keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Paras ruusuni ikinä -haaste

Sain aikaa sitten, viime vuoden puolella haasteen kertoa rakkaimmasta ruusustani. Haasteen antoi Tiiu Puutarhahetki -blogista ja sen on aikanaan laittanut liikkeelle Pauliina  Kukka ja Kaali -blogista. Nyt kun  ruusut uinuvat vielä ruususten unta voin minä muistella menneen kesän ruusunkukkia. Kahdella pihallamme on erinäisiä ruusuja, mutta mikä olisi se parhain? Voiko niitä edes laittaa paremmuusjärjestykseen?



Puistoruusu `Ilon´ hankin joitakin vuosia sitten, ihan nimen johdattamana. Ensimmäinen Ilo-ruusu pääsi upouuden puutarhahuoneen vierelle symboloimaan sitä iloa, mitä uusi kasvihuone-huvimajan valmistuminen sai aikaan. Koska ruusu kukki niin kauniisti, hankin sen myös toiselle pihalle. `Ilo´voikin helposti lunastaa itselleen paikan parhaimpien joukossa!

 

 Hansaruusujakin on kaksi, tuoksu on sen juttu! Jo yksi ainoa hansaruusun kukka riittää tuomaan ihanaa tuoksua huoneeseen, ja onhan tuoksu ruusulle hyvä syy kuulua ihanimpien joukkoon. Kuva on otettu illalla, joten hansaruusun kukinto on paljon punaisempi, kuin mitä kuva kertoo.

 

 

 Valamonruusu on peräisin lapsuuden kodin pihalta, sillä on muistot ja tunnearvo. Kukinta on kaunis ja kiulukat jäävät koristamaan pitkälle telveen. Mutta se leviäminen! Karkulaisia löytyy pitkin nurmikkoa ja norjanangervoaidannetta ja siitä en pidä!




Juhannusruusu on itseoikeutettu kukkija vanhassa pihapiirissä! Kaunis, tuoksuva ja siitä ei voi olla  pitämättä, vaikka onkin järkyttävän piikkinen ja altis nuppuja tuhoaville toukille ja kärsäkkäille.


Puutarhahuoneelle vievään pitkään penkkiin on istutettu ryhmäruusuja, mm. vanha lajike `Europeana´, jonka pitkään kestävä, runsas kukinta kesäkuulta syyskuulle antaa sille pisteitä. Pidän sen tummanvihreästä, kiiltävästä lehdistöstä. Kukkavarret vaan ovat melko hennot ja kukkaterttuja täytyy tukea, etteivät painu maata vasten.


 Upea on myös köynnöskaaren kupeessa nojaileva Austinruusu `Munstead Wood´. Kukkia ei ole kovin paljon, mutta ovat sitäkin muhkeampia! Sade vaan ikävästi painaa raskaat kukinnot ja mikäli sataa pidempään, eivät runsaat kerratut kukinnot ehdi kuivua, vaan helposti lähtevät pilaantumaan.

 

 Kaarta pitkin taas kiipeilee New Dawn, suloinen vaaleanpunainen köynnösruusu. Kukinta jatkuu pitkälle syksyyn. Kuitenkin epäilen vielä tämän kestävyyttä, ruusu ei taida olla omajuurinen ja siksi en sitä parhaimmaksi nimeä, vaikka erittäin kaunis onkin.

 


 Mustilan taimipäiviltä toissa kesänä hankittu yksinkertainen, mutta niin suloinen ruusu kadotti nimensä jo ensimmäisenä talvena (siis puutarhuri hukkasi!).Salaperäinen ruusukaunotar!


 Ihastukseni on myös kauan hankintalistalla ollut kirjoapteekkarin ruusu, `Rosa Mundi´. Jos tietäisin sen viihtyvän ja kasvavan, se olisi ehkä tuo ihanin. Mutta vielä on liian aikaista ladata sille tuollaista painetta. Kilpailua sen kanssa käy Tove Jansson, joka kukki niin nopeasti, että jäi kuvakin ottamatta. Myös se on vasta toista kesää puutarhassani.


Honeymilk

Olen välillä uhkarohkea ja ostelen loppukesän alemyynneistä ruusuja, joiden talvenkestävyydestä ei aina voi olla varma. Patioruusu `Honeymilk´ja Easy Elegance -ruusu `Champagne Wishes´ovat juuri tällaisia riskillä mennään -hankintoja. Toistaiseksi olen saanut nauttia niiden kauneudesta ja talvet ovat kohdelleet niitä lempeästi.

 

`Champagne Wishes´

Kun me suomalaiset olemme tunnetusti sitkeää kansaa, niin mahtaako tämä, jo nimeltään kovin kevytkenkäinen Easy Elegance, Champagne Wishes olla riittävän vahva Suomi100 -penkin asukkaaksi? Toki niin toivoisin, onhan se tavattoman kaunis ja kukkii varsin pitkään!



Monta muutakin kaunista, nimetöntä kasvaa penkeissä. Osa niistä rakkaita äitienpäiväruusuja. Yksi upeimmista on jo vanhaksi ehtinyt runkoruusu, joka talvehtii kellarissa ja jonka reilu leikkaaminen keväisin saa sen kukkimaan vallan vimmatusti. Tämä menee kärkikastiin, vaikka vaatiikin talvettamisen sisätiloissa. Toinenkin rungollinen äitienpäiväruusu viettää talvet sisällä, joten pidän näitä pienikukkaisia runkoruusuja helppoina kasvatettavina.

 

`Flammentanz´ kukassa kesällä 2019

 

`Flammentanzin´kukinta kesällä 2020

 Mutta olisiko se rakkain sittenkin ikivanha, kolmekymmentä vuotta kasvanut köynnösruusu Flammentanz. Siitä on ollut iloa kaikkina vuosina, joskus vähemmän kukkivana, mutta viime vuosina sen kukinta on kasvanut mahtimittoihin. Sitominen seinälle alkaa olla jopa haastavaa. Flammentanz kukkii toisen vuoden versoilla, joten versojen paleltuminen vie helposti kukinnan, mutta vain alkuaikoina oli muutama kesä, jolloin kukkia oli niukasti. Peittelin ruusun versoja ennen vain havuilla, mutta hankittuani kunnon pakkaspeitteen, eivät edes kukkineet versot ole kuivuneet, vaan niistäkin puskee keväisin uutta kasvua. Flammentanzin kukinta ei kestä kovin pitkään, ja keskellä heinäkuuta on usein kovin helteistä, joka vielä nopeuttaa kukkien avautumista. Silloin tekee mieli olla kotona ja viettää ruusujuhlaa! Valokuvani eivät todellakaan tee oikeutta tälle punaisena leiskuvalle ruususelle. Köynnös on jo niin suuri, että siitä voi surutta leikata oksia maljakkoon, jossa  myös pysyvät hyvinä pitkään. Viime kesänä ruusuköynnöksen uumeniin teki rastas pesänsä. Vaikken räkätin ideasta kovin ihastunut, ajattelin kuitenkin, että siinäpä kauneutta arvostava lintu, halusi poikastensa syntyvän keskelle ruusunkukkia! 

 

Pauliinan haasteessa oli myös ajatus, että voit ilmiantaa ruusun, jota et pihaasi enää haluaisi. No tähän on helppo vastata; vieraslajiset kurtturuusut, joiden kanssa olen tehnyt jo muutaman vuoden poisto-operaatiota. Sinällään kauniita ja huolettomia aidanteena, mutta vanha kurtturuusuaidanne sai lainsuojattomana lähtöpassit ja tilalle halusin uudet ruusut. Aidanteeseen olen viime syksynä hankkinut kestäviä pensasruusuja, mutta niiden parhaudesta en voi vielä kertoa, katsotaan nyt ensin, ovatko edes hengissä talven jälkeen. Siellä on kyllä kasvamassa monta sellaista, mitä on kehuttu kauniiksi ja kestäväksi.

 



Kiitokset Pauliinalle ja Tiiulle haasteesta! Koska haaste on kierrellyt blogeissa jo viime syksystä asti, en lähde arvailemaan, kuka siihen ei olisi vielä osallistunut. Joten tässä räntäkelien ja pakkasten vuorotellessa voit halutessasi ottaa haasteen tästä matkaasi.


Haasteen säännöt:

Kirjoita juttu luottoruusustasi. Jutun tyyli on vapaa. Se voi olla ylistyslaulu suosikkiruusullesi tai tiukkaa asiaa. Juttu voi olla yhden kuvan ja muutaman rivin mittainen tai pitkä esitys kaikista puutarhan parhaista ruusuista.

Jutun loppuun voit mainita myös, mitä ruusua et enää omaan pihaan hankkisi.

Ilmoita jutusta Kukka & Kaali -blogiin, jotta Pauliina voi linkittää jutun yhdeksi kokonaisuudeksi muiden kanssa.

Haasta mukaan 3–5 blogiystääväsi.

Voit ottaa kopin haasteesta, vaikka kukaan ei olisi haastanut sinua.


Hei, tammikuu on ihan just taputeltu, helmikuussa on jo monenmoista kylvettävää ja ulkoa kuuluu linnunlaulua!

 



24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän ruusujen kauneutta on vaikea kieltää.

      Poista
  2. Voi mikä määrä sinulla onkin toinen toistaan ihastuttavimpia ruusuja. Sinulla taitaa olla myös todellinen ruusupeukalo.
    'Munstead Wood´ näyttää muuten dramaattiselta ja upealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kohteliaisuudesta. En ole kyllä pitänyt itseäni minään ruusujen kasvattajana, vaan ne, mitä minulla on, ovat voineet kohtuullisen hyvin:)

      Poista
  3. Jopas oli hienoa lukea tämä! Sinulla on paljon kokemuksia ja kuvia eri ruusuista ja kuten tiedät, aion istuttaa useamman uuden ruusun keväällä. Ilo on yksi, jonka olen ajatellut istuttaa kukkivaan aidanteeseen ja oli kiva kuulla sinun hyvät kokemuksesi siitä. Ihana kuva New Dawnista ja kärhöstä, tuota vaaleaa köynnösruusua ole pohtinut ruusupuistoon, mutta asia on vielä mietintävaiheessa.
    Ruusuissa on kyllä valinnanvaraa.
    Minulla on valamonruususta samat kokemukset, tuo taipumus juurivesoihin on aika mahdoton ja olen pitänyt omat valamoni rannassa, siellä niitä joutuu paimeltamaan, mutta onhan kukinta kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä päivänä on tarjolla todella paljon hyviä ja kestäviä ruusuja, niin köynnös- kuin pensasruusuinakin. Omat kokemukset ovat kuitenkin mielestäni melko vähäisiä verrattuna monen todellisen ruusugurun tietoihin ja taitoihin. Mutta kiva, jos jostakin näkemyksestä oli sinulle ja muillekin hyötyä.

      Poista
  4. Oi, kun paljon ihania ruusuja! Tykkään ruusuista kun ne kukkii, mutta niiden hoito on ikävänpuoleista piikkien takia. Minullakin hansaruusua, juhannusruusua ja valamonruusua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, esimerkiksi nuo kurtturuusut täytyi aina muutaman vuoden välein leikata ja siistiä ja kyllä siinä muutama piikki jäi käteenkin! Mutta ovathan ruusut ihania!

      Poista
  5. Ihanaa, kun osallistuit haasteeseen. ♥ Kiitos! Linkitin juttusi Paras ruusuni ikinä -jutun loppuun. Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pauliina, unohdinkin itse tuon linkittämisen. Oli hieno haaste!

      Poista
  6. Oi, oi, miten kauniita ruusuja. Munstead Wood on dramaattisen upea.
    Valamonruusu on ahkera kukkija, mutta sen intohimoinen juurivesojen kasvu ympäriinsä sai minut siirtämään puskan vähän syrjäiseen paikkaan. Siellä sillä on tilaa levitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. `Munstead Wood´ on melkoisen uusi tuttavuus, joten sen kestävyydestä on vaikea vielä sanoa mitään. Mutta kukinta on todella hieno! Valamonruusu olisi ehkä jo saanut lähtöpassit, jos ei olisi niin muistoja täynnä. Minun täytynee myös miettiä sopivampaa paikkaa sille.

      Poista
  7. Tuo Flammentanz on upea. Omani on vielä niin pieni että sain haudattua sen lumen sisään. Viime kesänä siinä ei ollut kuin yksi oksa mutta oksa teki lähes kymmenen kukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flammentanzin hyvä suojaaminen on selvästi parantanut sen kasvua ja kukintaa, mutta havujenkin suojissa se on pysynyt hyvin hengissä. Toivotaan, että saat omastasi upean köynnöksen!

      Poista
  8. Sinulla onkin monta suosikkia parhaimmaksi ruusuksi. Kauniita ovat. Flammantaz on sinulla mahtavissa mitoissa. Munstead Wood on kyllä värinsä ja muotonsa perusteella huippu kaunis läheltä katsottuna. Kauempaa katsottuna varmasti jokin runsaana kukkiva vie huomion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea valita, se on totta! Ja voisi olla eri kategoriat pensas- ja jaloruusuille.

      Poista
  9. Oi, mikä määrä ruusuja! Kukkiessaan kaikki on hyvän näköösiä. Mutta on tua Flammentanz komia. Millä mittarilla tahansa mitattuna. Tääläki sitä harvakseltaan näkyy, mutten nuan suurena oo koskaa nähäny. Taitaa muutenki olla täälä äärirajoolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vallan on riehaantunut viime vuosina kukkimaan. Nyt vähän huolettaa nämä pitkään jatkuneet kovat pakkaset, tuskin vanha ruusu ihan kuolemaan tulee, mutta pitkät versot saattavat kärsiä. Kesällä sen sitten näkee.

      Poista
  10. Ihania ruusuja! Ja aivan uskomaton tuo flammentanzin kukinta, tuo ois ollu mun suuri haave, vaan ei onnistunu kasvattaa täällä. Pari Iloa on mullakin, vaan ei vielä ole kukkineet noin hienosti, toiveissa elän kuitenki.
    Kirjoapteekkarinruusu on mun hankintalistalla vielä, sopis hyvin harmaata liiterin seinää vasten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo erittäin kuuma eteläinen seinus on köynnösruusulle ihan parasta. Tuskin minullakaan missään muussa kohdassa pihaa noin hyvin kukkisi. Kirjoapteekkarinruusua haeskelin jo jonkin aikaa, on niin söpönen. Harmaa olisikin sille mahtava taustaväri!

      Poista
  11. Ihania ruusuja onkin oikein mukava katsella tammikuun lumimaisemien keskellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä talvi jo alkaa koetella, pakkanen saisi jo hellittää. Ruusuja toki saamme vielä odotella melkoisen tovin.

      Poista
  12. Blogissani on sinulle haaste osoitteessa: https://rikkaruohoelamaa.blogspot.com/2021/02/kevaan-kaipuu-haaste-2021.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten huomasinkaan juuri tänä aamuna pitkän blogihiljaisuuden jälkeen palata kuvioihin ja totta, löysin blogistasi haasteen! Kiitos siitä:)

      Poista