torstai 2. tammikuuta 2020

Puutarhavuosi 2019

 Uuden vuoden alkajaisiksi vielä hetki mennyttä vuotta


TAMMIKUU 2019



Täydellinen talvi; puhdasta lunta kinoksittain ja aurinkoisia pakkaspäiviä. Oli kyllä kylmääkin!
 
 
HELMIKUU 2019




Lunta tuli aina vaan lisää! Lumitöiden teko alkoi olla haastavaa, kun ei ollut enää paikkoja, joihin kolata. Mutta kasveilla oli lämmin lumisuoja pakkasia vastaan. Joillekin lumitaakkaa oli aivan liikaakin.


MAALISKUU 2019






Kimppuja syntyi ja ensimmäiset kylvöt puskivat mullan pinnalle. Oli jo aika hyvät puutarhurin fiilikset!

HUHTIKUU 2019

 




Valtava lumimäärä oli jo sulanut ja maasta nousi päivittäin ihania, suloisia kevätkukkijoita!


TOUKOKUU 2019







Toukokuun vehreys lumisen talven ja paljaan kevään jälkeen sai puutarhaihmisen muuttamaan ulos!


KESÄKUU 2019



 Alkukesä oli  kuiva, mutta kunhan pionit ehtivät aueta, saatiinkin jo reippaat sateet -  hetkeksi!

HEINÄKUU 2019






Ruusut, kärhöt, liljat ja monet muut nauttivat kesästä - samoin puutarhaihmiset!


ELOKUU 2019





Herkut alkoivat kypsyä, sato se on pienikin sato!


SYYSKUU 2019








Runsas ja värikäs!


LOKAKUU 2019







 Pääväri oli kullankeltainen -ei huono! Saimme nauttia upeasta ruskasta!


 MARRASKUU 2019




Lupaili jo talven alkavan, mutta se jäi vain hetken haaveeksi!


JOULUKUU 2019





Joulunodotusta ja -tunnelmia, yhtä suurella ilolla ja innolla, kuin kevään kylvöpuuhat ja kesän odotus:) Vuosi sitten tähän aikaan nautimme/tuskailimme mahtavien kinosten ja pakkaskelien kanssa, näköjään eivät ole vuodet veljeksiä! Mutta ei ole puutarhurinkaan vuosi samanlainen, projektit ja ideat kypsyvät ja aina tulee jotakin uutta ja odottamatonta.

Nautitaan uudesta puutarhavuodesta ja vuosikymmnestä ja otetaan se vastaan uteliaana ja valoisin mielin!

18 kommenttia:

  1. Ihana kooste vuodesta. Nuo kevään kuvat lämmittivät erityisesti, huomaan olevani jo niin virittynyt kevääseen. Hyvää uutta kasvukautta ja alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkuvat minullekin tuovat eniten väristyksiä:)

      Poista
  2. Hienoa alkanutta vuotta, toivottavasti on tulossa hyvä puutarhavuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ja uskotaan, että saamme hyvän vuoden. Yhtään ei voi näistä sateista ja lämpötiloista arvailla, kun niin kovasti heittelevät.

      Poista
  3. Todella kaunista jokaisena kuukautena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä kaunis vuosi ja ihanan erilaiset kuukaudet!

      Poista
  4. Kauniit kuvat joka kuukaudelta! Vuodet ovat erilaisia. Kevät on onneksi koko ajan lähempänä ja pääsee jännittämään, miltä puutarhassa näyttää tulevana kesänä. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla kevät lähempänä kuin luullaankaan, kun täällä meillä ei edes pakkasia ole näkyvissä, puhumattakaan lumesta!

      Poista
  5. Enolisi uskonu ittestäni, mutta ottaasisin ny nua lumikuvat, ennemmi ku tällääset mustat ja märiät kelit. Ihan pelijättää kasvien pualesta. Toivottavasti ei tuu kovia pakkaasia. Kesäkuvat o kuitenki erityysen sykähryttäviä. Tuasta kesähuanehen poluusta kehkeytyy mahtava alue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää siltä, että jäävät tältä talvelta nuo kovat pakkaset pois, niin sitten ei kasveillakaan ole niin hätää. Mutta pitkä on talvikausi, jos tällaisena huhtikuulle jatkuu.

      Poista
  6. Kaunista on ollut talviset lumimaisemat ja kesäiset kukkarunsaudet! Kohta päästään uuden puutarhavuoden alkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin mieluusti ottanut tähän vuoden alkuun lumisen tammikuun, ennenkuin aloittelen uutta kasvukautta, mutta taitaa jäädä haaveeksi!

      Poista
  7. Kaunis kooste koko vuodesta! Vuodet eivät tosiaan ole ihan samanlaisia keskenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mahtaa herkimmille kasveille käydä, kun ei ole tippaakaan lunta maassa?!

      Poista
  8. Mukava vuosikooste!
    Sitä tosiaan unohtaa miten paljon viimetalvena olikaan lunta, tai kuinka ihanan kesäiseltä toukokuussa jo näyttääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien ottaminen on hyvä, kun pääsee muistelemaan menneitä vuosia!

      Poista
  9. Hienot kuvat :) Olin jo unohtaa, miten paljon sitä tulikaan. Toivotaan lämmintä kesää :)

    VastaaPoista