sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Joulua ilmassa, arvontaa blogissa


Ihan kohta, ihan kohta se on taas meillä, joulu!




Pidän joulusta, sen tunnelmasta ja myös valmisteluista, joita joulunaika tuo tullessaan. Nautin myös askartelusta, koristelusta ja niistä kaikista kauniista asioista, joita tämä aika sisältää. Joulun sanoma onkin sitten aivan oma lukunsa. Jonkun mielestä tämä voi olla hössötystä, mutta jos aloittaa hiljakseen ja ajoissa, ehtii samalla nauttia:)


Joulukoristelut ovat täällä alkaneet luonnonmateriaalien - kranssien ja asetelmien rakenteluilla.



Ovikranssit muuttuvat jouluisemmiksi, pihalle syttyvät kynttilät ja valosarjat, samoin sisällä kodissa tunnelmavalot vievät ajatukset jouluun. 











 Suunnittelin pitkin syksyä pitäväni blogissa arvonnan, mutta koitin keksiä siihen jotakin syytä. Vähän aikaa sitten blogini lukijoiden määrä kasvoi täyteen sataan ja siitä ilahtuneena ja kovin kiitollisena ajattelin, että nyt on arvonnan aika. 

 

Koska blogini on puutarhablogi, täytyy minusta palkintojen liittyä jollakin lailla teemaan. Kodin lähellä sijaitsevasta Pentikin tehtaanmyymälästä löysin joulupöytään sopivia huopaisia pannunalusia, kukan muotoisia, tietenkin:) Lisäksi löysin Haviksen kauniita mistelinoksa- kuosisia servettejä. 

 

Näistä arvon nyt kaksi settiä, molemmissa sekä servetit että pannunalunen. Tai miksei tuon kauniin huopakukkasen voi laittaa vaikka seinälle tai ikkunaan. Osallistuessasi voit kertoa, kumman värisen alustan haluaisit saada, harmaan vaiko punaisen?


Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini kirjautuneet lukijat, näkyvät siis sivupalkissa. Pääset mukaan kirjautumalla lukijaksi tai seuraamalla kukkia ja haaveita instagramissa tai blogit.fi:n kautta. Voit siis osallistua jopa kolmella arvalla. Ilmoita kommenttikenttään, monellako osallistut. Ilmoita myös sähköpostiosoite, johon voin ilmoittaa voitostasi, mikäli osallistut anonyymisti.

Arvonta alkaa tästä päivästä ja jatkuu joulukuun toiseen päivään saakka. Sunnuntaina 2.12. arvotaan voittajat. 


Joko sinulla ovat joulun valmistelut alkaneet?



Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa, ja onnea arvontaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

56 kommenttia:

  1. Molemmat värit ovat kivat, mutta harmaa vielä enemmän mieleeni.

    vitaevay@gmail

    VastaaPoista
  2. Ensimmäiset joulukukat on jo ostettu ja tänään laitoin tähdet olohuoneen ikkunaan:)
    Arvonnassa mukana ja harmaa olis mun valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jo aivan sopiva aika alkaa koristella kotia! Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Osallistun kahdella arvalla. Tosi kivan näköiseltä näyttää kuvissasi! Harmaa on minun valintani.

    VastaaPoista
  4. Arvontaan mukaan ja sanon nyt sitten vaikka punainen!

    VastaaPoista
  5. Yhdellä mukana ja punainen
    Sarianna.saari95@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Bloggerin kautta seuraan ja harmaa olisi valintani. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kaunista tunnelmaa.
    Valmistelut on aloitettu. :)
    Yhdellä punaisella arvalla mukana. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joulun tuntua alkaa olla ilmassa, punainen on hyvä valinta:)

      Poista
  8. Mukana 2 arvalla :)
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Harmaa olisi valintani.
    Kahdella arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Punainen olisi valintani <3
    Yhdellä mukana :)
    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluun kuuluu sekä punaista että harmaata, mutta myös vihreää ja valkoista... ainakin:)

      Poista
  11. Yhdellä arvalla mukaan Blogger-lukijana. Punaisen pannunalusen haluaisin, vaikka hienoja ovat molemmat. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö olekin kauniita, Pentikillä on aina jotain uutta jouluksi.

      Poista
  12. Tyylikkäitä joulukoristeita sinulla! Välillä näkee niitä melko rumiakin täällä netissä. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vilma, olisiko meillä samansuuntainen maku:) Onnea arvontaan!

      Poista
  13. Mukana kahdella. :) Seuraan blogger ja blogit. fi. :)
    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kolmella arvalla mukana. Kauniita ovat molemmat, ja joulun aikaan niin sopivia. Kumpainenkin siis käy, harmaa ehkä himpun mieluisampi.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sinua onnistaa, kiva, kun tulit mukaan!

      Poista
  15. Ihania asetelmia ja kransseja olet tehnyt. Kyllä minäkin olen jotain saanut aikaiseksi, ja siitä ajattelinkin seuraavan blogi postauksenkin tehdä. Harmaa on valinta jos onni suosii .

    VastaaPoista
  16. Ihania jouluisia juttuja olet tehnyt! Arvonnassa mukana kahdella punaisella arvalla :)

    VastaaPoista
  17. Kahdella mukaan ja harmaa on mun juttu

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Oi miten inspiroivia ideoita! Tykkään harmaasta. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Huopalintu, harmaa on minunkin mieleeni, mutta punainen taitaa kuulua omaan jouluuni vielä varmemmin:)

      Poista
  19. Voi jestas ku soot jo pitkällä valamisteluus. Hianoja koristeluja oot teheny. Olis susta tullu hyvä kukkakauppias. Nii hianoja töitä oot taas teheny.
    Mulla menöö viälä jonku aikaa, ennenku saan kaikki kesän pölyt putsattua. Sitte alootan, yleensä itsenääsyyspäivänän tianoolla. Nii, ja punaane setti olis mialuusempi. Yhyrellä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, oikeastaan itsekin ihmettelen, että miten olenkin ajoissa - ehkäpä jotakin hyvin olennaista on unohtunut:) No, siivous- ja leivontaosasto onkin sitten ihan retuperällä:) Onnea arvontaan!

      Poista
  20. Liityin lukijaksesi blogissasi ja blogit.fi:ssä. En olekaan ennen vieraillut blogissasi mutta nyt tulit vastaan blogit.fi:n kautta. Harmaa olisi suosikkini.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tänne, toivotaan, että viihdyt ja onnea arvontaan!

      Poista
  21. Harmaa ois valintani, sattumoisin lempivärini..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Ihania kransseja! Mukana kahdella arvalla ja harmaalla mennään 😊

    VastaaPoista
  23. Onpa upeita kransseja ja asetelmia. Niin jouluista. Kahdella arvalla mukana :) Harmaa olisi minun värini. Mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa, pidetään peukkuja! Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  24. Upeita jouluisia koristeita! Punaista tavoittelen kolmella arvalla. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  25. Mukana kahdella arvalla, seuraan instassa :) Molemmat ihania, ehkä harmaat olisi enemmän mieleeni :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun osallistut! Puurokattilan alle ihana kukkanen:)

      Poista
  26. Lukijana mukaan yhdellä!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana blogger-lukijana :) Punainen olisi valintani :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista