maanantai 6. helmikuuta 2017

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä..


Viikonloppuna vietettiin Suomen juhlavuoden ensimmäistä Suomen Luonnon päivää teemalla "Sukella Talveen!" Olin vallan tuon päivän unohtanut, onneksi Suvikummun Marja siitä blogissaan mainitsi ja sattumalta meidän viikonloppumme suuntautui mökkimaisemiin, joten luonto oli enemmänkin kuin lähellä.


Koko talvena ei ole ollut mahdollisuuksia hiihtämiseen, ja minä kun niin pidän hiihtoretkistä - sekä hissukseen hiihtelystä että vähän kovemmastakin vauhdista! Nyt päätimme ottaa sukset matkaan, ja vaikka sää oli pilvinen, sumuinenkin, oli jäällä juuri sopivasti lunta; suksi luisti ja sompa puri lumeen napakasti. Retki saattoi alkaa!

 Mökkimme sijaitsee saaressa, johon kuitenkin on siltojen kautta yhteys maalle. Kartasta laskien kilometrejä saaren ympäri hiihtoon kertyy kymmenkunta. Ei pitkä matka, nyt vaan ei ollut valmista latua..

 Voi miten maisemat voivatkaan olla erilaiset kesällä ja talvella!



 Luonto tekee joskus hassuja luomuksia!


Ensi kesänä tulen varmasti laittamaan kuvia vihreistä saarista, rannoista, auringonpaisteesta ja sinisestä järven selästä. Nyt ei näitä näkynyt, kuten ei näkynyt paljon mitään muutakaan. Muutama auto ajeli jääteitä pitkin ja jokunen pilkkimies erottui rantojen läheltä. Tuntuu hullulta, kun tietää allaan olevan 18 metriä vettä ja siinä sitä vaan hiihdellään, lähes ypöyksin.

Pieni eväsretki Runebergin päivänä (tortut eivät olleet ihan aitoja Runebergeja), sellainen on paikallaan, että retki tuntuu mukavalta loppuun saakka. Lapsilla pitää aina olla retkieväät - miksei siis aikuisillakin:)

Aikaisemmin  hiihtoreissut  on tehty vasta maaliskuulla, sydäntalvella on joko valtavasti lunta tai kovat pakkaset, tai tuo lyhyt valoisa aika ei edes houkuttele kesämökille. Keväthangilla teemme vielä uuden retken - Toivottavasti!

Pitihän mökkipihaakin katsastaa, ja mikäli talvi etenee normaalisti, voisi kesäkuussa olla mukavasti kukkasia luvassa!


Nyt jo onneksi aurinko paistaa, tänäänkin ollut ihan huikean kaunis sää, menee vaan töiden merkeissä, eikä ole latuja!
Aurinkoisia talvipäiviä!

8 kommenttia:

  1. Luonto on taitava taidemaalari ja Suomen luonto on kaunis.

    VastaaPoista
  2. Niin samaa mieltä olen kanssasi, sekä taiteilijasta, että meidän luonnostamme!

    VastaaPoista
  3. Kivat kuvat! Teillä on varmasti ollut mukava hiihtoreissu. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista tuli tosi tummia, päivä oli NIIN harmaa. Mutta retki oli kiva!

      Poista
  4. Sinulla onkin ollut ihana hiihtoretki luonnon keskellä eväineen päivineen! Minäkin haaveilen suksista, muttei koskaan tunnu olevan ylimääräistä niiden hankkimiseen kun lasten sukset maksaa jo niin paljon. Miten tuonne jäälle uskaltaa mennä, eikö yhtään ritise? Nyt kyllä odotan jo eniten kevättä ja lumien sulamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän kovasti hiihtämisestä, ja kyllä jäätä vielä riittää, keväämmällä mennään pilkkiretkille auringonpaisteeseen. Nyt oli tosi hämärä, sumuinen viikonloppu, kuvatkin sen näyttävät!

      Poista
  5. Voi miten kivalta kuulostaa kiireetön hiihtoretki. Minä en ole ehtinyt suksille koko talvena. Hyvää ystävänpäivää tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtäminen on minulle mieluinen harrastus, harmi vaan tämä lumen vähyys! Ystävänpäivää sinullekin, Liisa!

      Poista