tiistai 22. elokuuta 2017

Loppukesän tavikset











Syysleimut ovat ensimmäisiä perennoja puutarhassamme, äidiltä ja anopilta tuotuja taimia, jotka ovat viihtyneet alkuperäisillä sijoillaan jo vuosikymmeniä. Välillä niitä on nostettu ylös, kasvualustaa muokattu ja samalla jaettu juurakoita.



Jäykässä savimaassa kasvu meinaa ajoittain hiipua, ja varsinkin hellekesinä leimut lurpattavat veden puutteesta. Leimukukat olisikin syytä jakaa ajoittain, jotta kukinta pysyy runsaana.

 
Kosteimpina aikoina ja viileämmässä säässä syysleimut nauttivat olostaan.


Valkoiset ovat suorastaan riehaantuneet kukkimaan ja kasvattamaan varttaan tänä kesänä.


Syysleimuihin iskee helposti härmä, joka tekee lehtien pinnoille valkoisen homekerroksen. Mutta tällä pihalla siitäkään ei ole ollut haittaa. Ainoastaan kova tai jatkuva sade saa leimukukat helposti menettämään kauneutensa.




 En ole alkuvuosien jälkeen hankkinut uusia syysleimuja, vaan jakamalla niitä lisännyt, mutta viime kesänä ostin uuden sähäkän värisen taimen, jonka istutin vasta perustettuun päätypenkkiin muiden uutuuksien joukkoon. Sieltä se nousi, kukki pikkuisen kuin kertoakseen "Odotapas, kunhan vahvistun, niin kohoan yhtä suureksi kuin sisarenikin!"



Tätä perusporukkaakin tarvitaan tuomaan kukkarunsautta loppukesään. Löytyykö sinun pihaltasi  näitä taviksia?

22 kommenttia:

  1. Syysleimut miusta ovat hyvin kauiita Sinun leimusi ovat hyvin pirteitä kauniita. Minulla on myös valkoista, liilaa ja punaista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita, näyttäviä ja helppohoitoisia, ainakin minusta:)

      Poista
  2. Hei, kiva blogi! Täällä on kukkarunsautta ja taidokkaita sementtitöitä.

    VastaaPoista
  3. Oi miten upeita värejä ja niin kauniita kukkia♥ Kaunista viikon jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  4. Kiitos blogivierailusta! Aivan ihanasti kukkivat nuo syysleimusi! Jään lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana ja tervetuloa lukijaksi, mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  5. Kauniita ja myös minun suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo pitää, kun voi vaikka valita mielivärin ja tuovat iloa loppukesään.

      Poista
  6. Upeat syysleimut ja kukkivat vielä kaikki samaan aikaan! Erityisesti pinkki leimu ihastuttaa, koska olen etsinyt juuri sellaista. Meillä on valkoista ja violettia lajiketta, joista valkoinen on hieman aikaisempi kukkija. Tänä kesänä ostin kahta uutta punasävyistä syysleimua, toisen pitäisi olla hailakampi ja toisen ärhäkämpi - saa nähdä mitä niistä tulee :) Kasvustojen pulskistumista odotetaan siis täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pinkki on ikivanha, mummolan pihalta aikoinaan tuotu. Ovat kyllä hyvä väriläiskä tähän loppukesään:)

      Poista
  7. Kauniita ja reheviä syysleimuja! Meillä ne ovat vielä tiukasti nupussa. Hauskaa viikonloppua! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu, leimukukat olivat tänä vuonna erityisen reheviä!

      Poista
  8. upeita leimuja! Pidän niistä kovasti

    VastaaPoista
  9. Samoja taviksia löytyy meidänkin pihalta ja härmääkin tietenkin joskus. Meilläkin on kukkapenkkien pioneereina ollut saadut ja vanhasta kodista tuodut leimut, aarteena isomummun vaaleanpunainen - siinä on melkein kaikki kukat eri värisiä. Leimujen tuoksu on aikas ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on kiva, ei liian voimakas, mutta mukavasti tuntuu pihalla kulkiessa..

      Poista
  10. Aivan ihania! Ja upean suuria. Kuulostaa tutulta tuo savimaan kesäinen kuivuus, niin ironista kuin se onkin, kun savi kumminkin johdattaa nestettä - periaatteessa ;-)
    Mulla ei ole kuin yksi leimu. Pihallani ei niitä vanhastaan ollut. Alussa istutin yhden valkoisen, mutta peura söi sen ja sitten se jotenkin kitui kuoliaaksi. Se onkin noiden kanssa pirullista, että peurat rakastavat syysleimuja, kukkia harvoin pääsee näkemään. Siksi en ole innostunut istuttamaan enempää, kun niitä latvasta poikki purtuja tappeja ei oikein ilokseen katsele.
    Sellainen kaunis sinisävyinen leimu olisi kyllä ihana, sitten joskus kun peurat eivät enää pääse puutarhaani. Tuollainen ihana kukkaloisto, kuin sinulla, on haaveissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saila! Sinistä leimua minäkin odottelen löytäväni:) Nuo peurat ovat kyllä teillä aikamoinen riesa, ihan surulla väliin luen blogiasi, kun kaikki tahtovat mennä peurojen suuhn! Hyvän päälle nekin tietävät!

      Poista
  11. Syysleimut ovat aivan ihania. Upeasti kukkii Sinulla <3

    VastaaPoista