lauantai 16. toukokuuta 2020

Juurakko kerrallaan!




Vilpoinen kevät ei ole kiva, kesäkuu jo häämöttää nurkilla ja taimet huutavat pääsyä maahan ja kasvihuoneeseen. Silti on vaan maltettava ja odotettava... Alkuviikolla yöpakkasia oli useampi aste ja taas iski pelko jo nousseiden kasvien puolesta. Taitavat tottua näihin keleihin, sillä edes palloesikot, pikkusydämet ja hyasintit eivät olleet moksiskaan, vaikka kuura painoi harteita joka aamu!


Kun ei taimien istutukset ole vielä ajankohtaisia, on puutarhassa muunlaistakin puuhaa ;(
Kun aikansa pähkäilee, ei auta muu kuin ottaa `härkää sarvista` ja aloittaa urakka lainsuojattomien poistamiseksi. Tässä tapauksessa kurtturuusuaidanteen hävittäminen. Jotta eivät vie vankilaan, on tässä kylmässä keväässä sopiva hetki iskeä lapio maahan ja ryhtyä hommiin. 

 

Viime kesänä pihapiirissäni vieraili Liikkuvien marttojen joukko mukanaan hortonomiopiskeija Jenni. Hän oli kertomassa vieraslajeista ja tuohon postaukseen pääset tästä. Viimeistään tuon käynnin jälkeen tuli päätös, että muutoin kaunis ja suojaava aidanne - joka on istutettu kolmekymmentä vuotta sitten, edellisen omistajan toimesta, on nyt pakko vaihtaa johonkin toiseen. Torstai-ilta meni, kun leikkasin piikkisiä oksia, kaivelin juurakoita ja esiin tulevia kiviä ja vanhoja maatuneita puiden kantoja. Kuitenkin kolmannes aidasta on nyt pois. Eiköhän tästä selvitä määräaikaan mennessä:)

 

Vielä en ole keksinyt, mitä tuohon laittaisin. Osan aitaa olen poistanut jo aiemmin ja siinä kasvaa nyt tuijia ja erilaisia angervoja. On kaunista, kun angervot kukkivat, mutta muuten en oikein pidä näkymästä. Etupihan aidanne on norjanangervoa, voisin istuttaa samanlaisen myös tähän. Mutta murheena on myös valtava kuusi, jonka niin mieluusti myös poistaisin. Se varjostaa ja juuret imevät voimaa muilta kasveilta. Urakka vaan on melkoinen, pitäisi ehkä ilmoittaa kunnalle ja siten vielä löytää kaataja. Ja kesällä olisi niin paljon muutakin puuhaa, kun siivota kuusen oksia ja neulasia. Mutta sittenkin haluaisin sen pois!

 

  Pihamaalla vihertää, mutta kukkia ei vielä kovin runsaasti ole. Hyasintit ovat yllättäneet iloisesti. Kukkivat pitkään ja pysyvät tanakasti pystyssä. Jouluksi ja pääsiäiseksi ostetut hyasintit kannattaa myös istuttaa kukinan jälkeen maahan. Vaikka eivät niin muhkeita olekaan kuin kevääksi tarkoitetut, niin onhan kukka kuitenkin kaunis.

 


`Delft Blue´






`Woodstockista´on vaikea saada kameraan sen oikeaa intensiivisen lilaa väriä.

 Kylmänkukatkin aloittelevat kukkimistaan, voi suloisuus, miten ovat pehmoisia ja kauniita! Vaihdoin viime syksynä osan paikkaa ja samalla jaoin kahtia. Aika nopeasti ovat juurakot kasvaneet kokoa, eivät ole olleet minulla montakaan vuotta ja jakaminen jo onnistuu.

 


 

 Myös pikarililjat leviävät mukavaa vauhtia. Niitäkin löytää jo useammasta paikasta. Kuviot ovat hätkähdyttäviä, mutta väri häviää helposti mullan harmauteen. Tarvitsisivat joukkoon valkoisia  tai sitten jotain muuta kasvia taustalle - mitä sinulla kasvaa pikarililjojen lähettyvillä tai mitä ehdottaisit?

 

 Lipstikka ei petä! Siitäkin voisi saada kohta aidanteen:) Siirsin lipstikan muutama vuosi sitten hieman toiseen kohtaan ja jaoin juurakkoa reilusti. Mutta enhän taas raaskinut mitään poiskaan heittää, joten istuttelin juurakot pihan rajalle, metsän laitaan. Eikö mitä, jokainen juurenpalanen jatkoi omaa kasvuaan. Loppukesällä kauneus ei ole enää samaa, mutta ei ne tuolla tontin laidalla leipääkään pyydä:)



Puutarhureilla on monia ihania esikoita puutarhoissaan. omasta puutarhastani löytyvät vain keltainen luonnostakin löytyvä, lila palloesikko ja tämä vanha punainen, mummolan puutarhasta aikoinaan siirretty. Sitä saa siirrellä ja jakaa ja aina se kestää ja kukkii. Eikä näy kelpaavan jänisten ruuaksikaan:)

 

 Tulppaniaika on edessäpäin, vain tämä aikainen lajke on nauttinut kylmistä päivistä ja öistä, saanut niskaansa lunta ja väistellyt jänisten hampaita. Nimilappua en löydä mistään, vaikka viime syksynä olen sipulit istuttanut.

 


Maljakosta puheen ollen on vielä laitettava tähän muutama kuva äitienpäiväyllätyksestä. Koronan vuoksi ei lasten tapaaminekaan nyt oikein onnistunut. Lapset olivat sitten ideoineet yhteisen kukkakimpun, jonka esikoinen, lähellä asuva toi perille. Niin ihana, ihana, kukkatalo Rosariumin kimppu! Mieheltä sain upean Four season -hortensian! Miten mahtaa sen väri kesän kuluessa vaihtua!

 




 


Uudet projektit pitävät mielen virkeänä, pitkät päivät tietokoneen ja puhelimen ääressä ovat jotakin aivan muuta, mitä työni normaalioloissa on. Siksi iltojen ja viikonloppujen ulkoilu, puutarhahommat ja luontoretket ovat loistavaa vastapainoa päivän staattiselle paikallaan ololle.


Mukavaa viikonloppua ja puuhakkaita puutarhapäiviä!








30 kommenttia:

  1. Oli kiva tehdä puutarhakierrosta kanssasi ja katsoa kukintaa. Tuo yleisnäkymä kuva oli tosi hyvä, siitä saa paremmin käsityksen puutarhastasi, on sinulla siellä istutusalue kavereineen.
    Minäkin tein tällä viikolla kurtturuusun hävityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin lukeakin kurtturuusuoperaatiostasi, samoin uutisissa oli viime viikolla vieraslajien hävittämisen aikatauluista. Viime kesäinen suunnitelma sai meilläkin nyt alkusysäyksen.

      Poista
  2. Ihania kukkia olit saanut ja tosi komeaa lipstikkaa! Varmaan kannattaa tsempata sen kuusen hävitys samantien! Joku varmasti osaa suositella reippaan kaatajan, joka pistää puun saman tien paloiksi. Ja siivouksen jälkeen pääsee istuttamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun annat kannatusta kuusen hävittämiseen. Se ei ole todellakaan mikään kaunistus, sen lisäksi varjostaa ikävästi ja vie mehut muilta kasveilta!

      Poista
  3. Upeasti siellä on kevät jo edennyt näistä järkyttävän kylmistä päivistä (ja öistä) huolimatta. Ja ahkerakin olet ollut - siitä virtuaalinen hatunnosto sinulle :)
    Mukavia toukokuisia päiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hatunnostosta, vaati jonkinasteisen motivaatiopiikin, että sain otettua lapion käteen tuohon tylsään projektiin:) Aurinkoisia päiviä sinullekin!

      Poista
  4. Koleudesta huolimatta puutarhassasi on jo paljon kaunista kukintaa. Kurtturuusun kaivamissessa on työtä, mutta loppujen lopuksi se lähtee kohtalaisen helposti. Tosin itse näivetin jo pari-kolme vuotta omia kurttujani. Eikä niitä montaa ollutkaan.
    Minulla on vaaleaa, mutta ei sitä tavallista, jouluruusua kirjopikarililjojen kanssa. Tänä keväänä yhdistelmä on ollut hurmaava. Saattaa olla, ettei taas seuraavana keväänä, kun jouluruusujen kukinta vaihtelee.
    Lapsesi toivat sinulle kauniin kimpun. Ilahduttaa näin virtuaalikatsojaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin itsekin, miten vaivattomasti ruusun juurakko irtosikin maasta. Varmasti sinne jäi vielä juurta, josta kasvi yrittää puskea ilmoille uutta kasvua, mutta ne on helppo hoidella tulevaisuudessa. Olen aikoinaan poistanut jo muutaman puskan tuolta samaiselta alueelta, joten on voitettavissa:) Kiitos vinkistä, jouluruusu voisikin olla kaunis yhdistelmä pikarililjoille.

      Poista
  5. Kovin kauniisti kukkivat nuo kevätkukat, jotka kaikesta huolimatta nousevat kylmään maailmaan kukkimaan. Hyasintit ovat toisaan tänä keväänä olleet voimissaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyasinttien voimallinen kukinta on ollut ilo, ja viileä sää on pitänyt kukat hyvinä pitkään.

      Poista
  6. Hei! Löysin blogisi ja liityin lukijoihin. Tapaamisiin siis postausten äärellä!
    Monet ovat sinun tavoin kasvattaneet hyasinttejä ja minäkin otan tästä kopin. Pihallasi mukavasti jo vihertää ja kauniisti kukkivat kevään kukat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi, Tarja! Hyasintit ovat minullekin melko uusi sipulikukka pihapenkissä, mutta pelkästään positiivinen ilo!

      Poista
  7. Upea puutarha sinulla ja näyttää erityisen upealta jo nyt keväällä :-)
    Mahtavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Auttaisiko ensiavuksi kuusen kanssa jos siitä karsisi kaikki alaoksat pois? Lipstikka on komea, hyvä tietää että se kestää jakamista, olen luullut että sitä voi lisätä vain siemenistä enkä ole siksi uskaltanut koskea omani juurakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuusi on ruma kuin mikä, ei se siitä enää rumenisi, vaikka nappaisikin alaoksia pois. Toisi sitä kautta ainakin valoa lähistöllä oleville kasveille. Toin aikoinaan anoppilasta jakopalan lipstikkaa ja tuntuu kestävän kovaakin käsittelyä. Ajattelisin, että sitä voi jakaa kuin mitä tahansa perennaa.

      Poista
  9. Voi kun on kaunis äitienpäiväkimppu!
    Tässä postauksessasi oli niin monta kiinnostavaa asiaa. Olet todella rehkinyt tuon ruusun kanssa. Angervo on hyvä ajatus. Rodot ovat myös kauniita metsänrajassa, etenkin isommiksi kasvavat, kuten perinteinen Catawbiense Grandiflorum.
    Lipstikka on kyllä mahtavan hyvä tilanjakaja! Mulla on sitä parissa kukkapenkissäkin taustakasvina, sillä onhan se komea. Loppukesällä otan vajasta pensassakset, joissa on pitkät terät, ja saksin sen kukkavarret poikki, se vähän siistii ulkomuotoa. Samalla voi leikata keltaisiksi menneitä lehtiä, se tekee uusia tuoreita tilalle.
    Aivan ihana tuo perintöesikkosi, todella kaunis! Vähän samantyyppisen hankin Uudenkaupungin kukkamessuilta jakopalana, mutta en huomannut kysyä, oliko sekin vanhaa perua. Olisipa kiva, jos olisi! Se taitaa olla jonkin tyyppinen suikeroesikko, nuo ohuet punertavat kukkavarret paljastavat.
    Hyasintit tuntuvat tosiaan sietävän hyvin kylmää, hyvä ominaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saila vinkeistä. Rodojja on toisella puolen pihaa metsän laidassa, tuo paikka voisi olla myös hyvä, mutta aidanteena arvokas, jos ei kasvakaan. Angervot toisivat yhtenäisen ilmeen, ja pidän norjanangervon kasvutavasta.minäkin leikkaan nuo lipstikan kukinnot loppukesällä pois ja eteen on tuohon mennessä kasvanut korkeita nauhuksia ja syysleimuja, joten ei haittaa, vaikka kasvusto jo ränsistyy. Vanha esikko viihtyy ja olen sitä jakanut moneen kohtaan pihassani. Ja hyasintti on yllättänyt kestävyydellään:)

      Poista
  10. Hyasintit ovat kauniita, mutta voi ihanuus, mikä punainen tarhakylmänkukka! <3 Tuollaisen kun löytäisin jostain. Kauniit tulppaanit myös lopussa ja ihana kimppu lapsiltasi.
    Kuusen alla ei oikein mikään kasva, sen olen minäkin huomannut. Vanha kuusi on myös todella harvoin oikeasti mikään pihan kaunistus. Joka puolelta avoimella paikalla se voikin olla tuuhea ja kaunis, mutta metsänrajassa alaosat harsuuntuvat ja näkymä on vain risuinen. Jos päädyt kuusen kaadattamiseen, niin suosittelen myöhää syksyä, talvea tai varhaista kevättä, niin ei tarvitse niin varoa puutarhakasveja. Silloin ei myöskään mene linnun- tai oravanpesiä rikki siinä samalla.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen kylmänkukka on ollut vasta muutaman vuoden, mutta olen jo jakanut sen kolmeen paikkaan. Tuntuu viihtyvän meillä:)

      Poista
  11. Onneksi meillä mökillä ei kurtturuusua ole. Iso urakka on sinulla edessä. Kauniita hyasinttejä niitä ei minulla ole yhtään eikä pikarinliljoja. Mutta taakse jotain valkoista on aina varmaa, ehkä tulppaaneja mitkä kukkivat samaan aikaan. Kauniinvärinen tarhakylmänkukka tämä punainen. Lipstikkaa on, meilläkin jonkinverran mutta ei ihan noin paljon 🤗. Tuota vanhaa punaista esikkoa minullakin varmaan on kun on myös vanhaa kantaa ja on kestävä. Tykkään myös noista matalalista tulppaaneista ja kun pysyvät vielä tosi hyvin pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset tulppaanit olisivatkin varmasti hyvä pikarililjojen taustakasvi! Pitääpä etsiä syksyllä jokin varhainen lajike.

      Poista
  12. Ihania kylmänkukkia ja hyasinttejä!! <3
    Kauniin kimpunkin olet saanut.
    Kyllä toukokuu on ollut siellä taas todella vaihteleva säiden suhteen.
    Mukavaa toukokuun jatkoa ja aurinkoa päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuu on nyt lopuillaan ja lämpö hellii meitä:)

      Poista
  13. nyt monella pihalla urakoidaan kurtturuusun kimpussa, niil meilläkin. sinulla on jo urakka paremmalla puoilella. kaunis pihanäkymä ja aivan ihana kukkakimppu kevään kunniaksi. mukavaa helatorstaita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noista kurtturuusuista eroon päästään, kun vaan keksisi hyvät kasvit tilalle. Vastailen kovin myöhään, ei ole oikein blogin ääreen ehtinyt. Mutta mukavaa toukokuun loppua sinullekin.

      Poista
  14. Onneksi nämä kevään kukkaset ovat tosi kestäviä, selviävät lumesta ja pakkasestakin heti kun aurinko vähän alkaa taas lämmittää!
    Ihana kukkakimppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkukkaset tosiaan tietävät, ettei kevät aina etene kovin suoraviivaisesti. Kukkakimppu kesti pitkään kauniina.

      Poista
  15. Beautiful flower arrangements in your living room.

    VastaaPoista