tiistai 17. marraskuuta 2020

Uusi maisema

 Mökkiseudulla on käynnissä metsän harvennusta ja avohakkuita. Muutama viikko sitten kuulimme, että nyt ovat järven lähettyvillä olevat maisemat muuttuneet melkoisesti. Kun lauantaina piipahdimme mökillä, oli tunne, että olemme tulleet väärälle tielle: ei tämä voi olla se sama paikka, missä ennen kasvoi korkea kuusimetsä, allaan upea sammalmatto!

 

 Metsikkö kahden puolen tietä on ollut joskus hieman pelottavakin, valoa puiden alle ei ole paljon riittänyt ja aamuaurinko on saanut kiivetä jonkin aikaa, ennen kuin on puiden latvojen takaa paistanut. Mutta upea sammal on vuosien saatossa kasvanut vanhojen kivien, kantojen ja mättäiden päälle, vain eläinten ja meidän muutaman marjastajan askeleet ovat muodostaneet pieniä polkuja metsän poikki. Nyt ovat metsäkoneiden raskaat pyörät rikkoneet kaiken pinnan ja sammaleista on jäljellä vain muistot.

 

 


Yritän ymmärtää metsänomistajaa. Tuossa vanhassa kuusikossa oli jo kymmeniä vuosia aiemmin tehty harvennusta ja nyt nuo liki kahdenksankymmentä vuotta vanhat puut olivat jo osittain huonokuntoisia tai ainakin talouspuun arvoa ajatellen syytä kaataa. Koska metsikössä ei ollut aluskasvillisuutta, oli avohakkuu varmaankin ainoa vaihtoehto.
Tilalle istutetaan uudet taimet, vaan siitä sadosta ei ehdi sama sukupolvi nauttimaan. Mutta se on elinkeino, en halua syyllistää, vaikka maiseman karuus nyt harmittaakin. 
 
 

 
Kun puhutaan metsän virkistyskäytöstä ja sen voimaannuttavasta vaikutuksesta ihmisen kehoon, allekirjoitan jokaisen sanan. Olen koko ikäni viihtynyt metsässä, oli sitten mikä vuodenaika tahansa. Vaikka kotipaikkakunnallamme on paljon sekä luonnonmetsää että kunnostettuja luontopolkuja, on mökin lähettyvillä kuitenkin ne metsät, joissa eniten on tullut liikuttua. Jo lapsuudessa olin mukana marjamatkoilla vanhempieni kanssa ja vuosien saatossa metsässä liikkumisesta on tullut olennainen osa elämääni.
 

 

Onneksi hakkuun reunan jälkeen jatkuu palanen tuota ihanaa vihreää metsän pohjaa - ainakin toistaiseksi. Pääsen siis nauttimaan sen kauneudesta ja mielen hyvinvointia lisäävästä vaikutuksesta. Olen täysin vakuuttunut siitä, että metsässä liikkuminen lisää henkistä hyvinvointia, laskee stressitasoa ja parantaa kehon immunipuolustusta, aivan kuten puutarhassa puuhailukin. Ja tästähän on jo runsaasti tutkittua tietoakin. 

 


 
Kuinka sattuikaan tähän samaan syksyyn, että löysin Sirpa Arvosen kirjan Metsämieli, luonnollinen menetelmä mielentaitoihin ( Metsäkustannus Oy, 2014). Kirjassa puhutaan juurikin luonnon ja metsän terveysvaikutuksista, stressitason laskusta, elimistön puolustusmekanismien vahvistumisesta ja positiivisten tunteiden lisääntymisestä. Kirja kannustaa hakemaan voimavaroja metsästä ja se kertoo Metsämieli -menetelmästä, joka pienillä, mielenkiintosilla harjoituksilla "kannustaa tutkimaan, kokeilemaan ja oppimaan mielentaitoja luonnon hyvinvointivaikutuksia hyödyntäen."



Aamuaurinko nousee suuren kuusikon takaa, nyt mökin varhaisaamut lienevät aurinkoisempia ja muutenkin saamme valoa enemmän. Jokainen hakkuualue  on tuottanut muutaman vuoden jälkeen herkullisen metsävadelma-apajan, niin uskon nytkin käyvän. Oi, miten ihana ajatus, kun voi vain piipahtaa keräämässä päivän marjat muutaman askeleen päässä mökkipihalta. Tässä siis noita positiivisia ajatuksia tuosta luonnon muutoksesta. Ja näin joulun alla saan luvan kanssa käydä hakemassa hakkuulta havuja kransseihini ja muihin joulukoristeluihin. Myöhemmin nekin niputetaan energiakäyttöön.



Sammalikossa on asustanut pienten hyönteisten yhdyskunnat, muurahaiset ovat jättäneet polkujaan viedessään havunneulasia pesiinsä kauemmas metsään. Korppien, tikkojen, kyyhkysten, teerien ja pikkulintujen pesimäpaikat tulevat nyt muuttumaan. Metsän ekosysteemi pakotetaan uusiin ratkaisuihin, tässä kohdassa se ei koskaan toivu entiselleen. Mutta tilalle tulee muuta, aurinkoinen, horsmien ja vadelmien täyttämä avara rinne, jossa pian viihtyvät toiset lajit. Ihminen ohjailee luonnon kiertokulkua ja minä haen metsäni uudelleen, kuljen kauemmas, kunnes taas löydän sen.

 
Verkkaiseen postaillaan, muutama kesäinen haastekin odottelee vuoroaan:)
 
Hyvää viikon jatkoa!

13 kommenttia:

  1. Osaat ajatella asiaa mahtavan monelta kantilta. Ja niinhän se on aina. Kaikilla asioilla on monta puolta. Monta kertaa tulee nähtyä vain se synkempi puoli, eikä muutoksiin ole niin helppo mukautua.
    Metsät ja luonto ovat tosiaan henkireikä ja virkistys meille ihmisille. Ja tänä vuonna ne ovat saaneet arvostusta varmasti enemmän kuin vuosiin.
    Itse rakastan juuri tuollaista sammaleen peittämää metsää. Nuo kuusikkokuvat ovat ihan kuin meidän lähimetsästä. Minä hieman pelkään, että nykyisen omistajan kuoltua, metsät saattavat joutua avohakkuun kouriin. Mutta vielä käyn nautiskelemassa ihanasta metsän tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä siinä yksittäiseltä virkistyskäyttäjältä juurikaan kysellä että mitäs tykkäisit, jos tuon metsän kaadamme. Jollekin se on elinkeino ja ymmärrettäävä ratkaisu. Onneksi se ei ollut ainoa metsä, jossa on tullut liikuttua.

      Poista
  2. Ensimmäinen reaktio kuvia katsellessi oli, että satumetsä on tuhottu.
    Riina tuossa ylempänä totesi, miten hienosti analysoit tilannetta joka taholta. Metsänomistajan intresseissä on tehdä metsästä rahaa ja valitettavasti se toteutuu liian usein avohakkuilla. Toisenlaisiakin keinoja olisi. Ehkä me Suomessa olemme tuudittautuneet ajatukseen, että metsiä on riittävästi.
    Mutta kuten totesit, mökillenne tulee enemmän valoa ja hetken päästä ympärillä on hyvät vattuapajat. Jotain hyvää tässäkin murheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä koitan löytää nyt näitä positiivisia näkökulmia, koska mökillä tullaan paljon olemaan ja maisemaan on vain totuttava.

      Poista
  3. Niinhän se on, että ei niin ikävää asiaa, ettei se toisi tullessaan myös jotain hyvää. Valon määrä ainakin lisääntyy oleellisesti.

    VastaaPoista
  4. Löysit paljon hyviä puolia mökkimaisemienne muutoksesta. Avohakkuut ovat tympeitä, mutta joskus se on vain ainoa vaihtoehto metsänomistajalle. Tuolta saat kyllä mainion vattupaikan muutaman vuoden päästä. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjastusgeenin kun olen saanut, niin hetihän minun ajatukseni siirtyi seuraavaan vaiheeseen. Uskoisin, että vadelma tuon loivan rinteen ensimmäiseksi valtaa.

      Poista
  5. Asialla on tosiaan varmasti hyvät puolensa, vaikka ensisilmäyksellä kuvat vähän karua katseltavaa olivatkin. Mukavaa viikon jatkoa! P.s. Blogissani odottaa sinua ruusuinen haaste.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä puolia löytyy varmasti, kunhan silmä ensin tottuu uuteen maisemaan:) Kiitos haasteesta, täytyykin käydä katsomassa.

      Poista
  6. Nuo sammalpeitteiset kuusikot ovat niin kauniita, itsekin kävelen niissä mielelläni. Hyvin löysit eri tapoja katsoa tätä menetystä ja toivon kovasti, että alue muotoutuu hyväksi vadelmapaikaksi ja valosta on iloa.
    Meillä mieheni hoitaa omia metsiään jatkuvan kasvatuksen menetelmällä eli ei tule tuollaisia aukkohakkuita. Se on kuitenkin niin työläs ja taitoa vaativa tapa, etteivät monet metsänomistajat siihen pysty (mieheni rakastaa metsiään ja hoitaa niitä yhtä onnellisena kuin me puutarhojamme, joten hän haluaakin viettää metsässä paljon aikaa). Olemme itse iloisia omissa metsissämme, että metsäpohja ei rikkoudu. Luontainen uudistuminen on täällä varmempaa kuin puun taimien istuttaminen, sillä hirvet syövät suurella varmuudella kaikki viljellyt ja istutetut puun taimet. Meillekin metsä on elinkeino, mutta yritämme hoitaa metsän niin, että monimuotoisuus säilyisi mahdollisimman hyvin ja metsän eläimille säilyisi elinolosuhteet.
    Ymmärrän, ettei kaikilla ole tähän mahdollisuuksia, mutta metsästä saa niin paljon iloa marjastamisen, sienestämisen ja samoilemisen kautta, että metsiä haluaa kyllä vaalia ja hoitaa :).

    VastaaPoista
  7. Nämä tällaiset maisemat ovat niin surullisia. Meidänkin mökin ympäristössä näitä ilmaantunut. Metsän sammalmatto aivan hurmaava. Sellainen meilläkin mökin lähellä OLI.

    VastaaPoista
  8. Mettähallituksen politiikka o nykyysin aika ykstoikkoosta. Meilläki olis avohakkuuksi merkittyjä paloja, muttei isäntä siitä menetelmästä oikee tykkää. Vaikka joku vuasi yks pala avohakattihinki. Ny siälon uutta puuta tulos. On mettät kyllä surkiaa kattottavaa mettäraktorien ja kaivinkoneeren jäliiltä. Sitähän en ymmärrä, että pohojaki pitää myllätä ihan rikki. Ohan mettät muutenki uusiutunehet tuhansien vuasien aijan.

    VastaaPoista