Vanhoilla on vahvat juuret!

 

Jos kasvin juuret ovat riittävän syvällä maassa, ei sitä kuukauden kuivuus heilauta. Sopiva savimaan pohjakosteus auttaa myös pitämään kasvit hengissä. Pienillä perennoilla ei enää meidän kulmilla mene niinkään hyvin:(

 

Pihallani kasvaa juuri sellaisia kasveja, jotka sietävät säätilan vaihteluita ja ovat vaatimattomia maan laadun suhteen. Toisaalta isokokoiset perennat pitävät lehdistönsä ansioista maan viileänä ja kauemmin kosteana. Sinikuunlilja on ehkä meillä parhaiten viihtyvä. Toki vie tilaa muilta ja jos pihallasi on kotiloita, myös näillä on kiva herkutella. Kukintaa odotellaan muutaman viikon päästä - sekin on upea!

Keltaiset päivänliljat eivät myöskään kuivuudesta hätkähdä. Niitä olen levitellyt pihalle useampaan paikkaan, pihan varjoisimmassakin paikassa päivänlilja kukkii, joskaan ei niin hyvin. Vanhan juurakon jakaminen innostaa päivänliljan parempaan kukintaan.

Paahteinen seinusta suojaa köynnösruusu Flammentanzia. Juuristo on yli kaksikymmentä vuotta sitten istutettu poispäin seinästä, syvämultaiseen maahan. Talvella pakkaspeitteen suojissa säilyivät kaikki viime vuoden versot paleltumatta, kohta seinällä loistaa punainen ruusumatto!

Tätä töyhtöangervoa ei enää noin vaan siirretäkään, onneksi olen ymmärtänyt aikoinaan istuttaa se pihan laidalle.

Vanhat kunnon ruskoliljat eivät taida edes huomata että lähellä joku huutaa vettä. Eikä toistaiseksi madame Sarah Bernhardt myöskään ole kuivuudesta moksiskaan. Vaaleanpunaiset jäätelöpalloset avautuvat varmaankin jo huomenna:)

Vanhassa nimettömässä pionissa on myös paljon nuppuja. Takana levittäytyvien syysleimujen on vielä tovin odoteltava, että kukinnot tulevat esiin. Vanhat jaksavat, vain yksi uusi leimukukka toisaalla penkissä kärsii kuivuudesta, sitä on hoidettava kastelemalla. 

Jättipoimulehti ei piittaa kuivasta, nuppuja on enemmän kuin koskaan! Tiesithän, että poimulehti kuulu niihin vieraslajeihin joita ei saa päästää luontoon leviämään. Tästäkin pehkosta tulee melkoinen määrä siemeniä.

Purppuraheisiangervo Diabolon alla mahtuvat kurjenmiekat kukkimaan, saavat samalla hieman suojaa auringolta. Mutta kurjenmiekkojen suku on sitkeää kansaa. Eipä niitä kuivuuskaan haittaa, takuuvarmasti nousevat kukkaset kapeiden lehtien keskeltä. Näitä on helppo jakaa, jos vaan saat ison juuripaakun irti maasta:) Kukinta paranee pian jakamisen jälkeen.

Suomi100 -penkissä iloitsevat lämpimästä kesästä luonnonkukkaset, päivänkakkarat. Ovat levinneet jostain ja en ole vielä noita yhä kasvavia pehkoja pois kaivanut. Näillä juuret eivät ole syvällä, mutta luonnonkasvi on sopeutunut elämään kuivassa, karussakin maassa. Kukkapenkissä asuminen on sille yhtä juhlaa:)

Pihamaa vetää henkeä, odottelee vielä muutaman päivän, ja sitten puhkeavat pionit, ruskoliljat, ritarinkannukset, ruusut, jaloangervot, kuunliljat,.... kuivuudesta huolimatta! 

Mukavaa alkavaa viikonloppua!