tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kaaret ja seipäät kukkivat!


Viime kesänä odottelin turhaan monen kärhön kukkimista, tai ylipäänsä kasvamista.


Loistokärhö `Blue Angel´

Osa edellisenä vuonna istutetuista ei edes vaivautunut nousemaan maasta, ja vaikka en kaivanut vanhaa juurakkoa pois, istutin viereen joko uuden kärhön tai köynnösruusun.



 Olisiko viime kesän sateilla ollut merkitystä, kärhöt kun pitävät vedestä, vai oliko  nyt riittävästi lunta talvisuojana?  Varmasti molemmilla.

 Nyt köynnöskaaret kuitenkin näyttävät jo enemmän siltä, mitä varten ne pihalle on aseteltu.


Kirjanpitoihmisenä olen surkea! Yritän tallentaa ja merkitä puutarhakirjaani ostetut taimet ja mihin paikkaan ne pääsevät kasvamaan. Mutta siirtelen niitä ja jos kasvuunlähtö ei alakaan, pääsee tilalle joku toinen.


 

Sekä yllä- että alla on siis sellaiset kärhöt, joiden nimilappu on kadonnut ja nimistä en ole varma, en lähde edes arvailemaan. Jos luulet tuntevasi jommankumman, laita vaan kommentti, otan tiedon ilolla vastaan.


 

Lintulautapenkin katseenvangitsija on eittämättä tänäkin vuonna Loistokärhö `Ville de Lyon´.

`Ville de Lyon´






`Ville´ kukkii myös metallikaaressa kurkottaen vauhdikkaimpana jo kaaren päälle!



 


Heinäseipäät ovat oiva kärhöjen kiipeilypuu. Vanhimmat `Jackmanii´ ja `Hagley Hybrid´ jalokärhöni ovat kivunneet niitä pitkin jo monta vuotta, Hagley tosin melko vaatimattomasti. Viime kesä oli niidenkin kukinnan osalta surkein, nyt ollaan paremmassa vauhdissa! Kauneimmin Jacmanii kukki seitsemän vuotta sitten juuri tänään, kun oli tyttäreni rippipäivä ja samalla myös hänen syntymäpäivänsä. Silloin nuo heinäseipäät peittyivät sinisen kukkameren alle!



Seinänviertä koristaa myös vanha kärhö, nimestä en tiedä, olisiko jokin viinikärhö, koska kukinta sekä lehdistö on pienempää kuin Jacmaniilla, muuten ovat melko samannäköisiä.

 

Tiukukärhö ´Arabella´ kiipeilee päätypihan penkissä. Se ei tartu juurikaan kiinni kärhöillään, vaan vaatii apua pysyäkseen näkyvillä.

Tiukikärhö `Arabella´

Arabellan kaverina Loistokärhö `Mrs Cholmondeley`

 

Toisella pihalla ei ole kaaria kärhöille tueksi. Sen sijaan sieltä löytyy vanhoja omenapuita ja heinäseiväsaidanne, jossa voi myös kiipeillä.
Tämän kärhön nimi on myös kadonnut. Sen kukat eivät ole kovin suuret, mutta hauskasti poimuttuneet. Väri vaihtuu lähes punalilasta vaaleaan violetinsiniseen.



Kelloköynnöksessä - joita on useammassa paikassa, on myös näkyvissä jo monta  nuppua, ihanaa!!




 Vielä hetki lomaa, mutta vaikka minä nautin lämmöstä, janoavat kasvit vettä! Toivon sateita, mutta en rakeita ja rankkasateita - voisiko tämän haaveen toteuttaaa?!





Mukavaa viikkoa kaikille!








34 kommenttia:

  1. Onpa upeaa kärhöloistoa! Odotus on kannattanut. Kauniita värisävyjä, tuo Arabella niin viehkon sininen.

    VastaaPoista
  2. Ihanasti kukkivat. Minulla tuppaa jäämään tuo kärhöjen lannoitus liian vähäiseksi ja kukkivat, miten kukkivat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minäkään niitä kovin usein ole lannoittanut, mutta tänä vuonna olen kyllä kastellut melko usein.

      Poista
  3. Kauniita kaikki, oli nimi mikä tahansa. Tänä kesänä kärhöt näyttävät voivan oikein hyvin. Varmasti viime kesän sateilla oli siihen osansa.
    Tuo seinänvierustan sinilila kärhö voisi olla Clematis vit. Polish Spirit. Itselläni se kukkii nyt runsaasti ja on samanlainen. Kukka on vähän pienempi kuin Jackmanniilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, kaikki kärhöt ovat kauniita, vaikkei olisi nimestä tietoa. Kiitos vinkistä, kärhön kukat ovat tosiaan Jacmaniita pienemmät mutta usein 4 tai 5 terälehteä löytyy molemmista. On niin vanha, etten kyllä nimeä muista.

      Poista
  4. Kauniita ja monenlaisia kärhöjä! Niille olet onnistunut rakentamaan hyvän kasvualustan ja lannoitus/kastelu on kohdallaan ja tietysti tämä aurinko on kärhöille mieleen. Nautittavia hetkiä kärhökukkien keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöjen istutuksessa en kasvualustasta tingi, mutta sillti ei aina onnistu. Joku sanoi kärhöjä Diivoiksi, ja tuossa on perää, oikuttelevat ja jättävät kasvamatta jopa yli vuoden, sitten vasta seuraavana kesänä saattavat nousta maan pinnalle:)

      Poista
  5. Ihania kärhöjä sinulla ja kaunista kukintaa. Ville on niin iloinen, jotenkin pullukkamainen :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kukkaloistoa, toinen toistaan kauniimpia kärhöjä. Hauska värivaihdos tummemmasta vaaleampaan. Rakeet voisi kieltää kokonaan, toivottavasti ne eivät tänä kesänä tule puutarhaa pilaamaan ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan hurahtanut noihin kärhöihin, vaikka ovatkin oikuttelevia ja menetyksiä tulee. Joo, ei tännekään rakeita, kiitos:)

      Poista
  7. Upeita kärhöjä, kaikki! Tuo 'Blue Angel' olisi kiva hankkia omaankin puutarhaani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. `Blue Angel´ on herkkä ja kauniin värinen. Toinen kiipeilee luumupuuta pitkin, mutta on kovin hentoinen.

      Poista
  8. Upeita kärhöjä, toivottavasti ei tule rakeita vaikka aika hurjaa säätä on ollut osassa Suomea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouvola-Lappeenranta -seudulla helle tuntuu vaan pahenevan, joten kyllä pikkuisen pelottaa, minkälaisella rytinällä se sitten saadaan häipymään.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Thank you, Maria! Here is the weather so hot and our flowers sufer and need very much water. I hope,it will be soon rainy days.

      Poista
  10. Komeita kärhöjä! Sympaattinen lintulauta myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintulauta ei ole enää vuosiin ollut oikeassa käytössään, mutta kärhöille oikein sopiva.

      Poista
  11. Kaunista katseltavaa <3 Heinäseipäät täyttyvät hissukseen täälläkin ja nimet ovat ...jossain. Tärkeintä on itse kukka, ei nimi ;)
    Tuo lintulauta on oikeasti ihan mahdottoman kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu, lintulauta alkaa olla ajan patinoima ja sopii hyvin kukkapenkin keskelle:) Juurikin niin; kärhöt on kärhöjä ja kauniita aina!

      Poista
  12. Paljon ihania kärhön kukkia! Minä ostan joskus alennuksesta useampia kärhöjä. Oletan, että osa niistä ei selviä ja sitten onkin mukava sekasotku, kun ei enää tiedä, mikä kukkii.

    VastaaPoista
  13. Kaunein lintulauta ja sen ympärys, minkä olen eläissäni nähnyt <3 Ensimmäinen arvuuteltava näyttää 'Dorothy Waltonilta', muista en osaa yhtään sanoa. Kauniita kyllä ovat kaikki kärhösi. Toivottavasti saadaan vettä nestemäisessä muodossa ja sopivan reippaana tihkusateena. On jo varmaan liikaa toivottu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin tuo lintulauta näyttää kesäisin kauniimmalta kuin talvella, jolloin sen pitäisi tehdä varsinaista työtään:) Kiitos vinkistä, täytyypä googlailla tuota Dorothya! Sadetta kaivataan niin kipeästi, että kohta olen valmmina jo niihin rakeisiinkin!!

      Poista
  14. Upeita kärhöjä! Täällä satoi vihdoinkin viime yönä. Toivottavasti sateita osuisi sinnekin. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän vielä saisi sataa, moni kasvi lurpattaa vieläkin ja kaipaa vettä.

      Poista
  15. Kärhöt ovat kyllä upeita kukkijoita, nimillä tai ilman:)

    VastaaPoista
  16. Aivan ihania kärhöjä, ja kärhökuvia💗

    VastaaPoista
  17. Kauniita kärhöjä. Minun Ville de Lyon kuoli silloin jäätalvena😩

    VastaaPoista