sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Yksi lämmin, aurinkoinen päivä








Puutarha on nukkunut kuin Prinsessa Ruusunen. Mitään suurempaa elonmerkkiä ei ole näkynyt kuukausiin, etenkin, kun peittelin istutukset havuilla pakkasen ja jänisten pelossa.
Vihdoin aurinko lämmitti sään ja pihapiirin ja lauantaina tuntui, kuin kevät olisi vetänyt paksut verhot pois ikkunan edestä.


Havut sivuun - ei sentään vielä kaikkia. Ja siinäpä sekä kasvit että puutarhuri heräsivät talviunestaan yhtä jalkaa:-D


 Keltaiset krookukset kasvavat seinän vierustalla, joten ne ehtivät auringon valoon aina ensimmäisinä.

 

Viime syksynä istutetut `Romance´krokukset ovat myös viittä vaille kukassa. Etupihan varjoisuuskaan ei näytä haittaavan.


Lauantaipäivän puuhien aikana kevätkurjenmiekat aukoivat terälehtiään aivan kuin silmissä! Innokkaimpia `Katharine Hodgkinit´. Piippoja näkyy ihanan paljon, ovat selvästikin lisääntyneet viime vuodesta.




Yhtenä päivänä ehtii paljon, jos on kauan odottanut pääsyä pihapuuhiin; Komposti tuli tyhjennettyä, omenapuu leikattua, perennojen varret pilkottua ja hitunen uutta multaa vielä istutusalueiden päälle. Kalkkia ja kevätlannoitustakin lisäsin kasveille. Talvisuojat arkojen kasvien ympärillä saavat edelleen olla, maa on kuitenkin vielä jäässä.





Ihania lumikellomättäitä on näkynyt blogeissa ja instagramissa, minulla nuo kaunokaiset kukkivat yksilöinä, mutta he kyllä ansaitsevatkin jokainen oman ihailunsa!

`Flore Pleno´

Jouluruusu kukkii ja kasvaa kuulemma paremmin suojaisessa paikassa. Olen istuttanut oman ainokaiseni niin suojaiseen paikkaan, että sen katseleminen ja kuvaaminenkin on hankalaa. Mutta nuppuja on niin, niin paljon!



Työt jatkuvat maailman tilanteesta huolimatta. En voi kieltää, etteikö huoli omasta ja läheisten jaksamisesta ja terveydestä ole jatkuvasti mielessä. Perhe on komennettu erilleen kuka ikänsä, kuka asuinpaikkansa vuoksi. Onnellinen olen siitä, että työtä ja omia harrastuksia ei ole tarvinnut lopettaa. Puutarhaharrastus jos mikä tekee ihmiselle hyvää. Ajatukset kulkevat tulevassa kasvukaudessa ja luonto jatkaa omaa kulkuaan.Taimikylvöt etenevät ja sukkia syntyy, samoin liikunnasta voi edelleen nauttia, vaikkei kuntosalille pääsekään.

Kelloköynnösviidakkoa 28.3.-20
Taimien  kasvu on ollut tähän mennessä hyvää. Tila alkaa kohta olla lopussa, vaikka huhtikuu vasta alkaa:) Taimista lisää myöhemmin.

Tilaustyö heppatytölle.


Uusia sukkiakin syntyy, vaikka kohta saa villasukat hetkeksi unohtaa. Aiemmassa postauksessa olleista parittomistakin osa on saanut jo itselleen kaverin:)



Postaukset ovat olleet kovin vähissä, aika ja aiheet kortilla. Ehkäpä nyt puutarhan herääminen saa minutkin aktivoitua täällä blogissa.
 
Kaikille terveyttä ja voimia, positiivisella asenteella jaksaa paremmin!




keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Keskellä Kymijokea

Kun näinä päivinä on hyvä ottaa etäisyyttä ja samalla etsiä mielenrauhaa, voi ihan kotinurkilta löytää kivoja luontokohteita. Toissa viikonloppuna lähdimme kävelyretkelle Kymijoen rannalle. Kymmenen vuotta sitten tehdyn kuuden kunnan liitoksen myötä Kymijoki ulottuu useassa kohtaa Kouvolan kartalle.







Myllykoskella, Keskikosken sillan alla joki haarautuu kahdeksi uomaksi, ja niiden keskelle jää kapea saari, paikallisesti joskus Lemmensaareksikin kutsuttu. Sillalta jyrkkiä portaita pitkin pääsee alas tuolle kaistaleelle, johon on vuosien saatossa syntynyt napakka polku.





Saaren pohjoispäässä näkyy 2012 suljetun Myllykoski Paperin tehdasrakennukset. Lähes 100 vuotta tuprusi piipuista savu. Nyt vain joki jatkaa eloaan.





Aivan kirkkaalta taivaalta ei aurinko lauantaina jaksanut paistaa, mutta muuten sää oli  kivan tuuleton, sopiva retkeilypäivä.







Sillan alta molempiin suuntiin saisi omat retkensä, mutta kun meillä oli aikaa, kuljimme saaren päästä päähän, kaikkineen aikaa kului muutama tunti. Todellisuudessa saaria on ollut kaksi, eteläpuoleinen, Lakiasaari on yhdistynyt tuohon ns. Lemmensaareen ja nytkin tuo yhdistymiskohta on vain muutaman metrin levyinen. Jos vesi olisi vielä hieman korkeammalla, ei toiseen päähän olisikaan enaää mahdollista jalan kulkea.











Saaressa on paljon lahopuuta ja kauniita sammalen päällystämiä kiviä.
Myös alkuperäiskansojen taidetta oli nähtävissä;)

Tämän pidemmälle ei kävellen pääse.

"Kaksi vanhaa puuta..."



Pitkin matkaa oli kaatuneita - tai kaadettuja puunrunkoja tai tasaisia kivilohkareita, voisi  vaikka ottaa eväät matkaan, istahtaa ja nauttia kauniista maisemista, ihmetellä vaudikkaasti virtaavan veden loputonta kulkua.







Tuonne pitää mennä uudelleen, vaikka silloin, kun puut ovat jo hiirenkorvilla, rantakasvit   vihertävät ja linnut ovat saapuneet joen rannoille.

Luonto rauhoittaa mieltä, suosittelen kokeilemaan!



lauantai 7. maaliskuuta 2020

Onko kevättä ilmassa?

No alkuviikosta ei juuri siltä tuntunut!


Räntää paiskoi taivaan täydeltä ja vaikkei talvea ole saatu, tuntuivat nuo päivät ikäviltä!


 Edellisellä viikolla minulla oli muutama päivä töistä vapaata ja mies järjesti ihanan yllätysretken Sotkamon seudulle. Sielläpä odottikin talviset maisemat ja auringonpaisteessa kylpevät hiihtoladut! Olikin sitten ainoat hiihtokilometrit, mitä tänä talvena sain hiihtää.







No onneksi pakkaset loppuivat, koska pelkäsin kasvuun lähteneiden perennoiden ja sipuleiden puolesta. Vaikka Vuokatin vaaroilla herättiin yli 20 asteen pakkasaamuihin, ei kotikulmilla sentään yli -10 asteen menty. 




Nyt pihamaalla näyttää taas toisenlaiselta. Lumet sulivat yhtä nopeasti kuin tulivatkin. On kuitenkin turha etsiä vielä mitään kukkivaa, istutusalueet ovat litimärkiä ja jäniksiä varten levitetyt havut saavat edelleen olla suojana.





Päivänkakkarat ja lemmikit olisivat kyllä valmiita lähtemään kasvuun, kunhan aurinko lämmittäisi ja toisi kevään meillekin.




Onneksi taivas näyttää lupailevan jo parempia kelejä tänne eteläisempäänkin Suomeen.




Taimikylvöksiä on jo jonkin verran lattialämmityksen päällä ja kasvilamppujen alla. Kelloköynnöksiä jaksan ihailla, niin tanakat taimet ja hyvässä kasvussa. Muista kylvöistä ei juurikaan vielä kannata hehkuttaa, osa pikku taimista on jo nuupahtanut, liekö syynä märkyys, kylmyys vai pimeys, vaiko joku ötökkä, mikä mullassa piileksii? Käykö sinun taimikasvatuksillesi joskus niin, että hyvin alkuun nousseet taimet alkavatkin yksi toisensa jälkeen nuupahtaa?




Räntäsateen keskellä tuli postista Impectan siementilaus.  Kunhan nämä aikoinaan kukkivat, ei ole mielessä räntää eikä pakkasta!

Viime kesän `Silvery Rose´asterit


Iloista viikonloppua!

maanantai 24. helmikuuta 2020

Pikkuisen pelottaa!


 

On luvattu pakkasia - ja ehkäpä luntakin! Mikäs siinä, onhan helmikuu. Vaan luontopa ei enää olekaan helmikuussa, vaan jossain huhtikuun tunnelmissa! Joka puolelta työntyy uusia alkuja, niin sipulikukista kuin perennoistakin - ei saa vielä nousta! Uhkahan ei ole pelkästään pakkanen, vaan pihamaalla juoksentelee jäniksiä, joille tuoreet herkut maistuvat erityisen hyvin.


Jo syksyllä kasvatti sormustinkukka komeat lehtiruusukkeet. Eivät nekään aivan mahdottomia pakkasia kestä.



Akiljeija ei onneksi ole kovin arka pakkaselle.
Pihakierroksen jälkeen olinkin levitellyt kaikki kukkapenkit täyteen syksyllä kaadetusta kuusesta jääneitä havuja, jospa niillä suojaisin pikkusipulit ja perennanalut pakkasilta ja jäniksiltä.

Kelloköynnökset itivät tänäkin vuonna hyvin.

Kuva jo muutaman viikon takaa, ennen koulimista

  Mitäpä muuta puutarhuri puuhaa lumettomana talvena? Kylvöthän toki ovat alkaneet, niissä menee muutama tovi, kun ihmettelee taas alkavaa taimikautta.



 




 Eilen hain kellarista loputkin pelakuut ja leikkelin varret lyhyiksi. Muutamat jo aiemmin valoon ja lämpöön päässeet näyttävät jo mukavan vihreiltä.



Puutarhahuoneesta on poistettu viimeisetkin joulun merkit. Kylmäähän siellä vielä on. Mutta kimppu tulppaaneita tuo roppakaupalla keväisemmät fiilikset myös kasvihuoneen koleuteen.



Työkiireet ovat pitäneet minut vahvasti liikkeessä päivisin, iltaisin taas olen suunnannut ryhmäliikuntatunneille. Muutama ylimääräinen kilo on kertynyt ja niistä koetan päästä eroon. Porukassa liikkuminen on aina ollut minun juttuni, kuntosalilla yksin puurtaminen ei ole minun juttuni. Jos olisi kunnon talvi, hiihtelisin mieluusti ulkosalla, mutta nyt täytyy tyytyä lenkkeilyyn.



 

 Ja sitten, kun ei ole muita kiireitä ja harrastuksia, syntyy arkipäivän sukkaa ja lapasta. Minulle kantautuu tuttavan kautta kakkoslaadun lankoja, joten materiaalia riittää. Mutta ongelmaksi koituu kokeilunhalu; aika monelta sukalta puuttu pari, kun ehdin usein aloittaa jo jonkun toisen mallin, ennekuin saan kaksi samanlaista valmiiksi:-D Toisaalta, kun sukat tulevat perheen käyttöön, ei kukaan hoputa :)



Hiihtolomaviikolla on muutama päivä vapaata, katsotaan, mitä käyttöä niille päiville keksinkään. Siemenkylvöjä ainakin!




Mukavaa helmikuun viimeistä viikkoa!