lauantai 25. heinäkuuta 2020

Lomallako kiirettä?!



 Luulin, että kesällä on aikaa puutarhassa oleskeluun ja kukkien ihailuun. Miten väärässä olinkaan! Heinäkuun lomapäivät ovat olleet puuhakkaita, mutta kylläkin positiivisella tavalla. Kolmeen viimeiseen viikkoon on mahtunut paljon kaikkea mukavaa. Olen ottanut kuvia, ladannut ne koneelle ja aloittanut ties kuinka monen blogipostauksen kirjoittamisen todetakseni vain, etten nyt ehdi enempää. Enimmän ajan on vienyt mökkiremppa. Sisätiloja on maalattu ja vhdoin heinäkuun alussa saimme uudet keittiökalusteet, joiden asentamiseen vierähti muutama päivä. Puutarhassa ja puutarhahuoneessa mentiin riskillä, kasvit oman onnensa nojassa.
Viime viikolla pääsin ystävän matkassa kesäiselle kimppukurssille. Lahtelaisen Kukkakauppa Neilikan Tiina järjesti ihanan kukkaillan kotipihallaan Iitin Vuolenkoskella.


Kesäinen sää ja vehreä miljöö veden äärellä lisäsivät iloista tunnelmaa. Tarkoitus oli tehdä boheemi, runsas kimppu, johon Tiina oli tuonut materiaaliksi valtaisia vaaleanpunaisia hortensian kukkia, pioneja, laukkoja, neilikoita, ruusuja, eustomaa, ikiviuhkoa, heiniä, vadelmaa ja eukalyptusta. Lisäksi oli jokaisen haettava kolmea erilaista luonnonkasvia tulevaan kimppuunsa.


Taitavana opettajana Tiina ei päästänyt kurssilaisiaan helpolla, vaan jokainen joutui tekemään kimppunsa vähintään kahteen kertaan (kuten aiemmillakin Tiinan kursseilla). Mutta hyvältähän se tuntuu, kun saa spiraalin onnistumaan :) Kännykällä räpsittyjä kuvia, vasta kotona otin omasta kimpustani paremman kuvan.




Kimppu kulki mukana mökille, ilahdutti siellä ystävä- ja sukulaisjoukkoa ja pysyi ihmeen hyvänä, vaikka päivät olivat helteisiä ja yölläkin mukavan lämmintä.



 Nyt puolitoista viikkoa myöhemmin purin kimpun, säästin vielä hyväkuntoiset neilikat, laukkapallon,viuhkot ja eukalyptuksen oksat, muut tarpeet löysin mökkipihalta ja tein uuden kimpun! Kannattaa katsoa tarkkaan, ennenkuin heität vanhan kukkakimpun menemään, olisiko siinä vielä jotakin hyvää jäljellä:)


 Olen parin viime viikon aikana vain piipahtanut kotona. Matka jatkui mökkiviikonlopun jälkeen Helsinkiin tyttären luokse.  Ensin kävin kotona tarkistamassa, että kaikki on kunnossa, ihailin avautuneita liljoja ja kärhöjä ja poimin matkaani kimpun kukkia - ei niitä siellä nyt kukaan ehdi katsella.

`Margaret Hunt´on tukeutunut syreenin oksiin






Helsingin retkestä postailen myöhemmin, mutta kotiin tultuani kävin taas katsastamassa molemmat puutarhat, ja uusi kukkakimppu matkassani painelin mökille marjaan.

Miehen tekemä uusi kärhötuki on saanut ympärilleen monta kaunotarta

Kiiltoleimut parhaassa kukassa

Mantsuriankärhö komeampi kuin koskaan


Nyt on marjastajan ja sienestäjän apajat! Kanttarellikiintiö alkaa olla täynnä, mustikoita on metsässä runsaasti ja ihan kivasti jo poimittunakin:) Metsävadelmien satokausi parhaimmillaan. Puutarha pärjätköön vielä hetken omillaan:)


Sade pakotti pomintatauolle, joten ehtii taas olla hetken koneellakin. 
Hyvää viikonloppua!

22 kommenttia:

  1. Ihania kukka ja kimppukuvia! Oi, mikä mökkimaisema!
    Aika haipakkaa on ollu. Ookko keriinny yhtää palautua? Ompa muhkia mantsuurialaanen. Mulla 20cm tirri. Siänisten mitää ymmärrä, mutta mustikooren tilantehen vois käyrä taas tarkistamas. Viimmeen olivat viälä raakoja. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En koe tarvetta palautumiseen, koska kaikki tämä "kiire" on itseni tekemää ja mieuliusta puuhaa, vaihtelua päiviin. Ainut, mikä tuntuu kiireiseltä, on se, ettei ehdi maleksia puutarhassa ja ihastella uusia avautuneita kukkia.

      Poista
  2. Kiirettä on joskus lomalla. Hyvä niinkin, on jotain mitä muistella myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja nämä kiireet on pääasiassa ihan kivoja ja itse hankittuja:)

      Poista
  3. Ihania kukkakimppukuvia <3 Kylläpä on ollut lomalla puuhaa! Ihana on sitten myöhemmin mökillä katsella kättensä jälkeä, että mitä on saanut lomalla aikaiseksi. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Hyvä kun ehdit kimppukurssille! Tuli kaunis kimppu. Minullakin on puuhaa riittänyt yllin kyllin loman aikana. Huomenna tarkoitus mennä vähän melomaan kun vielä on lomaa jäljellä Onneksi viikon verran ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melonta on varmasti ihanan rauhoittavaa ja sieltä käsin saa katsella maisemia aivan uudesta kuvakulmasta! Itse olen opetellut tänä kesänä suppaiua,vaikkei sitä minun kohdallani vielä voi rauhoittavaksi sanoa, kun pitää niin keskittyä pysymään pystyssä:)

      Poista
  5. Voi, miten ihana Tiinan kukkapäivä! <3
    Neilikka ja Tiina ovat minullekin tuttuja. :)
    Ja kimppuja joutuu edelleen joskus tekemään uudelleen, vaikka uraa on 25 vuotta takana!!
    Joten siitä oppii aina! Koulussa muistan tehneemme samaa kimppua monta kertaa kunnes kukat nuutuivat, mutta kimpun muoto saatiin oikeaksi.
    Ihanan kesäiset kukat Tiina teille valitsikin. Noista on ollut iloa sitoa kauniita kimppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja kursseja tällaiselle harrastajalle, ja tekniikka on hyvä osata jokaisessa lajissa! Ja miten ihanaa onkaan päästä tekemään kimppua tuollaisista kukkakaupan upeista kukkasista. Osa on vieläkin hyvässä kunnossa.

      Poista
  6. Niin kauniita kimppuja ja suloista kukintaa.

    VastaaPoista
  7. Ihanat kimput! Ja ihanat kärhötkin <3 Minun mantsurialaiseni ei ole vielä edes kurkistellut maan alta. Ajattelin tänään käydä katsomassa, joko takapihan metsiköstä löytyisi vadelmia edes välipalamarjoiksi. Näin loppukesällä riittää kiirettä, jos on ahkera marjastaja ja sienestäjä ja puutarhatkin vaativat oman huomionsa. Siihen vielä mökkiremontti päälle, niin on sinulla kiirettä pitänyt :) Mukavien puuhien täyteistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan puuhat ovat minulle mieluisia, olen lapsesta asti saanut käydä marjassa ja sienessä ja ei ole kipinä mihinkään kadonnut:) Mantsuriankärhöni kasvaa joka vuosi himpun verran suuremmasi, nyt se on todella komean kokoinen. Ikää sillä on jo 5-6 vuotta.

      Poista
  8. Mikä ihana tapa viettää kesäpäivää, kimppukurssi. Uskomattoman loistava on ”heitteelle jätetty” puutarhasi. Minulla iso työ selvitä yhdestä vaatimattomasta puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jos lähes oman onnensa nojassa näyttää hyvältä:) Kun on kesämökki.jossa saa viettää aikaa veden äärellä ja marjastaa lähimaastossa, on pakko välillä arvottaa, mikä on tärkeintä. Tässä kohtaa puutarha pärjätköön hetken omillaan. Vesisateet ovat huolehtineet kastelusta ja rikkaruohot eivät enää pääse niskan päälle.

      Poista
  9. Voi että, edelleen odotan koska ryhdyt floristiksi. Sinulla on tuota silmää niin ♥ Aivan ihanat kimput!! Ostaisin nämä heti. Niin ihana tuollainen kukkakurssi ulkona, miten hyvä idea yrittäjältä! Onpa teillä ollut ahkera kesä remppoineen. Toivottavasti olet ehtinyt levätä myös. Wau nuo kantarellit, metsän kultaa. Näillä herkuilla talveen, eikö? Miehesi on tehnyt tosi hienon kärhötuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Samettihortensia, kyllä tämä harrastelu riittää, vaikka ilohan se olisi kauniiden materiaalien kanssa askarrella mielin määrin, jos tätä tekisi työkseen:)Kesä on ahkeroitu, muttaniin, niin mieluisten asioiden äärellä, että mielen hyvinvointi korvaa fyysiset rasitukset! Pakastin alkaa olla täynnä! Kehut menee perille, kiitos:)

      Poista
  10. Tuollainen kimppukurssi olisi ihana. Tykkään kovasti tekemästäsi kimpusta, tykkään että kimpuissa on myös reippaasti vihreää, kukat pääsevän niin oikein oikeuksiinsa.
    Tämä on marjastuksesta tykkäävälle oikein unelmakesä!
    Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vikki! Marjastus senkun jatkuu, toivottavasti moni muukin lähtee poimimaan herkkuja talveksi!

      Poista
  11. Upeat kimput ja tosi kauniita kukkijoita! Ihanaa satoakin olet saanut. Mekin kävimme sienestämässä tänään ja kantarelleja löytyi jo tosi hyvin. Kaunista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu! Nyt löytyy metsästä kanttarelleja ja mustikoita sellaisistakin paikoista, joissa niitä ei aiemmin ole näkynyt. Viikonloppuja sinullekin!

      Poista