sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Haaveillen uuteen vuoteen!




Monen vuoden tauon jälkeen kävimme katsomassa kaupungin järjestämää ilotulitusta, olivatkin aikaistaneet se jo kello kahdeksaan illalla. Hienosti ajateltu lapsiperheitä ja muitakin iltaunisia, sillä kaunistahan tuo taidokkaasti tehty tulitus on! Vaikka taivaan tuuliin meneekin..!
Ja ihan kukkasiltahan nuo näyttivät tällaisen puutarhaihmisen silmissä!!

Vaan kyllä kesäinen auringonpaiste ja suihkulähteen iloinen lirinä ilotulituksen voittaa!
Rakastan auringon lämpöä, sen kirkkautta ja sitä, kuinka se saa kaiken näyttämään iloisemmalta, valoisemmalta.
Osa pihamaastani jää päivällä pitkäksi aikaa varjoon, kun tonttimme rajalla kasvavat puut estävät auringon pääsyn pihallemme. Jouluviikolla teimme pientä harvennushakkuuta ja samalla sain reilun kasan havuja perennojen suojaksi. Säätiedotus lupaa hyytävää talven tuloa ja tuoreessa muistissa on viime vuosi ja kesä, jolloin turhaan odotimme joitakin kasveja, eivät ilmaantuneet, kun olivat raukat paleltuneet lumettoman ja kylmän talven jäljiltä. Nyt yritän pelastaa ainakin kärhöjä ja ruusuja.

 Alppiruusujen latvukset lupaisivat kauneutta kesäksi, mutta pessimisti sisälläni pelkää talven voittavan tämänkin erän.
Mutta nyt aurinkoinen pääsee paremmin pilkahtelemaan kukkapenkkien kolosiin, ja ehkä keväällä vielä joku puu pääsee sahan ja klapikoneen makuun.


Siispä  unelma auringon lämmöstä ja voimasta elää!


15 kommenttia:

  1. Tännekin on luvattu pakkasia. Onneksi juuri nyt näyttää vähän satelevan lunta. Toivotaan, että vältytään kasvitappioilta. Onnellista uutta vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienikin lumikerros auuttaa.. Hyvää uutta vuotta sinullekin, Satu!

      Poista
  2. Jep, kevättä kohti!
    Mutta ennen pakkasia saisi lunta tulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaalle tiiraillaan, jospa edes pieni kerros valkeaa..

      Poista
  3. Kevättä kohden mennään rytinällä, toivottavasti ei tule viime talven siperiapakkasia. Meillä hiljalleen hituloi lunta, mutta niin vähän, ettei siitä juuri suojaa ole.

    Oikein hyvää alkanutta uutta puutarhavuotta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta vuotta sinullekin! Meille on lupailtu huomiseksi jokunen hiutale, vielä ei ole tarpeeksi suojaa paukkupakkasilta.

      Poista
  4. Kovia pakkasia on tännekin luvattu, toivottavasti pahimmilta pakkasvaurioilta vältyttäisiin. Onnellista alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,samoin sinulle Tiiu, ja pidetään peukkuja, ettei tuu tappioita kasvirintamalle.

      Poista
  5. Minusta raketit voisi jättää ampumatta. Sen verran on turhaa rahan haaskausta ja roskaamista, vaikka hienoja ovatkin.
    Suojaamista minäkin voisin vielä tehdä vaikka joulukuusen jämillä.
    Hienot kuvat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä raketeista, en pistäisi itse rahaa kiinni, mieti, miten paljon kukkasia noilla taivaalle ammutuilla rahoilla saisi! Mutta kauniita ovat, en voi kieltää. Ja lemmikeille kurjaa pauketta.

      Poista
  6. Hienosti onnistuivat sinun rakettikuvat :)

    VastaaPoista
  7. Tulin vierailulle kommenttisi innoittamana. Hyvää uutta puutarhavuotta! Toivottavasti saatte jatkossa enemmän aurinkoa pihaanne. Meillä on myös aika lailla varjoisia paikkoja puutarhassa osittain korkeiden puiden ansiosta.

    VastaaPoista
  8. Eipä tullut valvottua uutena vuotena niin pitkään, että olisin ilotulituksen nähnyt. Toivotaan, että on parempi talvi kukille ja pensaille kuin viimetalvi. Meillä ainakin on onneksi lunta. Hyvää vuotta 2017 tv Liisa

    VastaaPoista
  9. Oletpa hienosti suojannut kaiken! Itse en koskaan jaksa suojata mitään ja lopputuloksen arvaa..kirpakkaat pakkaset ovat olleet. Toivotan sinulle onnellista uutta puutarhurointivuotta! Mahtavat kuvat olit saanut napattua ilotulituksista. Ilahduin ajatuksesta, että näyttävät kukkasilta, sehän on ihan totta, ihanasti sanottu :)

    VastaaPoista