maanantai 21. syyskuuta 2020

Asetelma loppukesän kukkijoista





 Syksyn haasteet ovat kukkamaalla; hallayöt, vesisateet ja tuulten riepottelut vievät viimeisiä kesäkukkia mennessään. En ole raaskinut paljon näitä loppukesän kaunottaria maljakkoon poimia, nyt korkeat daaliat ja punahatut olivat joka tapauksessa taipuneet syksyn voimista ja oli ihanaa keräillä kukkia ja suunnitella asetelmaa.


 Vatiin piti saada vihreää täytteeksi, pihamaalta löytyi vadelmanoksia, mutta myös muutama persiljan varsi - tänä vuonna persilja on kasvanut vimmatusti! Siitä on riittänyt pakkaseen, salaatteihin, keittoihin, ystäville jaettavaksi, eikä vähiten koristeeksi kukkakimppuihin.


Daaliat kaatuilevat. Suuret kukinnot eivät jaksa vastustaa tuulta ja sadetta. Vielä löytyy kukkia myös hansaruususta, joka samalla tuo ihanan tuoksun huoneeseen. Jättiverbena ja kosmoskukka sekä maksaruohon kukinnot sopivat nekin hienosti kimpun sävyihin.

Daalia `Otto´s Thrill´





Sunnuntain vastaisena yönä mittari oli painunut jo 0,9 asteeseen - ei paljon puutu, kun  ollaan nollassa. Yksi hallayö, ja daalioille saa sanoa hyvästit. Puoli viiden aikaan aamuyöstä olinkin saksien kanssa puutarhassa, pelastan edes jounkun... No pakkasen puraisu jäi onneksi muutamiin daalian lehtiin, mutta toiseenkin kimppuun tuli tarpeet saksittua :)

Puutarhahuoneessa on vielä tomaatit paikoillaan, samoin viinirypäleistä osa edelleen kypsymässä.  Nyt on luvattu lämmintä viikkoa ja yötkin mukavan leutoja. Ehkäpä daaliat jaksavat vielä avata nuppujaan ja saan lisää kimpputarpeita!


Hyvää alkanutta viikkoa!

24 kommenttia:

  1. Sait tehtyä todella runsaita asetelmia loppukesän kaunottarista!

    VastaaPoista
  2. Kauniita loppukesän kukkasia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daaliat ovat niin muhkeita ja näyttäviä jo yksittäisenä, saatikka sitten kimppuna :)

      Poista
  3. Puutarhahuoneesi onkin aivan ihana jo ennen tuota kaunista loppukesän kimppua! Lämpimämpää on nyt luvassa. Saavat puutarhojen kukat vielä kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, puutarhahuone on meille rakas, ja kukkaset tekevät siitä vieläkin ihanamman. Nautitaan näistä lämpimistä päivistä!

      Poista
  4. Ihanan hempeä asetelma! 'Otto's Thrill' tekee näemmä ihan valtavat kukat! Meillä oli käynyt samana yönä pikkuisen pakkasen puolella, sillä aamulla oli auton lasit ja nurmikko kuurassa. Daalialle ei kuitenkaan ollut käynyt kuinkaan, vaikka sillä ei ollut edes harsoa päällä. Keräsin kyllä kaikki avonaiset kukat maljakkoon, mutta nuppuja jäi aika paljon. Jospa vielä jaksaisivat aueta. Puoli viiden aikaan aamulla en kyllä lähtisi kukkia keräämään, vaikka miten paljon pakkasta olisi :D Syyttäisin vain omaa huolimattomuuttani ja ottaisin tappion kiltisti vastaan. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. otto kuuluu noihin suurikukkaisiin, joita minulla on useampia. Silloin vain kukkia syntyy vähemmän. Ei ole pakkasöitä täälläkään vielä ollut. Tuo viikonlopun yö piti minua hereillä juuri hallanvaaran vuoksi ja viimein päätin, että jos paleltuvat, ei jää mitään jäljelle, mutta jos poimin avonaiset, eikä pakkasta tulekaan, saattaa vielä uusia nuppuja aueta. Siis laskelmointia ja aamuyön nukuin taas rauhassa:D

      Poista
  5. Ihana asetelma! Ja vatikin on hiano.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Vadin ostin joitakin vuosia sitten Lahden Pihapiirimessuilta, juurikin puutarhahuonetta varten.

      Poista
  6. Upea asetelma. Nyt niitä kukkia kannattaa poimia maljakkoon, kun hallayö saattaa tulla milloin tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, halla voi yllättää, vaikka päivä olisi miten lämmin. Mukavan pitkälle ollaan saatu ilman hallaöitä mennäkin.

      Poista
  7. Ihana asetelma. Nyt onkin hennonut surutta poimia kukkia maljakkoon kun ei tiedä, koska ensimmäinen hallayö yllättää.
    Minullakin tomaatit vielä jatkavat kypsymistä kasvihuoneessa ja niistä on riittänyt syötävää tosi hyvin.
    Mukavaa loppuviikkoa. 😊😊




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä lämpimät päivät lupaavat hyvää nuppujen aukeamiselle ja tomaattien kypsymiselle!

      Poista
  8. Olet tosi taitava kukkakimppujen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:) Vuosien harjoittelua ja ammattilaisten oppeja hyödyntäen :)

      Poista
  9. Upeita, reheviä asetelmia! Olet taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kukkien asettelu ja kimppujen teko on ihana harrastus minulle!

      Poista