maanantai 28. toukokuuta 2018

Puutarhabloggaajat Marketanpuistossa


Viime lauantaina pääsin mukaan mielenkiintoiseen ja ilolla odotettuun tapahtumaan. Kotipuutarhalehti oli kutsunut puutarhablogeja harrastavaa joukkoa mukaan Markketanpuiston blogitapaamiseen, jossa ideapihojen teemapäivän aiheena olivat "Pienet pihat". 

  
Marketanpuisto Espoossa, jossa samanaikaisesti oli puutarhapäivät kaikille innokkaille puutarhureille,
oli minulle entuudestaan vieras. Kiertelimme jonkin aikaa alueella, kävimme puutarhamyymälän upeassa kasvihuoneessa ja useat taimimyyjät houkuttelivat tekemään hyviä ostoksia. 


Tuonne voisi mennä käymään toistekin, viettämään päivää ja nauttimaan kauniista istutuksista. Myös pienet ideapihat houkuttelevat tutkimaan sopivia ideoita omaan puutarhaan.



Ennen tilaisuuden alkua oli ilo tavata ja tutustua moneen blogikirjoittajaan. Vaikka olemme monet toisillemme vieraita, löytyivät yhteiset jutunaiheet helposti ja puheensorina täytti nopeasti paviljongin edustan. 


Tervetulleiksi meidät toivotti Kotipuutarhalehden päätoimittaja Maija Stenman. Hän kertoi oman pihansa muutoksesta ja ratkaisuista, joilla saadaan pienikin piha reheväksi ja viihtyisäksi. Maijan näyttämät kuvat pihasta osoittivat lopputuloksen olleen varsin onnistunut.



Pienen pihan terassille tai parvekkeelle on Kekkilä suunnitellut hyviä ratkaisuja istutusten esillepanoon. Niistä  meille kertoi Mari Kaartokallio Kekkilältä. Tyylikkäät mustat metallikalusteet sopivat tähän päivään, ovat muunneltavissa ja monikäyttöisiä. Toimivan oloiset kalusteet, sopivat varmasti myös tämä päivän moderneihin  kasvihuoneisiin.


Kekkilän uusi kalustesarja Ruduksen Luotokiven päällä

 Jos puutarhaan suunnitellaan uusia kiveyksiä ja kuten päivän teeman ollessa pienen pihan kiveykset, on Ruduksen Luotokivi siihen varmasti yksi hyvä vaihtoehto. Luotokivien luonnollisen näköiset halkeamat ja epäsymmetriset palaset antavat tunteen, että tässä on ladottu polku luonnonmateriaaleista. Tästä uudesta varsin mielenkiintoisesta kivimateriaalista kertoi meille Jaani Turunen Rudukselta. Meillä olisi polut puutarhahuoneelle tarkoitus saada tänä kesänä tehtyä, tulisikohan tästä Luotokivestä kulkuväylän perusta?! 



Koska puutarhabloggaajien tapaamisessa olimme, saimme myös puutarha Tahvoselta Sanna Tahvosen kertomana kuulla uudesta Proven Winners- kasvikokoelmasta. Nämä tuotteet ovat alun perin Pohjois-Amerikasta tuotettuja kasveja, joita sitten Tahvosten taimitarhalla on koekasvatettu, sopisivatko ne Suomen oloihin. Kuvien kautta saimme tutustua Proven Winners -sarjan musta-aroniaan, vuohenkuusamaan, pallohortensioihin sekä pensasangervoihin. Mm. Proven Winnes pallohortensiat ovat tukevaversoisia ja jaksavat pitää suuret kukintonsa pystyssä.




Päivään mahtui myös herkuttelua, raikas salaatti sekä ihanan herkulliset leivokset kahvin kera.  
Lopuksi vielä Sannalta Tahvosten puutarhalta saimme kotiin viemisiksi Double Play Big Bang -pensasangervot, kuin pieniä ilta-aurinkoja loistamassa Marketanpuiston paviljongin portailla. Kekkilän Multapussit ja puutarhahansikkaat kassissa palailimme iloisina kotiin.

 
Blogituttujen tapaaminen tietysti kruunasi päivän, moni blogi sai taas "kasvot", ja tuo joukko tuntuu kuin vanhoilta tutuilta - bloggaaminen yhdistää iloisesti:) Matkaseurana minulla oli Hilu Maatiaiskanasen elämää blogista, joten matkakin meni mukavasti rupatellen eikä tuntunut lainkaan pitkältä.



Sää oli lämmin, jopa kuuma, mutta mikäs sen mukavampaa, kuin kuunnella ja keskustella puutarha-asioista lämpimässä kesäsäässä.



Kiitokset Kotipuutarhalehdelle, että pääsin mukaan tähän mielenkiintoiseen iltapäivään.




24 kommenttia:

  1. Päivä oli todella mukava :) Kiitos Sinulle mukavasta matkaseurasta <3 Oli mukava tutustua ihan livenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin, hyvä, kun ehdittiin samaan kyytiin:)

      Poista
  2. Oli mukava nähdä. Ja oikein hauskaa, että tunnistaa, kun on kerran nähnyt.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva tavata, nyt saattaa olla jäänyt kasvot muistiin jotta voi tavata uudelleen jossain puutarhatapahtumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Katja, tuntuu, että Lahden seut on tullut teidän bloggaajien myötä lähemmäksi:) Oli kiva tavata!

      Poista
  4. Oli kiva tavata hauskan puutarhapäivän merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin, Cheri, näin lyhyessä ajassa jo toisen kerran tapaamme:)

      Poista
  5. Marketanpuisto on kiva paikka ja siellä on tullut itsekin käydyksi etenkin Kirkkonummella asuessamme.
    Varmasti kiva tapahtuma.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ensikertalaiselle ainakin hyvin antoisa ja mukava päivä! Nyt ollaan jo lähellä viikonlopun toivotuksia:)

      Poista
  6. Oli tosi kiva tavata! Luotokivi voisi olla tosi kaunis puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, Piparminttu, kiva tavata sinutkin! Meillä tosiaan on alkamassa polkujen pinnoitus kasvihuone/puutarhahuoneelle. Tuo olisi kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto!

      Poista
  7. Olen lueskellut monesta blogista päivän antia, kun harmikseni en tänä vuonna ehtinyt mukaan. Kiva, että postauksien myötä pääsee mukaan tunnelmaan ja näkee tuttujakin.
    Teillä oli varmasti antoisa ja mukava päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli kiva, mutta niin taisi olla sinunkin päiväsi! Minäkin jouduin arpomaan kahdesta tapahtumasta, mutta nyt Marketanpuisto vei voiton!

      Poista
  8. Näyttää kivalta päivältä. Minulla on niin paljon hommaa omassa puutarhassa, etten malttanut tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli kyllä mukava, mutta puutarhakiireet osuivat samoille päiville varmasti monella muullakin. Sinulla tuo matkakin on himpun verran pidempi...

      Poista
  9. Oli kiva päivä ja hyviä löytöjäkin tarttui mukaan Marketan markkinoilta. ihan parasta antia, kun näkee tuttuja ja tutustuu uusiin ihmisiin ihan livenä:) Nyt sitten tunnistaa seuraavalla kerralla kun näkee;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle nuo markkinat olivat uusi tuttavuus, mutta olin niin täpinöissäni tuon blogitapaamisen vuoksi, että ostokset jäivät varsin vähäisiksi, kerrankin!

      Poista
  10. Kuulosti kyllä niin kivalta ja mielenkiintoiselta päivänne :) Aurinkoista viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saimme tosiaan viettää mukavan päivän kiinnostavien aiheiden ja mukavien ihmisten parissa:) Aurinkoa piisaa, sitä toivon sinunkin päiviisi!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Niin oli, Sussi, minustakin. Kaunis ja aurinkoinen.

      Poista
  12. Oli tosi ihana tavata! Toivottavasti nähdään pian uudestaan!:)

    VastaaPoista
  13. Meillä on pihassamme metalliset kalusteet ja tehtiin niihin sähkösinkitys, että kestävät pidempään. Tuo kivetys on kyllä tyylikkään näköinen, voisi ehkä harkita meidänkin pihaan. Tuolla pitäisi käydä itse myös joskus.

    VastaaPoista