maanantai 31. heinäkuuta 2017

Vanhaa ja uutta, ah niin kaunista!





Kun heinäkuu jo ehti loppua, alkoi meillä vasta kukkien juhlat! Kylmä hidasti kasvua, ja savimaa lisäsi oman jännitysmomenttinsa mukaan: Onko vanha kasvusto edes elossa? Osan talvehtiminen kellarissa ja varastossa on myös aina oma juttunsa.



 
 Runkoruusun kolmas kesä ei ole vähentänyt sen voimaa, sama ruukku, lähes sama multa, nyt toinen, entistä loistavampi kukinta! Äitienpäivälahjasta on todella ollut iloa!

 



 Loistotädyke jatkaa vanhaan malliin, samoin vanhojen liljojen kukinta on upeaa, ja mikä ihanaa - ei ainuttakaan liljakukkoa ole näkynyt koko kesänä!
 

 



 




 

Vanhat äitienpäiväruusut sekä jotkut nimettömät jaloruusut ovat myös selvinneet jo muutamasta talvesta!


 





 




Jaloangervojen kukinnot ovat herkkiä kevään halloille, muuten helppoja ja varmoja kukkijoita ainakin meillä.







 Olen niin ihastunut näihin sinisiin ritarinkannuksiin, vasta viime vuonna hankin, koska olen aina pitänyt niitä hankalina, tuettavina kasveina. Hyvin ovat toistaiseksi pysyneet pystyssä, ja viime talvena kylvetyistä siemenistä on jo osa taimista nupulla!



 Ritarinkannusten seassa kasvaa muutama uusi Dahlia, ovat arvontapalkintoja Kukkaiselämää -blogin Sadulta! Olen niin iloinen, kun palkintoina oli juuri valkoista daaliaa, se minulta puuttuikin!

Dahlia `My Love´



Dahlia `Wittem`
Kruunuvuokko `Bride´
 Kruunuvuokkoja istutin jo viime vuonna, olivat niin kauniita, että tänä vuonna laitoin Suomen 100-vuotis juhlien kunniaksi paljon sinisiä ja valkoisia Anemonioita. Kestävät hyvin maljakossakin! En tajunnut viime vuotisia nostaa syksyllä maasta, joten sinne mätänivät. Nyt yritän korjata tilanteen.
Kruunuvuokko `Lord Lieutenant´


Köynnösruusu `John Davis´
Kärhörintamalla ei ole kehuttavaa toistaiseksi. osa vanhoista ei ole vielä aloittanut kukintaansakaan, osa ei ilmestynyt lainkaan, osa kukkii hennolla varrellaan. Ei ollut savimaan talvi ja kesä kärhöille hyvä! Yhteen kärhöjen riemukaareen istutin uuden kanadalaisen omajuurisen köynnösruusun nimeltään`John Davis´. Pitäisi olla kestävä, mutta tämä savimaa...?? Kaunis hän kuitenkin on!



 Vanha köynnösruusu Flammentanz on ollut heikoissa kantimissa muutaman kesän, johtuen ehkä lumen puutteesta ja tuulisista keväistä. Kukkia kun syntyy vasta toisen vuoden versoihin. Sen rinnalle istutin tänä kesänä kärhön, joka on kerta kaikkiaan upea ilmestys. Paikka on lämmin seinänvierus, joten katsotaan kaunottaren talvenkestävyyttä, kesällä hän sai talon lämpimimmän paikan!


Clematis `Maria Sklodowska Curie´

Tämän vanhan kärhön nimeä en muista, lappu kadonnut jo aikaa sitten.

Clematis `Multi Blue`

Mantsuriankärhö
 Joku kuitenkin kukkii iloisesti, vaikka toukka-armeija uhkasi viedä mantsuriankärhön lehdet, olisivat vieneet ehkä kukatkin, jos en olisi ehtinyt hätiin.

 

 Punakärsämö, suloinen, pinkki, kasvaa kuivassa, helteisessä penkissä. Ja selvästikin viihtyy, toivottavasti on tullut jäädäkseen:)
 


Vanha kurki ja sammakko -leikki jatkukoon, toivottavasti alkava elokuu on meille kaikille aurinkoinen ja lämmin, ei puhuta vielä syksystä. Mutta huomenna tämä kuitenkin lähtee töihin, piiiitkä kesäloma on (melkein) ohi!

Tervetuloa lukijakseni, Eeva, kiva kun tulit!




















20 kommenttia:

  1. Oi miten upeaa kukintaa, kyllä siellä on sitten kaunista♥ Toivotaan tosiaan kovasti että kesä vielä jatkuisi ja lämmintäkin piisaisi...saisivat vielä kukat olla loistossaan:) Toivotaan myös sellaista pehmeää laskua työntekoon ja arkeen paluuseen!! Mukavaa alkanutta viikkoa sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sateita taas luvataan, rankkojakin,mutta minkäs teet... onneksi tulee taas uusia kesiä, lomia ja kukkia!

      Poista
  2. Jaloangervot hehkuvat hienoa punaa. Meilläkin savimaa tuo omat haasteensa mutta ruusut olen saanut menestymään kohopenkissä. Tänä vuonna laitoin 4 jalokärhöä, riittää jännitettävää ensi talveksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savimaassa on hyvätkin puolensa, kuivina kesinä maa myös pidättää vettä kauemmin, ja ne kasvit, mitkä pitävät tästä maasta, viihtyvätkin sitten oikein hyvin! Kärhöt ovat haasteellisia, ainakin meidän maalla.

      Poista
  3. Kauniit kuvat!
    Paljon ihania kukkia!
    Toivotaan lämpöisiä elokuun päiviä.

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihania kukkia ja niin paljon Kiitos oli ilo katsella. Hyvää lauantaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma, mukavaa, jos pidit näkemästäsi!

      Poista
  5. On ihanaa kukkajuhlaa ja niin paljon kaikkea kaunista. Kaikki kasvit ovat niin hyvinvoivia sinulla. Olet todellakin viherpeukalo, kun saat kaiken näin hyvään kukkaan. Suloinen tuo runkoruusu ja kärhö Marie. Lääh puuh, kuolaan täällä ruudun toisella puolen. Voimia sinulle kovasti töihin paluuseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Sametti Hortensia kauniista sanoistasi! Puutarhapuuhat ovat tosiaan kovin mieluisia:)Onneksi minulla on kiva työkin, niin jaksaa sinne mennä!

      Poista
  6. Voi, miten kaunista! Niin vehreää ja upeaa kukintaa kaikkialla. Mukavaa sunnuntaita ja tsemppiä töihinpaluuseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu, työhän se kuitenkin on ihmiselle se voima, jolla tätä puutarhaakin rakennetaan.

      Poista
  7. Hieno on runkoruususi. Jalo angervoja minulla on paljon ja aion lisätä niitä mökin keskuspenkkiin. Kärhöt on sinulla upeita. Mikä on kaunein sitä on vaikea sanoa. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaloangervot ovat kivoja; helppoja, tanakoita, näyttäviä ja helppo jakaa. Minultakin niitä löytyy useampaa värisävyä! Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  8. Onpa runkoruususi runsaassa kukassa, vau! Meikäläisen keltainen versio on tehnyt vain muutaman kukan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo näyttää viihtyvän, ehtinee kukkia vielä kolmannenkin kerran..:)

      Poista