maanantai 3. heinäkuuta 2017

Retkipäivä avoimiin puutarhoihin




Sunnuntaina avointen puutarhojen päivänä retkikohteemme oli Lappeenrantaan Kukkaiselämää- blogin Sadun puutarhaan. Blogimaailmaa itsekin vasta vähän aikaa seuranneena yllätyin, että Sadun ihana puutarha sijaitseekin vain muutaman korttelin päässä lapsuudenkodistani, samoilla nurkilla, josta lapsena pyöräilimme rantalepikon poikki Saimaaseen uimaan. Nyt otimme äitini mukaan ja kävelimme satumaailmaan.


Jo portilta tiesi tulleensa puutarhaihmisten kotiin, kaariportti johdatti peremmälle, mutta matka kesti ja kesti, koska joka askeleella tuli vastaan uusia kasvilajejea, joita piti jäädä ihailemaan.



Sadun blogia lukeneet tietävät hänen runsaan, kukkaisan puutarhansa sekä pihaan rakennetut kasvihuoneet. Nyt pääsin kurkistamaan sisälle uuden uutukaiseen Lillevilla -puutarhamajaan ja sen romanttiseen sisustukseen. Ihana, tuolla on oikea haaveilun ja päiväunien paikka!


 Rehevyys on asia, joka tuosta puutarhasta huokuu, ja samalla tavoin tämä kesä on sielläkin myöhästyttänyt kukintaa. Muutaman viikon kuluttua saamme varmasti ihailla Sadun blogin välityksellä sitä kukkarunsautta, joka nyt vihreänä mattona levittäytyi katsojille. 
Lehtoängelmän hauskat tupsukukinnot!
Raunioyrtti kukkii heleän sinisenä
Sormivaleangervon herkän kauniit kukkatertut
Joukossa oli paljon kukkasia, jotka omasta puutarhastani puuttuvat, kauniisti kukkivat mm. raunioyrtti ja ängelmä. Suuret puut antavat pihalle miellyttävää varjoa ja isännän tekemä herkullinen raparperimehu virkisti vierailijoita. Mikki ei tällä kertaa päässyt esittelemään puutarhaa, mutta oli portilla vieraita vastassa.



Ja mikä parasta, tapasin itse puutarhurin ihka elävänä, eikä vaan blogin välityksellä! Ihana Satu, kiitos sinulle, että pääsimme kurkistamaan kauniiseen, rakkaudella hoivattuun puutarhaasi:)


14 kommenttia:

  1. Viime kesänä vierailin tuolla. Ja Sadun puutarha on kaunis ja kukkaisa. Joka puolella on ollut sama viivästynyt kukinta, mutta tuolla on varmasti aina paljon kaunista katseltavaa.

    VastaaPoista
  2. Varmasti oli ihana kohtaaminen sekä puutarhan että ihanan puutarhaystävän kanssa. Satu on yksi herttaisimmista ihmisistä jota tiedän ja samaa herttaisuutta huokuu hänen kukkaisa puutarhansa. Kiitos ihanista kuvaterveisistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Satu on välitön, iloinen karjalainen ja piha oli täynnä toinen toistaan rehevämpää kukkaa ja kasvia!

      Poista
  3. Kiitos sinulle, Sirkku. Oli ihana tavata! Piipahda joskus, niin saat 'poikasia'.

    VastaaPoista
  4. Sadun piha pitäisi päästä näkemään livenä, vaikka jo kuvat siitä on upeita niin uskon että paikan päällä kokemus on vielä huikeampi.

    VastaaPoista
  5. Sinulla oli mukava päivä Satumaailmassa :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos mukavasta nojatuolimatkasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ole hyvä vaan, oli niin mainio kohde kuvata:)

      Poista
  7. Olen käynyt viime kesänä. Sadun puutarha on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tosiaan! Ja hei, huomasin, että ollet tullut lukijakseni, kiva!

      Poista