sunnuntai 13. elokuuta 2017

Rehevyyden huipulla



Kiira pyyhkäisi eilen kotikulmien ylitse! Kun ihailimme myrskyä mökkiterassilla Etelä-Karjalassa,  oli useita puita kaatunut muutaman sadan metrin päästä kodistamme Kymenlaaksossa. Mutta kuin ihmeen kaupalla eivät puutarhan kukkaset saaneet juurikaan siipeensä, jopa hennot unikot kukkivat sunnuntaina täysillä.


Täysillä mennään koko puutarhassa, kylmä kesä antoi odottaa itseään, eivät auttaneet anelut, kun olisin heinäkuulla halunnut rehevyyttä pihalleni. Vasta nyt on vehreyttä, joka sekään ei yltänyt aiempien kesien mittoihin!


Nauhukset jaksavat kurkotella korkeuksiin, ja kukinta on jatkunut nyt kolmatta viikkoa. Viileydestä on se ilo, että yksittäisten kukkien loisto kestää selvästi kauemmin kuin hellekesinä.


Värililjat kukkivat myös kauniisti ja pitkään, monet eivät ole vielä edes aloittaneet kukintaansa, mikä on poikkeuksellista tälle kesälle näillä leveysasteilla. Mutta sehän on vaan mukavaa, että iloa riittää pidemmälle...








Etualalla oleva penkki, jonka olen nimennyt sekä Kymijoeksi että Suomi 100 -penkiksi, kukkii edelleen ritarinkannusten ja valkoisten dahlioiden voimalla. Kärhökaarta pitäisi peittää Mantsuriankärhö toiselta puolen ja Clematis `Multi Blue´toisella laidalla. Mutta:



Kärhöt pettivät pahasti! Vanhoista osa ei ilmestynyt lainkaan, mutta nekin vanhat ja uudet, jotka jaksoivat nousta kylmästä maasta, kituuttavat,  toki kukkivat kauniisti! Nimet ovat menneet jo autuaasti sekaisin. Toivotaan, että syksy on lämmin, niin saattavat vielä vähän venyä...



Ernest Markham, ehkä..


Jacmannii

Daalia `The Big Wow´
Vaikkei rehevyys enää tänä kesänä lisääntyisi, on kukkijoita silti vielä tulossa, daaliat ja punahatut vasta aloittelevat ja komeamaksaruoho ei vielä edes punastele!


Ja keittiön ikkunastahan ei tarvitsekaan nähdä muuta kuin kukkia:)

20 kommenttia:

  1. Siellä on niin kaunista❤ Hyvä ettei pahempia myrsky vaurioita tullut!! Toivotaan että kesä jatkuisi vielä ja saisi nauttia kauniista kukinnasta vielä tovin😊🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töistä tullessani laskeskelin viitisenkymmentä puuta, jotka olivat kaatuneet melkoisen pienellä alueella ja kovin lähellä kotia. Mutta meillä ainut haaveri oli täyteen satanut kukkapata, jonka huomasin vasta tänään, kun kukat lurpattivat liiasta vedestä:)Ehkä aurinko ja tuuli vielä pelastaa tulvaan joutuneet!

      Poista
  2. Olipa hyvä, että myrsky ei tehnyt pihassa tuhoa. Tänne Länsi-rannikolle se ei tullut lainkaan. Kärhösi näyttävät kuvissa kauniilta. Minun muutama vanha kärhö kukki vain muutamin kukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi niukkaa on kärhöjen kasvu, toivotaan ensi kesäksi parempaa kärhövuotta!

      Poista
  3. Tuohan on mitä parhain näkymä ikkunasta, pelkkiä kukkia :)
    Hyvä ettei myrsky tehnyt tuhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin näyttävät ikkunalla viihtyvän!

      Poista
  4. Ihanaa rehevyyttä. Hauska tuo teidän keittiön ikkuna.
    Hyvä, että ei tullut teille tuhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiö on kadulle päin, joten on kiva, kun saa olla omassa rauhassaan ja katsella aamukahvipöydässä kukkivaa runsautta!

      Poista
  5. Ihanan rehevää ja kaunista kukintaa!

    VastaaPoista
  6. Kertakaikkisen upeaa kukkaloistoa <3 Liljat ja kärhöt ovat kyll niiiiin kauniita! Tuo on totta, että viileän kesän etu on pitkät kukinnat. Tosin tänä vuonna sade pilasi osan kukinnoista, pääosin ruusujen. Toivotaan pitkää, lämmintä syksyä. Näin kyllä viime yönä painajaisen, jossa ikkunoiden edessä oli eli metrin kinokset ja ajattelin, että kas, taisivat pakkasyöt tulla aikaisin. Olin melko helpottunut, kun heräsin ;)

    Tervetuloa moikkaamaan toista kymenlaaksolaista Maatiaiskanasen Elämää-blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, mikä painajainen - onneksi oli vaan unta:) Nyt tosiaan näyttää kukkaloisto ihan kelpoiselta, ja mm. Flammentanz on muutamalla kukkasellaan jaksanut ilahduttaa jo liki kuukauden! Miepä poikkeankin blogissasi, kiitos vinkistä!

      Poista
  7. Ihanaa kukkarunsautta, ja nuo liljat wau! Kaunis myös tuo laatikkoistutus ikkunalla missä on petuniaa ja maahumalaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat on NIIN ihania! Maahumala on kiitollinen kasvi, tekee nopeasti näyttävän pehkon, ja talvehtii kukkapenkissä, josta sitä levittelen amppeleihin ja reunuksiin.

      Poista