sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Adventista se alkaa!

 Jouluun on vielä aikaa, ja tänä vuonna joulun odotus on täynnä huolta ja epävarmuutta tulevasta. Mutta silloinkin kannattaa pitää kiinni rutiineista. Vanhat tutut perinteet tuovat turvaa ja toivoa, että kaikki vielä palaa ennalleen.

 


 

Minulla rutiinit joulun valmisteluihin alkavat adventtikynttilöistä ja kranssipuuhista. Kranssimateriaalia onkin tänä vuonna ollut erityisen runsaasti, on kaadettu metsää, raivattu sähkölinjoja, tuijia voi vähän harventaa ja vanha pihtakuusikin sai lähteä mummolan pihalta. Eikä siinä vielä kaikki: Kun loppusyksystä veimme jäteasemalle kurtturuusun juurakoita, oli joku tuonut upeita hopeakuusen oksia risujen keräykseen. Enpä voinut olla ottamatta muutamaa mukaani. Siinäkin toisen roska on toisen aarre ja kannattaa pitää silmänsä auki askartelumateriaaleja etsiessään. Menneen viikon aikana olen tehnyt jo aika monta kranssia. Jos ei vauhti kohta lopu, joudun laittamaan kranssit ovien molemmille puolille :)





 

 

Sähköyhtiö oli käynyt raivaamassa linjan alustoja ja harmikseni kaikki katajatkin oli kaadettu. Harmitti kauniit katajat, mutta koska kaadettujen puiden oksia oli lupa kerätä, sain pitkästä aikaa myös katajia joulukaransseihin. Löytyikin paljon marjaisia oksia! Työkaverille tein niistä yhden ja puutarhahuoneen ovetkin saivat tänä vuonna pikkuiset katajakranssit.

 



Silloin tällöin retkiltä löytyy maahan pudonneita lehtikuusen oksia ja jos on onnekas, voi niissä olla vielä kauniita käpyjäkin. Otan usein oksan talteen ja tänä vuonna suihkutin kultasprayta kranssiin laitettavien käpyjen pintaan.

 


 


Muutamaan ovikranssiin laitan valot. Yhdessä ulko-ovessamme on lasi ja on mukavaa, kun valaistu kranssi näkyy kauniisti myös sisälle. Teenkin tuon kranssin aina kaksipuoleisena eli laitan havuja molemmille puolille, ettei pohjana käytettävä kanukan tai villiviinin oksa näy lainkaan. Valokranssi sopii myös kauniisti lasiverannalle ja sen aion vielä ensi viikolla askarrella.


 

 Tänään vietämme ensimmäistä adventtisunnuntaita. Eilen askartelin pitkin päivää puutarhahuoneella, laittelin sitä jouluasuun ja samalla valmistui adventtikynttelikköjä kaksin kappalein.

 


 


Puutarhahuoneen jouluvalmisteluista tuonnempana, mutta laitanpa loppuun vielä muutaman kuvan viikon takaisesta kauniista maisemasta, talvi kesti hetken - toivottavasti se palaa vielä takaisin ennen joulua!

 



 

Toivotan sinulle hyvää alkanutta adventtiaikaa! 

22 kommenttia:

  1. Viimeinen kuva on aivan ihastuttava. Paljon en lunta toivo, mutta tuollainen valkea kuorrutus olisi kyllä kaunista katseltavaa.
    Hienoja kranssaja ja monta. Olipa oivallinen tilaisuus saada hopeakuusta omaan käyttöön. Harvoin niitä ainakaan omasta pihasta saa.
    Mukavaa adventtiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo luminen maisema ja hetki, kun aurinkokin pilkahti, oli aivan satumaisen kaunis! Onneksi kerrankin olin oikealla hetkellä paikalla ja vieläpä kameran kanssa.

      Poista
  2. Hienoa, että onnistuit saamaan paljon hyvää havumateriaalia joista sait tehtyä paljon erilaisia kauniita kransseja.
    Oikein mukavaa ja tunnelmallista adventin aikaa myös Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun joka vuosi itse tekee kransseja, sitä osaa jo ennakoida tulevia "kaatoja" ja katsella ympärilleen "sillä silmällä"... eli katse havuissa ja mm. mummolan kuusen kaato ajoitettiin tarkoituksella loppusyksyyn.

      Poista
  3. Kyllä askartelu tähän aikaan vuodesta on niin mukavaa ja rentouttavaa💚 Komeat kranssit ka ihana on minunkin silmääni tuo viimeinen kuva vaikka en itse niin talvesta välittäisikään vaan rakastan paljasta ja sulaa maata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askarteluvietti iskee päälle varsinkin joulua ennen. Ja luonnon materiaaleista askartelu on erityisesti minun mieleeni.

      Poista
  4. Kaunis tuo viimeinen kuva! Kas kun kaatoivat katajat, eikös ne ole rauhoitettuja? Voin olla väärässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisia katajia on kyllä lupa kaataa, mutta pylväskatajat ovat mielestäni niitä rauhoitettuja. Kataja on vaan niin hidaskasvuinen, että ei se ihan heti sähkölinjoihin yllä. Vaan ehkäpä ammattimiehet tiesivät, mitä tekivät.

      Poista
  5. Ahkerana oot ollu. Sullon jo kivasti joulutunnelmaa! Hianon yksinkertaaset koristelut kranssiis. Mukavaa arventin aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Täällä joulutunnelmat alkavat vahvasti juuri ennen kuun vaihdetta. Kranssien teko on yksi, joka kuuluu tähän ajankohtaan.

      Poista
  6. Aivan upeita kransseja. Kiinnostaisi ihan kuvien kera miten teet kaksipuoliset kranssit ja ne pohjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Pitääpä muistaakin laittaa kuvia tekovaiheista, olen joskus niitä laitellutkin, mutta tuosta kaksipuolisesta en varmaankaan. Kun minulla tuo kranssien teko iskee päälle, niin en meinaa välillä muistaa kameraa esille ottaa, ennen kuin on jo aivan valmiita tuotoksia. Kiitos, Nila, kun muistutit.

      Poista
  7. Onpa siellä oltu ahkeria. Niin kaunista :) Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  8. Tosi kauniita kransseja ja ihana tuo viimeinen kuva! Hyvää joulukuun alkua!

    VastaaPoista
  9. Ihanan jouluinen näkymä tuossa viimeisessä kuvassa! Olet taiteillut ahkerasti kransseja. Niistä tulikin todella kauniita. Voi kun itsekin saisin inspiraation kranssin väsäämiseen. Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olisipa meillä edes hitunen lunta, kun joulu vihdoin koittaa. Tänäänkin aamu valkeni lumisena, mutta jo puolilta päivin oli kaikki sulanut ja vettä satoi.Inspiraation tuo kranssitouhu tki vaatii, on se sen verran roskaista ja aikaakin vievää puuhaa. Mutta ah, niin palkitsevaa! Toivottavasti saat inspiksen! Joulun odotusta sinnekin!

      Poista
  10. upeita kransseja ja asetelmia!

    VastaaPoista