sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Joulukuun ensimmäinen

Hyvää ensimmäistä adventtia!






 

 Ihanuus, lumi tuli juuri oikeaan aikaan! Perjantaina lähdin pikkujouluihin kaatosateessa, aivan kuin jotenkin väärä aika viettää pikkujoulua. Mutta muutaman tunnin päästä alkoi maisema olla kohdillaan, lunta tuprusi samalla voimalla kuin hetkeä aiemmin vettä! Ja lauantaiaamu valkenikin jo reippaassa pakkassäässä, aurinkokin pilkahti hetken! Joulukuu pääsi kuin pääsikin alkamaan talvisissa maisemissa.


Olen jouluihminen, mitäpä sitä kieltämään. Kukka-asetelmat ja kodin koristelut ovat mukavia, mutta jouluna innostun niistä erityisesti. Ja joululaulut vain lisäävät fiilksiä. Työssä saan nauttia koko joulukuun aidoista joulun odotuksen tunnelmista. Voisi luulla, että se riittää, ei enää jaksa omassa kodissa sitä samaa, mutta mitä vielä! Aina on joululla ollut iso positiivinen vaikutus jaksamiseeni. On kesä ja puutarhaelämä ja sitten on joulu. Vuosi jakautuu kahdeksi kokonaisuudeksi, joita odotan ja kun toinen alkaa loppua, voi alkaa hissukseen virittäytyä seuraavaan.

 

 Molemmissa on vahvasti luonto mukana. Glittereistä ja kirjavasta krääsästä en oikein syty. Toki väriä mahtuu sekä kesäpuutarhaan että jouluun.




 Puutarhahuoneelle tein  kaksikin adventtikynttelikköä, siellä luonnonmateriaalit pysyvät viileässä kosteampina ja kauniimpina.


Viime postauksessa kerroin, että kranssit on ovissa ennen adventtia. Näin tänäkin vuonna. Lasi-ikkunaiseen ulko-oveen teen usein kaksipuoleissen kranssin, johon laitan myös valosarjan. On ihanaa istuskella keittiön hämärissä ja kranssin valo näkyy kauniisti sekä ulos että sisälle. Muista kransseista  lisää vähän myöhemmin.  Tänään nautin kauniista säästä ja iltapäivällä lähden lauluyhtye Vitriinin konserttiin, joka tulee myös olemaan nautinnollista kuultavaa.


Mukavaa joulukuun alkua sinullekin!

18 kommenttia:

  1. Mukavaa adventtia! Olenkin täällä myös ihastellut alkavaa talvea (kolmatta kertaa tänä vuonna!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkutalven päivät ovat olleet raikkaita ja kauniita, harmi vaan, että kestävät vain hetken, kunnes taas sää lauhtuu sateiseksi.

      Poista
  2. Mukavaa ensimmäistä adventtia. 🕯

    VastaaPoista
  3. Kauniita asetelmia. Tunnelmallista joulukuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kauniita asetelmia ja lumisia maisemia! Kaksipuoleinen kranssi lasiovessa onkin kaunis. Onko siinä pattereilla toimiva valosarja? Mukavaa joulukuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan on kuule sähköjohto, joka kulkee oven karmia pitkin sisätiloihin. Hyvää alkavaa joulukuuta sinullekin!

      Poista
  5. Ihanan jouluista, lumi sai tunnelmat kohdilleen. Onneksi on joulu! Loppuvuosi olisi todella pitkä ja ankea ilman joulun tuomaa juhlatunnelmaa. Mukavaa joulukuuta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä kanssasi, Cheri! Joulu katkaisee pitkän pimeän syksyn, tuo meille juhlaa talven keskelle ja sitten jaksammekin taas odottaa uutta kevättä yhdessä pitenevän päivän kanssa:) Hyvää joulunodotusta sinullekin!

      Poista
  6. Ihana pitkänomainen alusta kynttilöillä. Minäkin olen kyllä omalla tavalla jouluihminen, mutta ei liikaa. En myöskään pidä kirjavuudesta itsellä, mutta toisilla se on ihan kiva katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulua ja joulukoristeluja voi tehdä niin monella tavalla - onneksi, emmehän muutenkaan ole samanlaisia. Erilaisten koristeluiden katselemisestakin saa kivoja ideoita myös omaan jouluun. Mukavaa joulunodotusta sinulle, Nila!

      Poista
  7. Onpa kauniita kuvia. Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle!

    VastaaPoista