sunnuntai 6. elokuuta 2023

Maininnan arvoista puutarhasta

Tervehdys pitkästä aikaa! Tänä kesänä olen ollut laiska puutarhuri ja laiska bloggari! Puutarha on saanut olla omillaan, kerran viikossa on käyty leikkaamassa nurmikot ja kastelemassa muutama amppeli-/ruukkukukka. Kesämökki on minun mielenmaisemani, sielläkin riittää puuhaa, mutta se on toisenlaista kuin kotona ja parasta työn vastapainoa. Viime viikot olivat metsämarjojen poiminnan aikaa ja silloin aina jäävät kotipihan puuhat entistä vähemmälle. Luulin, että lomalla olisi aikaa päivitellä blogia, mutta tänään onkin jo pitkän loman viimeinen päivä ja näköjään blogikin oli lomalla! Instagramista löytyy kyllä päivitettyjä puutarha- ja mökkikuvia, mutta vähemmän tarinaa.




 Oma puutarha on vuosien saatossa kehittynyt sellaiseksi, että siellä ei tarvita pikahuoltoa, jos ei satu tulemaan pitkäaikaista kuivuutta. Siitäkään ei tänä kesänä ole tarvinnut huolestua  - vettä on saatu kesäkuun jälkeen lähes jokainen päivä! Puutarha kukoistaa pääosin samaan malliin kuin aiemminkin. Ja puutarhahuoneen tomaateille on saatu kasteluapua, jos ovat mökkeilyviikot venyneet liikaa. Toisaalta viileys, sateet ja edelleen rehevöityvä pihapiiri ovat saaneet osan kasveista tuottamaan enemmän vihreyttä kuin kukkia. Esim. jaloangervot kukkivat niukemmin kuin muina vuosina. Tai olisiko aika vähän jakaa juuripaakkuja!



Tämän vuoden kasvien joukossa on joitakin yllättäjiä, jotka saavat nyt erityismaininnan. Kärhöistä sellaisen annan `Multi Blue´- kärhölle, joka ilahdutti ensimmäisenä kukkijana ja selvästi runsastuneella kukinnallaan! Vaikka useimmat kärhöt vievät voiton kukkien määrällä, on  Multi Blue ja sen suuret kukinnot sen verran näyttäviä, että ansaitsee se voiton kärhöjen sarjassa. Vaikka terälehdet ovat nyt jo pudonneet, on pörröinen keskusta edelleen koristeena.


Multi Blue


Pelargoniat ovat kuuman paikan luottokasveja.  Tyytyvät vähään kasteluun, mikä on hyvä asia, kun  joutuvat toisinaan olemaan useamman päivän ilman vettä. Siksi minulla onkin pelargoneja sekä toisen talon lasiverannalla että mökillä. Pelakuiden sarjan voitto menee tänä vuonna ehdottomasti oman terassin pelargoneille! Ostin toissa talvena pienet esikasvatetut taimet puutarhamyymälästä. Nimeä en tiedä, joten jos jollakulla pelargoniharrastajalla on aavistus nimestä, niin voi vinkata. Joka tapauksessa sain pelakuut hyvin kasvamaan jo viime kesänä, säilytin viileässä sisätilassa talven ja keväällä leikkasin uutta kasvukautta varten. Nyt ovat saaneet joka kastelun yhteydessä kesäkukkalannoitetta, ja kylläpä ne ovatkin kukkineet hienosti!






 Ruukussa on kaksi samanväristä taimea ja keväällä kun kaikki olivat vielä pieniä, niin istutin samaan ruukkuun siniviuhkon (on kuvissa ruukun takana piilossa) ja itse kasvatetut samettiruusun taimet. Jos olisin arvannut, että pelargonit kukkivat noin runsaasti, olisin jättänyt keltaisen sammarin kokonaan pois. Myöhemmin laitoin pienen pelakuun pistokkaankin samaan ruukkuun. Se osoittautui pinkiksi, mutta kukkiikin vielä niukasti. Joten kaksivuotiaat pelakuukaksoset ovat vallanneet suuren ruukun ja kukkivat iloissaan pihan kuumimmalla terassilla.




Perennoista hauskimman sarjan maininnan saa Keltakaunokki! Saaripalsta -blogista olen kyseisen kasvin bongannut ja löysinkin ilokseni sen muutama vuosi sitten Mustilan taimipäiviltä. Kasvi on viihtynyt hyvin lämpimällä seinustalla ja tänä vuonna kukkia on kymmenkunta. Ainut iso miinus on kasvia jo alkukesästä vaivaavat toukat, jotka syövät lehdet ikävän näköisiksi. Kasvi tulee saamaan siirron mökkipuutarhaan, luonnon keskelle. Katsotaan, miten se siellä pärjäilee. Mutta jo nuppuvaiheessa kukinto on kaunis ja avautuessaan hauska kultainen pallero.






Kesäkukkien ehdoton ykkönen on leijonankita `Twinny Appleblossom´. Esikasvatin keväällä kesäkukkia ja monet ovat luottokasveja, joita tulee kasvatettua joka vuosi. Leijonankidat ovat helppoja esikasvatettavia, ja aina löytyy uusia erilaisia kukkijoita. Imbectan valikoimista löytyivät nämä hurmaavan väriset, kerratut kukkijat. Parhaiten tuntuvat kukkivan ruukussa, johon taas epäilevänä istutin joukkoon värinokkosia. Kun taimet ovat pieniä, tuntuu, että astia ei täyty, jos ei siinä ole tarpeeksi taimia. Eipä olisi tarvinnut lisäillä, mutta toisaalta nokkoset antavat kontrastia vaaleille leijonankidoille.



Pensaista ehdottoman huomion ansaitsee vaaleanpunainen Nietospensas `Strawberry Fields´.  Kukinnoissa on sievä valkoinen reunus ja heteet tekevät kukkasesta ihanan siron vaikutelman.



Olen ostanut pensaan neljä vuotta sitten ja koko ajan se on kukkinut hyvin niukasti. Olin jo kaivamassa koko pensaan pois, kun se tänä kesänä alkoi työntää nuppuja joka oksasta ja kukintahan oli mitä hurmaavin! Uusia vahvoja versoja on myös kasvanut koko kesän, joten kasvi saa jatkaa eloaan nykyisessä paikassaan. Lehdistöltään se muistuttaa jasmiketta, joten nyt epäilyttää, että mahtuuko pensas tulevaisuudessa lainkaan olemaan nykyisessä kohdassa, puutarhahuoneeseen menevän käytävän varrella. Tämän kesän jälkeen sitä kovasti toivoisin, sillä niin kauniisti kukkivan pensaan haluaa pitää näköpiirissä.




Ruusuista kauneinta on mahdoton valita! Monet kukkivat tänä vuonna runsaasti, toisia taas ovat kurittaneet sateet. Tähän laitan kuitenkin väriltään erikoisimman `Rahpsody in Blue´n. Sen lilan väriset kukinnot todella erottuvat massasta. Olin nähnyt kuvia kyseisestä ruususta ja sen osuessa kohdalleen olihan se hankittava. Ruusu kukkii nyt toista kertaa, on siis pysynyt hengissä muutaman talven. En kyllä ole varma, onko tämä väri ruusussa sittenkään se paras mahdollinen, mutta jotakin hyvin hienoa siinä on!





Mahdotonta on laittaa kasveja paremmuusjärjestykseen, monilla on hienoja ominaisuuksia ja komeinkin kasvi voi väärässä paikassa näyttää heikoimmat puolensa. On kiva huomata, että vanhoista ostoksista joku innostuu vasta aikojen päästä kukkimaan ja kohoamaan loistoonsa. Voi vaihtaa paikkaa ja miettiä ympäröiviä olosuhteita. Täytyy siis antaa aikaa ja olla kärsivällinen uusien hankintojen kanssa. 




Toinen puutarha pursuaa kärhöjä, toisessa taas avautuu toinen toistaan kauniimpia liljoja. Toivottavasti alkuviikoksi ennustettu myrsky hiipuu ennen meille tuloaan. Eipä olisi mukavaa siivoilla myrskyn riepottelemia kukkasia! 





 Ehkäpä nyt syksyn tullen palailen tänne taas useammin. Hyvää elokuun jatkoa sinullekin!

17 kommenttia:

  1. Hyvää töihinpaluuta! Olen seurannut blogiasi vasta vähän aikaa, mutta hyvin vaikea uskoa tuota, kun väität olleesi laiska puutarhanhoitaja tänä kesänä. Kuvissasi kaikki näyttää niin hyvinvoivalta ja siistiltä. Törmäsin nyt toista kertaa blogeissa tuohon nietospensaaseen. Sinulla se kukkii niin kauniisti. Pakko hankkia sellainen ja muistaa kärsivällisyys sen ihanaa kukintaa odottaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiskuus lienee jokaisen oman mittapuun mukaan ja minä olen kyllä ahkera - ollut aiemmin :D Toisaalta vähälläkin hoidolla saa paljon aikaan, kun tietää, mikä on tarpeellista minäkin ajankohtana. Nietospensas yllätti minutkin! Tervetuloa seuraamaan, jospa saisin taas aikaan enemmän näitä postailuja.

      Poista
  2. Ihana tuo nietospensas, en ole kyseistä lajiketta nähnyt myytävänä. Toivottavasti lomasi oli oikein rentouttava ja sait akut ladattua töiden alkuun. Puutarhasi näyttää oikein upealta, vaikka on saanut vähemmän huomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, loma oli hyvä! Aina se saisi pidempäänkin jatkua, mutta työkin on mukavaa ja nyt tulee tas enemmän oltua kotipihan äärellä, kun mökkikausi hiljenee. Mustilasta aikoinaan oman nietospensaani hankin.

      Poista
  3. Aivan ihanaa kukintaa! Ei pätkääkää huamaa, että olis ollu vähällä hoirolla. No, täyskasvuuset kasvit ei joka hetki toimenpiteetä vaarikkaa, onneksi. Nurmikon leikkuulla pääsöö pitkälle. Hiano niatospensas. Mulla ei menestyny. Ronuu monta vuatta ja on tainnu tänä kesänä surkastua näkymättömiin. On kyllä eri lajiketta. Hauskan näköönen tua keltaane sutikukka. Toivottavasti oli virkistävä loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, suureksi ehtineillä kasveilla on jo juuretkin niin syvällä, että pienet säiden vaihtelut ei niitä heilauta. Nyt ollaan saatu tasaiseen tahtiin sadetta ja kasvien leikkaamistakaan ei keskikesällä ole pakko hoitaa. Vaikka minua kyllä kuihtuneet perennanvarret ja kuivat oksat häiritsevät ja katkon ne nopeasti pois. Harmi, ettei nietospensas pärjää, täälläkin se oli kituvan oloinen useamman vuoden, kunnes nyt ponkaisi kasvuun.

      Poista
  4. Navettapiikaa siteeraten ……ihanaa kukintaa. Upea nietospensas ja huiman kaunis kärhö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän nyt saa nauttia kukkaloistosta.

      Poista
  5. Ei todellakaan missään näy, että olisit kasviesi ja puutarhasi suhteen laiskotellut. Toisaalta alkuvaiheessa huolella hoidetut sietävät "aikuisena" paremmin pitkiä hoitamattomuuden jaksoja. Eivätkä edes tarvitse jatkuvaa nyppimistä ja huoltoa. Miten ihmeessä ylipäätään jaksat useamman puutarhan pitää kauniina ja huoliteltuna?
    Multi Bluesi ansaitsee kaikki kehut. Mikä määrä kukkia! Kaunis on `Rahpsody in Blue´kin, jonka väri poikkeaa kivasti tavanomaisista punasävyisistä ruusuista.
    Tämä ei selvästikään ole jaloangervojen kesä. Omani eivät vielä kaipaa jakamista, mutta kukinta on varsin vaisua ihan jokaisen kohdalla. Joka vuosi joku kasviryhmä loistaa vuorollaan ja joku toinen taas ilmeisesti lepää. Siksikin on hyvä, että puutarhassa riittää erilaisia kasveja. Aina on jotain ihailtavaa. Sinulla vieläpä kahden puutarhan verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihmettelen joskus itsekin, että mikä osa elämää minulta jää elämättä, kun puutarhat vievät ison osan aikaa. Toisaalta kun välillä käyn toisessa puutarhassa, pääsen innokkaana tutkimaa, mitä onkaan taas kasvanut ja samalla kitken ja leikkelen vastaa tulevia huonoja kohtia. Mies on omalla pihallaan kyllä usein kaverina, kärräilee kottikärryjä ja kastelee. Enemmän tuo kakkospiha nyt työllistääkin, kun siellä on paljon uusia ja pieniä kasveja. Omassa suojaisessa pihassa on vanhoja, sitkeitä perennoita ja pensaita, jotka
      eivät pienistä hätkähdä. Rakas harrastushan tämä on, ja vuosien kokemus vähentää virheiden määrää :D Jospa nuo minunkin jaloangervoni ovat kuivan kuuman alkukesän vuoksi niukasti kukkivia, en millään viitsisi alkaa niitä jakamaan, kun edellisestä kerrasta ei ole montaakaan vuotta.

      Poista
  6. Toivottavasti lomasi oli oikein hyvä ja rentouttava. Puutarhasi ovat niin reheviä ja runsaita, ettei niissä huomaa lainkaan, vaikka puutarhuri ei ihan joka hetki niitä hoivailisi. Ihanat kärhöt ja kesäkukat! 'Multi Blue' kukki täälläkin tänä kesänä komeimmin koskaan.
    Tuo nietospensas on valloittavan näköinen. Hän palkitsi pitkän odotuksen hienolla kukinnalla. Hyvää elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli oikein kelpo loma! Nietospensas sai ihailua osakseen ja mikäli talvi ei tee tuhojaan, voisi luvassa olla kukintaa ensi kesänäkin. Melko pienellä vaivalla vanha puutarha pysyy suht´ kunnossa, mutta ainahan on parantamisen varaa! Hyvää kesän jatkoa!

      Poista
  7. Onneksi saa olla laiska puutarhuri ja bloggari. Ja aika hienosti sinulla viihtyy kärhöt ja muut upeudet, vaikka ei niin kovasti paapoisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän tässä olla työsuhteessa muihin kuin omaan itseensä. Jos jää jokin homma tekemättä, sen eestään löytää. Ja palkka ei juokse vaikka itse kuinka juoksisi :) Kärhöt viihtyy hyvässä pohjakosteudessa, mutta monen muun kasvin kukinta uhkaa jäädä varjojen vuoksi niukaksi.

      Poista
  8. Niin kaunista kukintaa 🤍 Etenkin tuo nietospensas hurmasi minut🌸 Näyttää, että puutarhasi voi todella hyvin. Pohjatyöt on tehty taiten ja kasvuolosuhteet mitä ilmeisemmin ovat erinomaisessa kunnossa, kun kukkinta on noin upeaa ja piha kestää poissaolot.

    Kauniita elokuun viimeisiä päivä ja pian alkavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
  9. Sehän on vaan hyvä, jos pystyy olla pitempään pois eikä tarvi hätäillä miten siellä pärjätään. Erittäin rehevälle näyttää, joten puutetta ei ole kärsitty. Toki hyvällä sateiden määrällä lienee vaikutusta asiaan ja sopivilla kasvivalinnoilla.
    Multiblue on kaunis kärhö. Edelleen haikailen sen perään, otti ja kuoli "sinä" kohtalokkaana talvena -15/-16.

    VastaaPoista