maanantai 20. maaliskuuta 2017

Esiintymisvuoro viherkasveille


Koska minun pihalleni ei ole vielä kevät saapunut, niinkuin jo monelle muulle näyttää tulleen, ja koska olemattomia taimia ei kannata joka postaukseen tunkea, niin tämä päivä onkin omistettu viherkasveille.


Marraskuun kaktus kukkii nyt tämän talven aikana jo kolmatta kertaa. Multaa ei raukalla ole juuri nimeksikään, ruukku olematon, mutta kukkaa pukkaa mahdottomasti.  Kesäksi aina kiikutan jonkun puskan juurelle ja unohdan sinne. Syksyllä ennen pakkasia sisälle, usein ensimmäiset nuput ovat jo näkyvissä.





Lauantaina pistäydyin Lappeenrannan reissulla Plantagenissa. Viherkasveja oli runsaasti, mutta koska nyt jo keskitytään ulkokauteen ja kaiken tilan ovat vallannet taimet, ei mukaan tarttunut mitään kovin suurta, syvänpunaiset saintpauliat sentään laitoin koriin, koska tuon kaktuksen kukinta ei kovin kauaa kestä.


 Pilea, tuo uusi muotikasvi oli tietenkin edustettuna useammallakin tavalla. Samaan ruukkuun oli istutettu pilea sekä muorinkukka `peperomia rosso`, jonka alapinnat ovat  lilan punaiset. Yhdistelmällä oli kiva nimi "Jungle Jewels", joten sepä muutti meille!




Orkideat olivat toinen toistaan upeampia, mutta vasta joitakin viikoja sitten olin ostanut lilan `Phalaenopsis` -orkidean, joten nyt maltoin mieleni.



Sunnuntai menikin lenkkeillessä, kirpputoria kierrellessä ja La La Landian lumoissa - ihana elokuva!

Näillä mennään uuteen viikkoon, yöpakkasia, reippaitakin on vielä luvassa, mutta päivät ollaan plussalla, joten eiköhän se kevät meidänkin pihalle pian saavu!

Mukavaa viikkoa!

16 kommenttia:

  1. Upeaa kukintaa, kauniit värit! Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihania ostoksia teit Plantagenista! Minäkin muuten kävin lauantaina samassa paikassa :D

    Valtavan upea tuo marraskuunkaktuksesi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plantagen on mukava paikka, meillä ei ihan tässä lähellä ole tuon kokoista kukkataloa, niin siellä on mukava pistäytyä kun tulee tilaisuus.

      Poista
  3. Todella kaunista ja runsasta kukintaa. Minulla on ihan samanvärinen marraskuun/kevätkaktus, kuin tuo sinunkin. Tosin siinä on vain muutama nuppu odottamassa aukeamista. Se kukki jo hieman joulun aikoihin ja nyt sitten aloittelee uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hauska kaktus, kun jaksaa kukkia useampaan kertaan samana talvena!

      Poista
  4. Onpa mahtava kukinta kaktuksessasi :) Kauniita löytöjä teitkin Plantagenista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatii näköjään aika kurjat kasvuolosuhteet, jotta jaksaa noin kovasti kukkia!

      Poista
  5. Nämä kukkasi ovat kauniita. Runsas kukinta kaktuksellakin. Minä sain sen hengiltä, murr. Pitää vissiin ryhtyä laiminlyömään kasveja jatkossa jos niille tulee noin hieno kukinta :) Minulle tuli ihan mummini mieleen, hänellä oli myös aina upea kaktus akkunalla roikkumassa. Iloista kevätaikaa sinulle toivotellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei liikaa hoitoa ainaskaan kaktuksille, jos haluaa niiden kukkivan. Minulta onneksi unohtuu tuo sisäkukkien hoito ihan luonnostaan..:)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, eipä ole mokoma näin hienoa kukintaa ihan joka vuosi tehnytkään!

      Poista
  7. Vau! Upea! Ja lisää on sulle kukkia tulossa. Käypä vilkaisemassa tubeni puolella, ken voitti... Vink, vink!

    VastaaPoista
  8. Kiitos, Satu! Jippii, kävin jo katsomassa, ihanaa, kun joskus voittaa ja nyt sattui niin nappiin, daaliat ovat ihania, ja valkoista ei minulla ole vielä ollutkaan. Laitoin jo sinulle postia...

    VastaaPoista
  9. Kaunottaria sinulla koko koti täynnä!
    Orkidea on suloinen ja kaktus mahtavassa kukassa!
    Tuo piilean ja muorinkukan sekoitus on kyllä mukava.

    Lempeää viikonloppua!

    VastaaPoista