maanantai 26. helmikuuta 2024

Helmikuun kukat ja sukat




 Hups, miten nopeasti helmikuu ehtikään loppusuoralle! Tähän kuuhun on mahtunut monenlaista, työkiireistä liikuntaharrastuksiin ja kulttuurinautintoihin. Siis kaikenlaista muutakin kuin puutarhajuttuja! Kävimme alkukuusta upean Vitriini -kuoron Revyyssä ja pääsimme heidän mukanaan musiikin siivin Espanjan matkalle. Teatterinautintoja on tarjonnut Kouvolan teatterin Cabaret musikaali sekä tragikoominen Aina joku eksyy -näytelmä,  vierailijana taitava Minna Kivelä.



 Taimikylvöjen aika lähenee ja siihen valmistautuminen on toki alkanut, mutta kiirettä en tänä vuonna ole pitänyt - lähiviikkoina aloittelen! Motivaatiota on lisännyt mm. iki-ihanan ruotsalaisen Puutarhakausi -ohjelman uudet jaksot! 




Sukkia ja lapasia on syntynyt talven aikaan verkkaisesti; Leikkasin suosikkisukistani reikäiset terät pois ja kudoin varsiin uudet. Punavalkoiset sukat ovat saaneet jo kaksi kertaa uudet terät, kun ei Nallelanka kestä samanlaista kulutusta kuin paksumpi seiskaveikka. Pidän vaan niin kovasti tuosta mallista, ja kilotavarana hankittua lankaa löytyi vielä. Turha heittää pois koko sukkia, kun voi tehdä varsiin uudet terät! :)



Tammikuun pakkasilla aloitin myös jämälankojen tuhlaamisen ja kudoin kolme viimastopparia, kun osa huoneista on ollut vähällä käytöllä ja niistä on laskettu lämpöjä alemmas. Kovilla pakkasilla ovien alta hiipii kylmää ilmaa, joten tämän talven hitti kotiutui meillekin! Värit on aika hurjia, mutta nämä langat on joko pieniä jämäkeriä tai tuttavalta aikoinaan saatuja kakkoslaadun säkkilankoja, joista on jo useammat sukat ja lapaset kudottu. Nyt mennään siis lämpö - eikä sisustus edellä :D



 

Viimeisimmät sukat suunnittelin eri ohjeita yhdistellen. Instagramissa olen ihastellut norjalaisen Heidi Froshaug`n upeita sukkia ja lapasia. Sieltä nappasin kevätsukkien varteen muutaman vinkin. Varren suuhun tein nyppyläreunan ja nilkkaan kudoin monista Anelmaisista tutun kukkaraidan. Teräosassa toistelin raidoin varren värejä. Nämäkin ovat Nallelangasta kudottu, siis vähän ohuempaa ja hempeämpää kevättä kohti!




Puolivälissä helmikuuta toin kauppareissulta terttuneilikoita. Viime viikonlopuksi hain uusia, sillä ne ovat ihan huippukestäviä ja nuput aukenevat hyvin maljakossa. Neilikoista onkin juuri värikirjonsa ja kestävyytensä vuoksi tullut yksi suosikkikukkasistani. Ostin joukkoon vähän eukalyptusta, muutaman persikansävyisen yksittäisen neilikan ja niinpä uusien sekä vielä kuosissa olevien vanhojen terttuneilikoiden nipuista syntyi värikäs Helmikuun kimppu!


Näistä saa ihanan pitkän ilon!




Viimeisiä päiviä helmikuuta siis mennään. Karkauspäivä tuo oman lisänsä tähän viikkoon, itsellänikin olisi taas tuhannen taalan paikka, mutta uutta hamekangastakin olisi kiva saada...hmm... <3 Mies kyllä ilmoitti karkaavansa jo keskiviikkona! ;-D 






Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

18 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut kiva helmikuu! Puutarhakausi -ohjelmaa seuraan minäkin; se on niin innostava. Hienot värit kukkakimpussa. Viimastopparista eli ovimadosta keksinkin, että ehkä voisin seuraavaksi neuloa semmoisia. Olen aiemmin nähnyt vain kankaisia matoja. Minä tykkään noiden väreistä; iloisen näköiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmikuulle sattui kaikenlaista kivaa, mikä katkaisi aina välillä arjen rutiinit. Olen samaa mieltä kanssasi, että Puutarhakausi innostaa itsekin kokeilemaan kivoja ideoita ja on muutenkin hauska. Kylmät talvipäivät tulevat joka vuosi, niin voi heti kaivaa viiman pysäyttäjät käyttöön.

      Poista
  2. Upeita sukkia ja kauniit värit kimpussa😊

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniit sukat! Ehdit hyvin vielä kylvöihin maaliskuussa. Tuntuu oikein mukavalta, että ollaan jo aivan maaliskuun kynnyksellä - vai meinaa mies karata 😉.
    Minäkin katselen ”Puutarhakausi” jaksoja ihastellen ja katsoin myös yhden ihan upean tallenteen Mamman puutarha -blogin Minnan vinkistä. Tällaisia ohjelmia katsoessa ei meinaa nahoissaan pysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole paniikkia kevätkylvöjen suhteen. Täällä mennään aika pitkälle kotikonstein, niin ei kannata kylvää ihan vielä. Puutarhakausi on kiva sarja, mukavasti huumoria ja asiaa sekaisin. ja lisäksi hienoja lopputuloksia!

      Poista
  4. Aivan ihanat sukat! Ei ihme, että haluat säilyttää nuo punavalkoiset. Hempeämmissä sukissa ihastelen myös varren kauniita kranssi- ja kukkakuvioita.
    Kimpussakin on ihanat värit! Heh, vai semmoisia karkauspäivän suunnitelmia siellä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitin sinulle Kuusi kuvaa kesästä -haasteen.

      Poista
    2. Kiitos kehuista ja kiitos haasteesta! Loskan, sumun ja harmauden keskellä onkin kiva palata viime kesän tunnelmiin!

      Poista
  5. Kauniita sukkia. Minullakin siemenkylvöt vielä odottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Valmisteluja kylvöjen suhteen olen tehnyt, mutta kylvöt aloittelen ensiviikolla...

      Poista
  6. Mielisukkiin kannattaakin kutoa uudet terät. Varsien pitsikuvio on tosi kaunis. Kauniit ovat hempeät kirjoneulesukatkin. Kukkaraita on erityisen ihana.
    Niin kaunis neilikkakimppu. Itsekin suosin nykyisin enemmän neilikoita kuin tulppaaneja, vaikka kummastakin lajista tykkään yhtä paljon. Neilikat ne vain kestävät todella kauan verrattuna tulppuihin, jotka lämpimässä huoneilmassa väsähtävät nopeasti.
    Ilokseni huomasin uuden Puutarhakauden katsoa ensimmäisestä osasta lähtien. Masentavien uutisten ja toinen toistaan matkivien tositv-ohjelmien sijasta on mukava katsoa Puutarhakauden kaltaista hyvän tuulen ohjelmaa. Aina sieltä joku vinkkikin eksyy omaan käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit ovat kivoja, mutta kestävät sisällä niin lyhyen aikaa kauniina, että vaikka ovat edullisia, en niitä juurikaan osta. Mutta neilikkoihin olen ihan hurahtanut, myös yksittäisiin isoihin neilikan kukkiin. Nykyään niissä on niin paljon herkullisia värejä, että on vaan välillä ihan mahdoton valinnan vaikeus.
      Puutarhakausi ohjelmasta tulee hyvä mieli! Ja tosiaan ihan kokeilemisen arvoisia vinkkejä tänne meidänkin puutarhoihimme!

      Poista
  7. Nuohan onkin käteviä lämmönlisääjiä ja saa mukavasti jämälangat käytettyä. Kauniita sukkiakin olet tehnyt.
    Neilikat kestää ja kestää, kun vähän huoltaa välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nuoriso on muuttanut jo aikaa sitten omilleen ja niiden huoneet on lähes käyttämättöminä. Kun on sähkölämmitys, niin mieluusti laskee lämpöjä tiloista, missä ei oleskella. Nyt stopparit pitävät vielä paremmin kylmän oven toisella puolen. Neilikkojen kestävyys on ihan huippua! Vähän tuunaamalla saa monen asetelman näyttämään taas uudelta!

      Poista
  8. Kyllä hyviin varsiin aina kannattaa uudet terät kutoa! Oikein kauniit ovat nuo kirjoneulesukkasi, niin keväisen kauniit värit niissä! Ollankohan me nähty instassa?
    Neilikat ovat tosi kauniita ja ne kestävät maljakossa kauniina kauan, tuo eukalyptus sopii niiden kanssa kauniisti yhteen!

    Tyttärelle vinkkasin myös tuon karkauspäivän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti kuviot on varsissa ja kun teriin tulee reikiä, ja jos ei halua kulkea parsituissa sukissa, niin silti tulee edullisemmaksi kutoa uudet terät kuin heittää hyvät varretkin pois :D Näitä sukkia ei ole vielä instaan laitettu, mutta ainakin minä olen seurannut sinun instatiliäsi... :)
      Meillä tuo karkauspäivä on ehtinyt jo monta kertaa tarjota mahdollisuuden, ja aina se vaan vitsinä jatkaa matkaansa... Mutta samoin vinkki lähti meiltäkin tyttärelle :D

      Poista
  9. Ihant kimput ja käsityöt. T: MaaritKoo

    VastaaPoista