torstai 5. heinäkuuta 2018

Ruusujuhlaa, tuoksua ja sinivalkoisia fiiliksiä!




Nyt mennään puutarhassa täysillä! Semmoinen kukkatykitys on päällä, ettei kuvaaja meinaa mukana ehtiä.

 

Pikkujasmike alkaa olla jo kukkinut, mutta tässä kuvia viime viikon ihanuudesta. Koko piha tuoksui niin hyvälle!





Juhlaa oli koko viime viikonloppukin. Ystäväni täytti vuosia ja piti ihanat puutarhajuhlat! Vinkkinä muille synttäreitä viettäville, että sankari oli toivonut lahjaksi perennaa vieraiden pihalta. Toki kaikilla ei ole omaa pihaa, joten osa kasveista oli ostotaimia. Mutta uuteen juhlakukkapenkkiin pääsi lukuinen määrä kasveja, joista jää ihana muisto!

`John Davis´
 
Alkuviikosta vieraili ystäviä omassa puutarhassanikin. Voi ihanuutta, toivat jokainen kärhön tullessaan!


 



Sitten tätä  odotettua ruusujuhlaa! Flammentanz köynnösruusuni ei ole aikohin kukkinut näin upeasti!


Viime kesän runsaat sateet auttoivat yli 20 vuotta vanhaa ruusua kasvattamaan pitkät versot ja hyvän talvisuojauksen jälkeen ruusuni palkitsi upealla kukkarunsaudellaan.




Suomi 100 -penkin ritarinkannukset uhmaavat sadetta ja tuulta, ovat melko hyvin pysyneet pystyssä. Vain pientä tuentaa on tarvittu. 





Kukkaisaa heinäkuun viikkoa kaikille!

36 kommenttia:

  1. On upeaa kukintaa. Ruususi on nyt mahtavassa kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavassa tosiaan, en muista, koska olisi ollut noin hyvinvoiva ja upea!

      Poista
  2. Valtavan kukkapitoinen Flammentanz, ja niin rehevät ritarit! Ihanan näköistä.
    Voi kuinka hauska idis, että kaikki tuovat lahjaksi kasvin! Ja sinulle kärhöt tuoneet vieraat myös, tuohan on aivan huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla on saanut kohdata paljon mukavia asioita:)

      Poista
  3. Ritarinkannuksesi ovat upeita, Flammentanz samoin. Nauti!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Lahjatoive oli minustakin ihan huippu! Aloin jo miettiä, pitäisikö seuraavat pyöreät juhlat sittenkin viettää:)

      Poista
  5. Minäkin haluan tuollaiset synttärit! Ihana idea. Todella runsasta kukintaa sinulla. Jasmike ja ruusut ovat aivan ylenpalttisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin ihana idea! Lahjojen joukossa oli onnenpensasta, palavaa rakkautta, iloruusua...! Minulla piha on aika värikäs tällä hetkellä!

      Poista
  6. Uskomattoman upea kukinta 'Flammentanzissasi', todellinen palkinto hyvästä hoidosta ja nuo mahtavat ritarit! Todellinen tarhurin lahjatoive on perenna synttärilahjaksi - hieno ajatus ja muisto! Pikkujasmiinisi kukki todella upeasti ja sen tuoksu on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosien varrella on ollut monenlaisia kukintoja, mutta harvemmin tällaista ilottelua tuon ruusun kanssa!Tuossa Reettalle kuvasinkin, että lahjat olivat lisäksi saajalle juhlaan sopivan nimisiäkin.

      Poista
  7. Todella hyvä synttärilahjatoive! Harmi, kun olen syntynyt lumiseen vuodenaikaan. Mahtavasti kukkivat pikkujasmikkeesi ja köynnösruusu! Ritarinkannukset myös upean näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itse, että toinen ihana lahjatoive olisivat lyhdyt; Onhan se sanonta "Ystävät ovat kuin lyhtyjä matkan varrella, tekevät kulkemisesta helpompaa". Sehän sopisi talvisankarille, ei olisi turhan kallis, mutta jäisi lämmin muisto juhlissa mukana olleista:) Kiitos, kukinta puutarhassa on tällä hetkellä aika huikeaa!

      Poista
  8. Ihanaa kukintaa. :) Ja mahtava lahjatoive! Pitää pitää tuparit kesällä, jos joskus saamme sen oman talon ja pihan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nythän saitkin hyvän idean, ja uuteen pihaan tuollainen lahja olisikin aivan mahtava!

      Poista
  9. Upeaa kukkaloistoa! Mikä Flammentanz! Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ruusu on tänä kesänä kauneimmillaan! Hyvää kesää sinullekin!

      Poista
  10. Mahtava köynnösruusu ja upea kukinta - aivan kuin Prinsessa Ruususen linnan muureilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin ihmeissäni tuosta kukkien määrästä!

      Poista
  11. Voi mahtava mikä ruusun kukinta, upea!

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana Flammentanz ja niin kaunista ja runsasta kukintaa.
    Vastaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flammentanz tuntuu viihtyvän tänä kesänä, lämmin kevät ja pitkään ollut talvisuoja uskoakseni auttoi uusien silmujen avautumista.

      Poista
  13. Voi mahdoton, miten upea köynnösruususi :) Myös muut kukkijasi ovat kauniita. Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa, olen itsekin ihan tyytyväinen. Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  14. Ihana lahjaidea tuo synttäripenkki! Tulevaisuudessa siellä kukkii onnelliset muistot.

    Tuo Flammentaz on hengästyttävän upea!!!! Tuossa kokee onnistumisen riemua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo idea oli mielettömän hyvä! Ja Flammentanz ilahduttaa ihanasti!

      Poista
  15. Aivan upea tuo Flammentanz! Hienosti kukkivat myös ritarit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flammentants on vanha, mutta näytti voimansa tänä vuonna! Ritarinkannukset ilahduttavat siitäkin syystä, että suurin osa on siemenestä kasvatettuja.

      Poista
  16. Wonderful flowers, great photos.
    Have a nice weekend
    Hugs
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Maria! Nice weekend for you, too!

      Poista
  17. Todella upea tuo käynnösruusu! Ostin itselleniki sellaisen keltaisen keväällä. Toivon että lähtee yhtä hyvään kasvuun. Tuo perennatuliainen/lahja onkin tosi hyvä idea. Voi tulla ihania yllätyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusu kukkii tänä kesänä ihan huimasti! Toivotaan, että sinäkin saat nauttia upeasta kukinnasta tulevina vuosina!

      Poista