perjantai 21. syyskuuta 2018

Kukkailoa ennen myrskyä

Meille luvataan oikeaa syysmyrskyä, tähänkö siis loppuvat kesäiset lämpötilat ja kukkasten aika. Nyt on aika esitellä nämä upeat kukkijat, jotka syksyä uhmaten jaksavat loistaa!


Eräänä loppukesän päivänä huomasin keskeltä ruusupensasta komeilevan kärhönkukkasen, niin ihanaisen, en edes muistanut sitä sinne istuttaneeni. Oli  siirretty huonosta paikasta tuohon elpymään ja sinnitellyt hengissä koko kesän. Nyt sitten `Dr Ruppelilla´oli jo voimia sen verran, että jaksoi kukkia. Kyllä kannatti, sai nimittäin runsaasti ihailua osakseen. Ruusupensas on tarkoitus tuosta paikasta siirtää, joten kärhölle täytyy etsiä uusi kaveri, jos ensi kesänä vielä tapaamme.

`Dr Ruppel´ Loistokärhö

Tämän kesän ensimmäisen kukkansa avasi myös `Piilu´, jonka sain kesävierailta. Piilu ja muutama muu (= liki kymmenen kappaletta yhden euron taimea) kasvavat edelleen ruukuissa. Kukas minulle nyt kertoisi, miten tuo ruukkutalvetus pitää suorittaa, jotta saan ensi kesänä siirrettyä nämä maahan. Ruukuissa kärhöt saavat kasvattaa vahvat juuret ja selviytyvät paremmin tulevaisuudessa säiden tuomilta haasteilta. Mutta pitääkö kastella läpi talven, voivatko olla pimeässä... tuota täytyy vielä tutkia.

`Piilu´

Taas vahvistui usko siihen, että älä hermostu, jos joku kärhösi ei heti nousekaan näkyviin, voi olla, ettet tapaa sitä lainkaan jonakin kesänä. Tämä kaunotar, jonka nimi tietysti on hukassa, alkoi elokuun lopussa kukkia toisten jo kukkineiden kärhöjen seassa. Olin istuttanut uudet kaaren viereen jo viime vuonna, no nyt samassa kaaressa on kolme kärhöä toisella puolen ja vastaan tulee kärhö ja köynnösruusu - tai odotetaan nyt taas ensi kesää, mitä sieltä nousee.


Hortensioiden kukintaa odottelin kovasti. Minun syyshortensiani ovat vielä kovin vaatimattomia kooltaaan, mutta ah, niin kauniita! `Vanilla Fraise ´ on uhkein, ja valitettavasti joudun sen siirtämään uuden matto-/ pyykinkuivatustelineen vuoksi. Toivottavasti se ei kovin pahastu siirrosta. 

`Vanilla Fraise´


 Tällä hetkellä Vanillan väri on jo upean vaaleanpunainen!


´Vims Red´in lilanpunaiset kukinnot ilahduttavat pohjoispäädyssä - ei kovin runsaasti, mutta kauniisti kuitenkin.

`Vims Red´
`Lime light´n valkoisissa kukinnoissa ei ole enää lainkaan vihertävää. Tämä hortensia sopii hyvin sini-valkoiseen Suomi100 -penkkiin.

`Lime Light´

Entäpä sitten daaliat! Kuuma kesä meinasi suorastaan tuhota daaliani. Kesti kauan, ennenkuin yhtään kunnollista kukkaa jaksoi avautua loppuun saakka. Kuivuivat heti avautuessaan ja kasvu kitui. Vaikka alkukesästä ajattelin, että nyt tulee upea daaliakesä, niin samassa tutussa tilanteessa ollaan: Nyt aukeaa uusia kukkia ja nuppuja on pilvin pimein. Pian tulevat hallat ja siinähän se sitten olikin, daalioiden tämä vuosi.

`My Love´





Tämän daalian nimeä en muista, mutta siitä olen jakanut niin moneen paikkaan, että välillä kyllästyttää, kun kukkivat jokaisessa penkissä. Vaan onhan se kaunis!


Tummanpunainen Kaunotar kukkii kolmatta vuotta, harvakseltaan, kun haluaa kasvattaa niin suuret kukat! Tämä lady oli huomannut lintujen altaan ja alkoi peilailla siitä kuvajaistaan....


Mutta jos liikaa peilailee, voi käydä hassusti!



 Pelastin sen lammikosta kylpemästä syksyiseen kimppuun:)






 Nyt taas hengähdetään, mukavaa viikonloppua kaikille, pitäkää kiinni hatuistanne!



30 kommenttia:

  1. Tulin juuri koiran ulkoilutuslenkiltä ja kova tuuli on alkanut. Hatusta olisi saanut pitää kiinni, jos sellainen olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin aamulla nostamassa verkot, pikkuisen oli tekemistä soutamisen kanssa, mutta nyt jo ahvenet fileinä:)

      Poista
  2. Kunnon myräkkä on käynnissä meilläkin. Aivan ihania kärhöjä sinulla! Kannatti tosiaan kuvata nuo ihanuuden talvenvaralle talteen. Kaunis kukkaastelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ovat nauttineet tästä kesästä, ja ovat yksi suosikeistani!

      Poista
  3. Onpa kaunis syksyinen kimppu, pehmeät värit ja nuo horsman (?) herkät kiemurat keventämässä! Hyvää syksyistä lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Horsman kiehkurat ovat yllättävän kauniita, keventävät asetelmia ja taitavat olla myös trendien huipulla:)

      Poista
  4. Aion lähteä sienimetsään, olipa sitten myrsky tai ei. Siirsin kerran syyshortensian paikkaa hirveässä kuumuudessa. Se ei ollut siitä lainkaan pahoillaan. Kärhöjä pitäisi laittaa lisää. Ne ovat niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttarelliretki minullakin on tänään suunnitelmissa, juuri pyydetyt ahvenet kaipaavat niitä kaverikseen. Vielä ei sada, joten ehkä retki toteutuu, tuulesta ei haittaa, hirvikärpäsetkin saattavat olla poissa:) Hyvä kuulla, ettei hortensia ole ihan herkkis siirroista.

      Poista
  5. Niin kauniita yllättäjiä siellä kärhöissä. :) Ja tuo Lime Light -hortensia on kerrassaan hurmaavan värinen. Vielä ehtivät daaliatkin onneksi, kenties vain hetkeksi, mutta onhan se kaunis hetki! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun hortensioissa on tullut niin monta uutta lajiketta. Kun vielä saisin ne niin suuriksi, että raaskisin poimia kukkia kransseihin ja asetelmiin.

      Poista
  6. Aivan upeita kärhöjä, hortensioita ja daalioita. Kauniisti jaksavat vielä ilahduttaa.
    Myös tuo syksyinen kimppu on tosi kaunis. Pitääkin kokeilla, millaisen kimpun saisin itse aikaan syksyn antimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskesään mahtuu upeita kasveja, tässä vaiheessa vaan säät ovat jo niin oikukkaita, että kauneus voi kadota yhdessä hallayössä. Kimppuun ei montaa puutarhan kukkaa tarvita, luonnosta löytyy runsaasti kauneutta.

      Poista
  7. Oi mikä ihanuus heti ensimmäisessä kuvassa <3 Harmi, kun nimi on hävinnyt. Kauniita ovat myös hortensiat ja asetelma. Ruukkukärhö on ehkä helpoin mahdollinen talvetettava. Kärhön annetaan olla ulkona niin kauan, että pakkanen pääsee puraisemaan versoja. Ei haittaa, jos mullan pinta käy vähän kohmeessa, mutta umpijäähän ei tarvitsisi mullan jämähtää. Sitten viedään ruukku kellariin ja annetaan olla siellä kevääseen. Välillä voi laittaa lumipallon ruukkuun, jos multa meinaa kuivua liikaa. Meillä kellari on noin 5-asteinen ja siellä kärhöt alkavat tehdä uutta kasvua viimeistään helmikuussa. Tuon ne valoisaan, kylmään eteiseen maaliskuun alkupuolella ja lyhennän pisimpiä versoja. Siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Toivottavasti oli apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kärhön talvetusohjeista! Olen aina istuttanut ne heti ostettuani maahan, mutta nyt oli loppukesästä niin paljon kärhöjä eurolla kappale, että vaihdoin ne vaan suurempiin ruukkuihin. Kokeilen ilman muuta ohjeillasi, kiitos:)

      Poista
  8. Kärhöjen kanssa tarvitaan kärsivällisyyttä, minulla yksi päätti nousta maasta vasta syyskuussa. Nupun teki mutta enpä tiedä ehtiikö kukkia ennen hallaa ja pakkasia. Hienot daaliat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kärhöt eivät ole hätäisen ihmisen kasveja, mutta toki voivat kuollakin, vaateliaitakin osaavat olla.

      Poista
  9. Runsaasti kaikenlaista kukkivaa! 'Vanille Fraise' on upea muhkeine kukintoineen - täytyisikin löytää myös omasta puutarhasta tälle lajikkeelle paikka.
    Todella kauniit daaliat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhanajan perussyyshortensiat eivät ole pihalleni päässeet, mutta näitä uudempia olen jo hankkinut useampia. Kauniita ovat sekä hortensiat että daaliat.

      Poista
  10. Kauniita kukkijoita <3
    Minä istutin elämäni ensimmäiset kärhöt maahan loppukesästä ja nyt pidän peukkuja, että ne selviävät talven yli. Onnea kärhöjen talvetukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivotaan, että selviävät sekä sinulla että minulla, ehkäpä ensi kesänä niistä kirjoitellaan:)

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Voi miten kaunista syyskuista kukintaa.
    Minä olen talvettanut menestyksekkäästi jalokärhöjä kaivamalla ruukut syksyllä kasvimaan pohjattomiin lavakehikoihin. Multana niissä on Kekkilän hiekkapitoista puistomultaa savisen pohjamaan johdosta. Kärhön juurelle olen kasannut vielä hieman hiekkapitoista multaa tai lecasoraa. Hyvin ovat näin aina talvehtineet. Sisätiloissa talvetus pitäisi tehdä mahdollisimman viileässä, lähellä nolla astetta olevassa tilassa ja kastelua vain sen verran, ettei multa pääse rutikuivaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kruunu Vuokko, vinkeistäsi! Sinua juurikin ajattelin, että sinulta täytyy vielä kysellä, jos et satu tähän blogiini kommentoimaan. Olet sen verran Guru näissä kärhöasioissa:)Minulla on varasto, jossa lämpötila saattaa mennä kovalla pakkasella jopa alle nollan, mutta voisi olla kärhöille parempi kuin suht´ lämmin kellari. Joitain muita kasveja saanut tuossa ulkovarastossa joskus talvetettua. Tuo hiekka täytyy muistaa laittaa juurelle. Kerronpa sitten keväällä, kuinka kävi:)

      Poista
  13. Jestas miten kaunista kukintaa. Kummallista kun sitä luulee että kasvit ja perennat tykkää lämpimästä kesästä mutta ei ne viihtyivät moni tosi huonosti ainakin meidän puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut yllätti rankasti tuon helteen kitumat daaliat ja kärhöjenkin olisin luullut kasvavan vielä voimakkaammin. Katsotaan sitten ensi kesänä, mitä kuivuus ja kuumuus tekivät talvehtimiselle - vai onko siitä mitään haittaa.

      Poista
  14. Loving the photos you took of the bouquet of flowers! The red flower is so striking! I love the complementary flowers that you used in this arrangement. Thanks for the share, have a fantastic rest of your day. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
  15. Syksyn upeat hortensiat, kärhöt ja ihanat daaliat!
    Puhuttelevan kauniit sävyt syyskimpussasi. <3
    Heleää viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Hortensiat ovat kyllä huippuja, kukkivat kauan ja kauniisti! Kuten myöskin kärhöt!

    VastaaPoista