Olemme viettäneet monta viikonloppua mökillä, marjastamassa, sienestämässä ja metsäpuutarhan kimpussa. Nyt pitkästäa aikaa viikonloppu kotona ja tänään olisi sekä Mustila Puutarhalla että Viherpeukaloilla alennusmyynti... taitaa olla ihan pakko piipahtaa molemmissa :)


`Otto´s Thrill´


Hyvää syksyistä viikonloppua!


21 kommenttia:

  1. Upeat daaliat. Hortensioita en osaa tunnistaa. Harmi, että ei saa sitä, mitä pitäisi. Kukinta tähän aikaan vuodesta monella kasvilla pitkä ja samoja kuvia tulee tosiaan otettua samoista kasveista. Mukavia alennusmyyntivierailuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukesällä ei ole enää yhtä kiire kukkivien kanssa, samat kukinnot kestävät seuraavillekin viikoille. Alemyynnistä toki löytyi jotakin :)

      Poista
  2. Ihanan värisiä daalioita - ekan kuvan punainen on herkullinen! Ja lopussa Otto's Thrill, joka oli ihan eka daalia, jonka ostin joskus 20 vuotta sitten. Se on kaunis. Minulla vain ei ole enää 20 vuotta vanhaa daaliaa tai edes viimevuotisia, talvetus ei ole ikinä onnistunut. Peurat rakastavat daalioita, niinpä olen lakannut niitä hankkimasta - mutta olisinpa keväällä tiennyt, että tämä on tällainen ihmeellinen peuraton kesä! Olisin hankkinut kolmekymmentä daaliaa :-D
    Ihanan paljon hortensioita sinulla! Minäkään en osaa tunnistaa niitä.
    Hyviä löytöjä ostosreissuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daalioiden talvettamiseen tosiaan tarvitaan pakkasenkestävää tilaa, ja harvoin sellaisia on liikaa. Kelläri meilläkin on ääriään myöten täynnä, kunhan kaikki juurakot on nostettu maasta. Peuraton kesä on ihana, vaikkei ole daalioitakaan! :) Hortensioihin minulla on iskenyt ihastus vasta aivan viime vuosina. Ostosreissu oli ihan mukava ja antoisa!

      Poista
  3. Upeat kuvat hortensioista ja daalioista. Väärät nimilaput ovat kurja juttu, vaikka saisikin kauniin kasvin. Mielellään tietäisi oikean nimen ja joskus väri tai kestävyys ei ole lainkaan sopiva suunniteltuun kohtaan, jos taimi ei vastaa nimilappua. Uusia lajikkeita hortensioihin on tullut viime vuosien aikana niin paljon, ettei niiden tunnistaminen ole ihan helppoa.
    Daaliasi ovat kerrassaan upeita! Nyt on metsissä sellaiset sieni- ja puolukkasadot, että on saanut säilöä ja syödä ihan reippaasti. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hortensioissa on tosiaan monenlaista uutta lajiketta ja eipä niistä mikään ole huono vaihtehto. Daaliat ovat kasvaneet kokoa, mutta kukintaa joutuu odottamaan kovin pitkälle loppukesään. Onneksi kaikki ovat ehtineet avata upeita kukintojaan. Metsän satoa on ollut mukava kerätä!

      Poista
  4. Sinulla on kerrassaan ihanaa kukkaloistoa vielä näin syksylläkin. Kauniita daalioita ja hortensioita. Daalioita kannattaakin kerätä nyt runsaasti maljakoihin, sillä halla voi vierailla koska tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daalioista on saanut nauttia jo useamman viikon. Vaikka on kylmää, ei mittari ole onneksi käynyt vielä miinuksen puolella.

      Poista
  5. Tämä on niin lempipaikkani, kun aina tänne tullessa tietää takuuvarmasti ilahtuvansa kaikesta kauneudesta. Toivottavasti ei nyt vielä tulisi hallaa, ehtisit poimia dahlioita kimppuihin, niin upeita. Minun on pakko kävellä iltalenkki aina yhden talon ohi, missä istutettu pitkä rivi oransseja dahlioita..Voi että miten odotankaan seuraavaksi raporttia taimistohankinnoista! Miten muuten ne viime syksyn ostot, kasvavat ja kukoistavat varmaan? Iloista syksyä toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos, onpa mukava kuulla, että blogini ilahduttaa <3 Daaliat kukkivat edelleen ja joka ilta tuijotan mittaria, joko se painuu liian alas. Yleensä jossakin kohdassa joudun paniikkiin, ja kerään valtavat puskat sisälle turvaan. Sitten saattaakin sää jatkua plussalla useamman viikon. Taimihankintoja tosiaan tuli tehtyä ja niistä on tarkoitus postailla. Olenko tosiaan unaohtanut viime syksyn hankinnoista kertoa, täytyypä korjata sekin asia :)

      Poista
  6. Liljoissa ja kärhöissä olen törmännyt vääriin nimilappuihin, mutta että hortensioissakin...harmillista. Rungollinen syyshortensia näyttää enemmän Vanille Fraiselta, kuin alempi. Oli mikä tahansa, se on ehdottomasti kaunis.
    Upeita daalioita. Cafe au Lait kukki minullakin hienosti, tosin ruukussa. Kattorempan vuoksi jouduin napsaisemaan sen poikki, mutta maljakossa kukat näyttävät viihtyvän aika pitkään.
    Syksyhän se jo on. Toivotaan, että pysyy kohtalaisen lämpimänä ilman pakkasia.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En niinkään harmittele kopputulosta, koska kauniitahan nuo kaikki virhehankinnatkin ovat olleet, mutta se harmittaa, kun luulee ostavansa luotettavilta taimi-ja puutarhakauppiailta ja sitten ostos onkin jotain aivan muuta. Daaliat ovat ehtineet kukkia ihanan pitkään, vaan pian se iskee ensimmäinen hallayö, siihen on jo varauduttava. Kiitos, samoin, mukavaa viikkoa!

      Poista
  7. Hienoa ihailla daalioita muiden postauksissa. Aina niistä haaveilen itsekin, mutta sopivaa istutuspaikkaa ei tunnu löytyvän, kun vaativat niin valtavasti sekä tilaa että valoa. Ehkä riittävän isossa ruukussa pystyisin antamaan niille sopivan kasvupaikan.
    Tekisipä vielä mieleni hankkia alesta jokunen hortensia, eikä tämä kuume hellitä noita herkkuja katsellessa =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daalianjuurakot vievät tosiaan tilaa istutuksissa ja niiden säilyttäminenkin läpi talven on aina oma juttunsa. Mutta kauneus sitten korvaa kaiken vaivannäön! Hortensiat taas ovat niin vaivattomia kasvatettavia, kunhan vaan paikka löytyy.

      Poista
  8. Even though autumn is just around the corner, your garden is still so beautiful. I especially loved the Dahlias, so many colors, they are wonderful.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Maria. Dahlias are one of my favourite flowers.

      Poista
  9. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Kauneuta riitti ensimmäiseen hallayöhön asti.

      Poista
  12. Sinulla on monta todella upean näköistä daaliaa. Hortensiatkin ovat kauniita. Harmi kun välillä sattuu vääriä lajikkeita. Minulle tuli tuosta rungollisesta, jonka piti olla 'Lime Light', mieleen 'Vanille Fraise', mutta enpä voi tällä hortensiatuntemuksella kehua tunnistuksen varmuutta. Jotenkin se on vain niin saman oloinen kuin oma 'Vanille Fraiseni'. Hortensioita on nykyään niin valtavasti, että ei niissä pysy maallikko kärryillä.
    Toivottavasti teillä ei vielä ole halla vienyt kaikkia kaunottaria. Meillä oli viime yönä mittarin mukaan -4 astetta ja edelleenkin on varjopaikoissa paksulti kuuraa. En ole vielä uskaltanut edes lähteä tutkimaan, mitä kaikkea pakkanen vei.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista