sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Vaihdettiin vuodenaikaa!

 


 

Puutarhahuoneessa on siirrytty syksyyn. Lauantaina keräsin loput tomaatit sisälle kypsymään ja siivosin juurakot pois tomaattilaatikoista. Samalla poistimme varjostusverhot katosta ja mies laittoi katonrajan tuulensulut kiinni. Ikkunalaudat ja lattia tuli imuroitua ja pestyä ja syksyyn sopiva matto paikalleen.

 


 `Somerset Seedless´-viiniköynnöksessä on vielä runsaasti terttuja paikoillaan. Tämän vuoden sato on ollut ennätyssuuri ja hyvin ovat rypäleet kypsyneetkin. Osa kuitenkin jätettiin vielä köynnökseen, säilyvät siellä parhaiten. Säätiedotus kyllä ennustaa, että viimeistään viikon päästä yöpakkaset ovat täällä - pitkään olemme selvinneetkin ja kesäkukkaset saaneet myös jatkaa kukintaansa. Loputkin rypäleet on siis syytä pian poimia sisälle. Vaikka kaikki eivät olekaan vielä punaisia, ovat ne makeita ja aivan syömäkelpoisia.





Viimeisistä kukkasista sain vielä muhkean asetelman  puutarhuoneelle. Kaivelin myös esille kranssipohjat ja keräilin pihalta  kransseihin sopivia materiaaleja.










 

Kun iltahämärissä sain kranssit valmiiksi, oli  pihasaunan jälkeen kynttilän valossa mukava tunnelmoida syksyä.   

 

  

 

 

Sunnutaina tihkusade ei haitannut, kun jatkoin kranssipuuhia. Tämän syksyn kransseihin tuli tuijan ja tuivion vihreitä oksia, syyshortensian kukintoja, punahattujen siemenkotia, kärhöjen mykeröiden hahtuvia, jaloangervojen kuihtuneita kukintoja, villiviinin sinisiä ja kanukkapensaan valkoisia marjoja, vaaleanpunaisia callunoita ja komeamaksaruohon parhaillaan kukkivia värikkäitä kukintoja.

 


 

Tämän laitan ulko-oveen...

 

....jos ei sitten jääkin kynttilämansetiksi:)


Sunnuntaina sade sotki vähän pihahommia, mutta olenpa tyytyväinen, että pihahuone on nyt valmis syksyyn:) Ihana fiilis, nautitaan syksystä, siinäkin on omat ilon hetkensä!

 



Mukavaa viikon alkua!
 


27 kommenttia:

  1. Näyttää niin ihanalle! Nua asetelmat ja ranssit....Oot kyllä peto niiren kans! Kyllä tuallaases ympäristös nauttii syksystä väkisinki.
    Meillä taitaa painua pakkaasen pualelle jo pualesta viikkua. Pelargooniat pelastin jo sisälle.
    Sähän jo hoksasikki haasteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan:) Tämä on näitä minun mieliharrastuksiani, asetella kukkia johonkin... vaan onhan sitä tullut harjoiteltuakin. Meillä vielä pelakuut lasiverannalla, halla siihen ei nappaa, mutta pakkasasteita ei sinnekään saa päästä. Kiitos vaan haasteesta, vastailen, kun kerkiän.

      Poista
  2. Olet ollut ahkera! Puutarhahuone on niin kaunis syksyiseen asuun pukeuduttuaan - myös oikein kutsuva istahtamaan. Kivat korituolit ja kynttilät pöydällä. Ihania kransseja olet urakoinut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Viikonloppu tosiaan meni puutarhahuoneella touhutessa, mutta se on aina yhtä mukavaa ja kun huoneen saa siistiksi, on sitä myös kiva vähän koristella:)

      Poista
  3. Puutarhahuoneesi syysasu on kaunis ja houkuttelee varmasti istumaan siellä harmaina sadehetkinä. Olet tosi taitava kransseissa ja asetelmissa. Niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tuo kasvarin ja huvimajan yhdistelmä on kyllä tuonut puutarhaelämään aivan uuden ulottuvuuden. Lauantaina laitettiin illaksi lämmitin päälle, joten jos tarvis, niin saa huoneen koleilla syyspäiviä lämpimäksikin. Kranssit ja niiden kanssa puuhastelu on jo pitkän harjoittelun tulos, mutta kivahan on saada hyvää palautetta:)

      Poista
  4. Ihana tunnelma ja olet tehnyt todella kauniita somisteita. Kranssien ja muiden kukkajuttujen tekeminen on niin rentouttavaa ja samalla saa kauneutta sisälle tai ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tuo mielen hyvinvointi onkin yksi kukkajuttujen ansio! On ihanaa askarrella kauniiden asioiden äärellä ja tuottaa jotakin kaunista omilla käsillään. Ja usein tuotoksista saa nauttia vielä monta kuukautta eteenkin päin:)

      Poista
  5. Todella kauniilta näyttää puutarhahuoneessasi ja nuo tekemäsi kranssit ovat todella upeita. ❤️🍁🍂🌿

    VastaaPoista
  6. Tulipa kauniita kransseja! Mullakin on tuollainen kynttiläkranssi, täytyisi askarrella siihen jotain koristetta.
    Ja puutarhahuone näyttää ihanalta syksyisessä asussaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankin noita renkaita ja kynttiläkransseja ihan sen vuoksi, että on hyvä syy koristella :D Kiitos, puutarhahuoneessa on minustakin aika kiva syystunnelma!

      Poista
  7. Ah ja oi, miten kauniita kransseja olet tehnyt! Muutenkin näyttää niin kauniilta. Viiniköynnöskin on kaunis kuin koru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Viiniköynnös on tuon huoneen kruunu, ilman sitä ei ehkä olisi koko huonetta! Nyt, kun viiniköynnöksen lehdet alkavat värittäytyä syysasuunsa, sen kauneus vain lisääntyy.

      Poista
  8. Voi miten ihanat kranssit! Myös kukka-asetelma ja pöydällä oleva kynttiläasetelma ovat kauniita. Kyllä nyt kelpaa ottaa syksyä vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Välillä mukavaa puuhastella muutakin kuin kaivaa maata:D

      Poista
  9. Hienot kranssit! PUutarhahuoneessa ihanan syksyinen tunnelma!

    VastaaPoista
  10. Ois sulle haaste mun blogissa, käyppäs vilkaseen 😉

    VastaaPoista
  11. Oi oi, miten kaunista <3 Kyllä tuolla kelpaa oleskella. Ja kauniita kransseja olet askarrellut. Ihanaa halloweenia <3

    VastaaPoista
  12. Piti ihastella moneen kertaan kun on niin kauniin ja ihanan näköistä! Rakastan katsella sesongin mukaisia asetelmia ♥ Sinulla on kyllä niin taito hyppysissäsi, ihanan näköistä!! Mitkä ihanat sointuvat värit ja nuo kranssit ovat täydellisiä. Edelleen odottelen sitä kukkakauppaasi, jotta pääsen ostoksille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Samettihortensia, kannustavia sanoja...!

      Poista
  13. Upeita kransseja, täällä vaan huokailen ja ihailen kuvia ♥

    VastaaPoista