maanantai 31. lokakuuta 2022

Kuusi kuvaa kesästä

 No huh, onpa ollut pitkä tauko blogimaailmasta! Kävi jo mielessä, että tähänkö tämä nyt päättyi, kun ei tuntunut riittävän aikaa eikä oikein ollut mitään kirjoiteltavaakaan.  Kävi kuitenkin niin telepaattisesti, että päätin vilkaista muiden syyskuulumisia ja kas, siellähän oli juuri tullut haaste Kuusi kuvaa kesästä! Haasteen laittoi tällä kertaa vaalean vihreää -blogi , ja tuttuhan tämä haaste on jo monelta vuodelta, idean alkuunpanija on Tuplasti terapiaa - blogin Pirjo. Kiitos siis molemmille haasteesta, joka sai minutkin taas hereille ja kaivelemaan kesämuistoja.



Touko-kesäkuun vaihteessa oli jo mukavan lämmintä, ja puutarha heräili alkavaan kesään. Alkukesästä voi pihapiiri näyttää paljaaltakin, mutta toisaalta se valo ja avaruus ja uudet, raikkaat värit saavat olon tuntumaan erityisen onnelliselta! Koko ajan vehreys lisääntyy ja musta maa peittyy vihreään ja kukkivaan. Ihan parasta, kun kesä on vasta alussa!





Pionien aikaa kannattaa odottaa, upeaa kukkaloistoa ja ryöppyävän runsasta hempeyttä - mikäli ei vaan sada! Ja nyt ei satanut. Kun pioninkukkia on paljon, niitä raaskii poimiakin. Vietimme keskikesällä paljon aikaa mökillä ja kotoa lähtiessäni nappasin aina kimpun matkaani, kukaan ei ollut pihalla kauneutta katselemassa. 




Jaloangervojen vaaleanpunaiset hattarat ilahduttivat heinäkuussa. Suosikkikukkiani; helppohoitoisia, kestäviä maljakossa, pysyvät kauniisti pystyssä ja upea lehdistö! Lisäksi vielä oivaa syyskranssimateriaalia!




Ohittamaton kohde! Flammentanz viettää pian 30-vuotisjuhlaansa, tätä voinee jo kehua kestäväksi köynnösruusuksi:) Heinäkuun ilostuttaja tämäkin.




Ei kesää ilman kärhöjä! Kukinta olisi voinut olla runsaampaakin ja alkaa aikaisemmin, mutta koska kaikki olivat edelleen hengissä, voi kai olla tyytyväinen. Ville de Lyon aloitti todella myöhään, samaan aikaan kukkivat jo taustalla häämöttävät syysleimut.





Punahattujen elokuu - ja vielä syyskuukin. Niille kesä -22 oli hyvä!

Jos et ole vielä Kuusi kuvaa kesästä - haasteeseen vastannut, niin tästä voit napata se itsellesi. Marraskuun harmauden keskellä on kiva selailla kuvamuistoja kesästä ja kiva niitä on katsellakin!



Tsemppiä kaikille marraskuun harmauteen ja pimeyteen!

 


19 kommenttia:

  1. Ihanat kuvamuistot kesästäsi.
    Mukavaa marraskuuta. 😊

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että telepatia toi sinut takaisin. Ihania kuvia, joista Flammentanz kerrassaan upea. Pioneista koottu kimppu on hempeän söpö. Minulta meni monta vuotta, ennenkuin raaskin poimia oman pihan pioneja maljakkoon. Turha niitä on kaikkia sinne pihalle säilöä mahdollisen sateen piiskaamiksi.
    Tuttua tuo aiheiden vähyys. Monta kertaa on ollut mielessä, että näinkö tämä blogielämä päättyy. Sitten joku ideakärpänen saa taas "lentämään". Onkohan tällaista enemmänkin ilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionien kukinta osuu usein jonkun kesäisen sadekuuron aikoihin ja jälki on usein sateen jäljiltä masentavaa. Toki upeita kukintoja olisi mukava katsella kasvupaikallaan, mutta yhtä lailla kukkaset kestävät pitkään myös maljakossa. Ja jos ei ole edes kotona, niin miksei ota kaunottaria mukaansa :) Täällä on mukava piipahdella ja lukea muiden kirjoituksia. Aina ei oma pihapiiri tunnu riittävän aiheeksi, mutta jostain se tulee ennemmin tai myöhemmin, vaikka toisten järjestämänä :D

      Poista
  3. Pitäähän pioonit olla mökillä matkas. Mun ei tuu malijakkokukkia palio harrastettua ku oon itte aina pihalla. Tua ruusu on kyllä mahtava. Tääläkipäi tuata näkyy, muttei niistä voi puhua sun ruusun kans eres samana vuanna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin suojailin köynnösruusua vain havuilla, mutta hankittuani pakkaspeitteen, on kukinta ja koko köynnös rehevöitynyt selvästi. Etenkin kevätahavat verottavat versoja herkästi.

      Poista
  4. Ihanaa lääkettä marraskuun harmauteen, kiitos sinulle ja tsempit sinne takaisin!
    Uskomattoman komea Flammentanz-ruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tarvitaan kaikki keinot, jotta tätä pimeää harmautta jaksaa kahlata eteenpäin. Kesäkuvat lienevät yksi parhaista:)

      Poista
  5. Kiva kuulla sinusta tauon jälkeen ja ihailla näitä niin kauniita kesämuistojasi kuvina. Käsittämätön on tuo köynnösruususi ja noin kauan viihtynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aina on kiva palata tänne ja nytkin olen lueskellut toisten blogeja, vaikka kommentointi ja omat postaukset ovat jääneet kovin vähälle. Köynnösruusu tosiaan viihtyy tuossa etelän puolen lämpöisellä seinustalla.

      Poista
  6. Olipa ihania kuvia! Ruususi on kyllä mahtava. Se varmasti näkyy kauas! Kiva, että osallistuit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun laitoit haasteen, tarvitsin jonkun sysäämään taas liikkeelle! :)

      Poista
  7. Ihana, punasävyinen postaus. Kesäkuvat tulevat tarpeeseen tässä pimeydessä ja koleudessa. Flammentanz on aivan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ovat värit vähissä, onneksi tiedämme, että siellä ne maassa odottavat uutta kesää!

      Poista
  8. Ihana kesäpostaus pilvisiin marraskuun päiviin ♡

    VastaaPoista
  9. Ihanaa värien runsautta. Oikeaa terapiaa marraskuun keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vähän piristää harmauden keskellä!

      Poista
  10. Näitä kesäkuvia on niin ihana katsella marraskuun pimein iltoina:)

    VastaaPoista