Metsäpuutarhassa kaikki hyvin

 Viikonloppuna piipahdimme mökillä, syyspuuhissa ja kauniista säästä nauttien. Kuten aina, tein nytkin heti pienen metsäkierroksen ja kävin tervehtimässä metsäpuutarhan kasveja. Nyt minua tervehtivätkin ensimmäisinä talitiaiset, kuin odottaen mökkiväen paluuta. Iloinen mielihän siitä syntyi, kun oksistossa alkoi kuulua tuttu piipitys ja mökkilinnut lentelivät lähipuissa. Ilo syntyi myös metsäpuutarhaa katsellessa, sillä kuin ihmeen kaupalla kaikki viime syksynä istutetut kasvit ovat edelleenkin hengissä ja useimmat suorastaan kukoistavat!

Vehreät lehdet kuuluvat sormustinkukkien ruusukkeille, joita kylvin viime syksynä siltä varalta, että muista istutetuista ei enää keväällä olisi mitään jäljellä. Mitä vielä, myyrät, jänikset ja peurat ovat antaneet kasvien olla rauhassa. Tai ainakin melkein, sillä oli joku käynyt ihan lähiaikoina napsaisemassa jouluruusujen lehtiä poikki, syömättä niitä kuitenkaan. Olen vienyt mökkipuutarhaan pieniä jouluruusujen siementaimia useampaan kohtaan ja nyt näitä katkottuja löytyi kolmesta eri paikasta. Mutta siis sormustinkukkia on tulossa ensi vuonna reilusti! Eivät ne nyt juuri metsäkasveja ole, mutta tällä hetkellä ne suojaavat mukavasti mm. pieniä alppiruusuja. Ehkäpä niitä keväällä on vähennettävä, jotta varsinaiset metsäpuutarhan kasvit pääsevät paremmin jatkamaan kasvuaan.

Joka kerran mökille mennessämme olen vienyt kotipuutarhasta joitakin jakotaimia kokeiltavaksi, mahtaisivatko ne menestyä myös metsämaassa. Uusia kasveja olen hankkinut tänä vuonna vain yhden, puutarhamyymälän -30% alesta vihreä-valkoisen suikerosorvarinpensaan. Täysin heräteostos! Ei aavistustakaan, pärjääkö se tuolla metsän keskellä, mutta väritys sopi niin hyvin varjoisaan ympäristöön, niin olihan se kokeiltava. Suikerosorvarinpensaan takana näkyy mökillä jo vuosia kasvaneen Catawbiense Grandiflorum -alppiruusun juurtunut sivuverso. Sen luulisi ainakin pärjäävän, kun emokasvikin on selvinnyt jo parikymmentä vuotta. Alppiruusuakin kauempana pilkottavat kotipuutarhasta siirretyt verikurjenpolvi ja suloinen Dennstaedia willfordii - saniainen.  

Sormustinkukkapehkojen takana on toisaalta metsästä siirretty revontuliatsalea, joka ei ole juurikaan entisellä paikallaan kukkinut. Siihen osuvat kylmät kevättuulet, ja nuput tuntuvat kuivuvan joka kesä ennen kuin ne avautuvat. Nyt pensaalle tuli muutenkin hankala tilanne pihan terassirakennuksen vuoksi ja päätin siirtää koko kasvin toisaalle. Kasvi hajosikin kahdeksi omaksi taimekseen, joten sain samalla kahteen paikkaan uuden kasvin!. Kolmas samanlainen loistava oranssi revontuliatsalea kasvaa ja kukki kesällä hienosti toisaalla mökkipuutarhassa.

Tuoksumatara on ottanut paikkansa, samoin tuoksuorvokki. Takana pilkottaa sekä taponlehti että yksi monista kuunliljoista. Erilaisia kurjenpolvia siirtelin loppukesästä, jää nähtäväksi, kuinka moni niistä jatkaa ensi vuonna kasvuaan. Helposti tuntuvat ainakin kotipihalla kasvavan. Sinivuokkoja metsäpuutarhassa on myös useammassa kohdassa, sillä viitisenkymmentä vuotta sitten mökille tuotu sinivuokon taimi on levinnyt laajasti ja on mielestäni yksi ihanimmista luonnonvaraisista kasveista. Saavat vapaasti levitä myös tälle alueelle. Sen sijaan valkovuokkoja ja kieloja rajoitan, koska niiden maanalaiset versot levittäytyvät salakavalasti ja vievät varmasti elintilaa muilta kasveilta. Toisissa kohdissa tonttia niillä on aivan riittävästi tilaa levitä!

Hyvin ovat viihtyneet myös kotoa siirretyt rönsytiarella  (kuvassa), varjohiippa ja tarhakellukka.

Mustikkamaan ruskaa

Syksy inspiroi nauttimaan upeista väreistä ja samalla pääsin hyödyntämään tontilta löytyneitä ruosteisia purkkeja; niin sopivan värisiä syysasetelmiin!

Komea oli myös lauantaiaamun sää; aurinko kultasi vastarannan puut upeasti, kuva ei sitä yhtä hienosti kykene toistamaan. Sää oli tyyni ja kaiken päivää kuului hanhien kaakatus, kun niitä lensi suurina auroina etelää kohti. Joukkoon mahtui myös kurkiaura, joka keskusteli kovin äänekkäästi matkatessaan järven poikki. Välillä on mukava leikitellä ajatuksilla, mitähän  mahtavat jutella :)

Jos olet uusi lukija, ja kertauksena muillekin, niin kerronpa lyhyesti, että metsäpuutarha sai alkunsa, kun hankimme mökin viereisen hylätyn mökkitontin itsellemme. Ajatuksena oli, että oma rauha on varmempi, kun pienehkön mökkitontin naapuriin ei kukaan muuttaisi. Rakennukset olivat purkukuntoisia, eikä meillä nyt ollut edes aikeita alkaa uutta mökkiä rakentamaan, mutta minähän näin mahdollisuuden tontin raivaamisesta ja samalla voisi jotakin istuttaakin tuolle metsäiselle tontille! Aluksi siivosin suuren kiven ympäristön, johon olikin uponnut edellisen omistajan hautaamat jätteet, siis aivan kaikenlaiset! Siitä sai alkunsa metsäpuutarha. Tontilla on runsaasti suuria kiviä ja vanhoja maatuvia kantoja, joten nyt loppukesästä siistin toisen suuren kiven ympäristön. Tämä paikka on keväällä hyvin märkä, joten siihen pääsivät sekä kullero New Moon että ihan tavallinen keltakullero. Kotipuutarhasta toin preeriamesiangervoa, kun siellä viihtyivät vähän huonosti. Laiton kyseiseen penkkiin myös kotipihalta valkoalpia, kun kuvittelin sen olevan ranta-alpin sukulainen. En kyllä yhtään tiedä, mahtaako viihtyä noin kosteassa paikassa :)  Kiven takaosaan toin myös kotipuutarhasta muutaman varjoliljan sipulin ja kalliokielon juurakon. Kaikkea pitää kokeilla, kun on valmista materiaalia! Ihan kaikki eivät olleet vielä kuvanottohetkellä päässeet paikoilleen.

Tein mökin seinälle kranssin ja siihenkin toin kotoa tarvikkeita. Syyshortensiat edelleen tuottavat huippukaunista kranssimatskua ja pihlajanmarjojen puuttuessa punalehtiruusun kiulukat sopivat hyvin syyskranssiin. 

Mukavaa viikon jatkoa!