maanantai 16. joulukuuta 2019

Puuhakas kolmas adventti



Kolmas adventtisunnuntai on jo lopuillaan. Olen hyvillä mielin, sillä iltaan kuului yksi varmimmista jouluperinteistäni, Kauneimmat Joululaulut -tapahtuma kirkossa. Tänä syksynä on paljon puhuttanut koululaisten ja päiväkotien joulujuhlat. On paheksuttu kirkkoa juhlien pitopaikkana ja mietitty vaihtoehtoja tiloille - tilaisuuksia, joihin kaikki voisivat osallistua. En lähde tekemään omia kannanottojani puolesta tai vastaan, mutta totean vain, että kauneimmat joululaulut vetävät edelleen kirkot täyteen kansaa. Tunnelma täpötäydessä kirkossa laulaen tuttuja ja vähän uudempiakin joululauluja  saa minut erityisen jouluiselle mielelle. Kun tämä perinne aikoinaan alkoi, olin itse mukana nuorisokuorotoiminnassa ja saimme joka vuosi osallistua esintymisen kautta näihin tilaisuuksiin. Myöhemminkään tapahtuma ei ole jäänyt minulta väliin kuin muutaman kerran, ja perinne on sentään ollut olemassa jo lähes 50 vuotta!



Mutta päivä ennen joululaulujakin oli kovin tunnelmallinen; Olin kakkoskodissani valmistelemassa keittiötä, puutarhahuonetta sekä talon ihanaa lasiverantaa joulukuntoon! 


 

Puuhellan päällä oli aluksi iloisessa sekamelskassa niin lasipurkit, havuasetelmat, tontut kuin adventtikynttelikkökin. Karsimalla ja siirtelemällä osan muualle alkoivat tunnelmat muuttua seesteisemmiksi.



 

Vanhasta saavinvanteesta syntyi kynttilälle muhkea kehä! Vanteita olin saanut aikoinaan kaupan päälle eräältä isännältä, joka tyhjensi vanhaa maalaistaloa ja myi sieltä kaikenlaista itselleen tarpeetonta. Löytäessäni vanteet romujen keskeltä näin niissä heti  mahdollisuuden aivan muuhun käyttöön:) Löysimme kirpputorilta muutamalla eurolla metallisen kynttilänjalan, jonka mies sahasi poikki juuri kynttilämansetin alta, porasi reiän saavinrenkaaseen ja laittoi vielä mansetin ruuveilla kiinni. Koska renkaita oli useampia, on nyt roikkuvia kynttilöitäkin vähän joka paikassa:) Laitoin kahteen suurimpaan  männynoksan koristeeksi, sopii niin hyvin tuohon karskiin vanteeseen!



Vanhasta puukoristeesta olen joskus säästänyt tulppaanit, nyt joutavat "kukkimaan"  kuusenoksien joukossa.



Ja hyllyn päällä tonttujoukko hiippailee hämärissä...


Muistattehan verannan, jolla kesäisin kukkivat pelargoniat. Tämän kesän postaukseen pääset halutessasi tästä.
Nyt ovesta saa astua suoraan joulun tunnelmaan.



 





Siniset verhot ja tekstiilit ovat vaihtuneet joulunpunaiseen. Vaikka ikkunoilla on kynttilälyhdyt, eivät ne joka ilta pala. Siksi laitoin ledvalot kiertämään ikkunalautaa ja koska veranta on kylmä tila, pärjäävät valojen somisteena olevat kuusenoksat jouluun asti. Nyt ei olla luvattu pakkasia, joten uskalsin jättää myös neilikanoksat ja amarylliksenkin paikoilleen. Nopsaanhan ne siitä sitten tarpeen tullen siirtää sisälle lämpimään. Puutarhahuoneeseen ei oikein uskalla kukkia viedä, sinne pakkanen hiipii herkemmin.


Sininen hämärä alkoi laskeutua ja tunnelma oli aivan ihana!


Piti vieläkin tehdä  kransseja, kun materiaalia on tullut niin paljon syksyllä kaadetuista puista. Nyt eivät enää ovet riitä, vaan alkavat seinätkin täyttyä:)



 

Ikkunan takaa pilkottaa puutarhahuoneen joulu, mutta siitä sitten toisella kertaa.

 

Mukavaa viikkoa kaikille!

25 kommenttia:

  1. Olen aikaisemminkin noita ihastellut: vanteesta tehty yksinkertainen kynttilänpidike männynoksineen on tosi kaunis. Yksinkertainen on kaunista!

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea tehdä saavin renkaasta kynttiläteline. Mahtavaa kierrätystä ja lopputulo niin kaunis. Teilläkin on jo niin jouluista. Mukavaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kranssit ja kynttiläpidikkeiden pyöreät muodot ihastuttavat minua tällä hetkellä erityisesti. Kunpa olisi vaan paikkoja, mihin niitä ripustaisi:)Kiitos, Liisa, samoin sinulle!

      Poista
  3. Sinulla on taito luoda kauneutta ympärillesi. Ihanan tunnelmallista ja kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Between, sanasi lämmittävät mieltä <3

      Poista
  4. Ihana tunnelma verannalla. Pidän myös vanteista tehdyistä kynttilätelineistä. Männynoksa sopii siihen täydellisesti koristeeksi. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tunnelmoida sisällä, kun ulkona ei mitään joulufiilistä vesisateen keskellä:(

      Poista
  5. Ihana jouluveranta!
    Kauneimmat joululaulut kuuluvat myös minun joulunodotukseen, mukava on käydä porukalla laulamassa tuttuja lauluja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, joululaulut kuuluvat juurikin näihin joulunaluspäiviin.

      Poista
  6. Onpa kauniit kuvat ja ihanat jouluiset tunnelmat!
    Me kävimme myös koko perhe sunnuntaina kauneimmissa joululauluissa. Kuten tavallista, kirkko oli ihan ääriään myöten täynnä, joten suosittuja ja tykättyjä tilaisuuksia ne näyttävät olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ihmiset haluavat jouluunsa perinteitä ja joululaulut ovat juurikin niitä, kaikille tuttuja ja kauniita tunnelman tuojia.

      Poista
  7. Kaunista olet ympärillesi loihtinut. Pidin tosta saavinvanteesta tehdystä kynttiläsomisteesta kaikkein eniten. Jos sellainen vanne joskus vastaan tulee saanko kopioida idean.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideat on tehty jaettaviksi:) Kynttiläsomisteena pyöreä vanne on mitä yksinkertaisin, mutta niin kovin kaunis!

      Poista
  8. Oih, miten viehättäviä joulutunnelmia! <3
    Toivotan sinule lämmintä joulumieltä ja tunnelmallisia hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna, samoin sinne etelään ihanaa joulua!

      Poista
  9. Love your Christmas post...Made me smile!

    VastaaPoista