tiistai 8. toukokuuta 2018

Mitä siellä jo kukkiikaan?








Kevät  - tai pitääkö jo puhua kesästä, tulee niin vauhdilla, että joka päivä odottaa ihania ylläreitä puutarhassa. Puuhat ovat venähtäneet iltamyöhäiselle, kun vasta töiden jälkeen pääsee haran ja lapion varteen. Ensin täytyy vaan kiertää koko piha, koska päivän aikana on tapahtunut varmasti kasvun ihmeitä.

`Ice King´

 Uusi Suomi 100 - kukkapenkkini alkaa kirjaimellisesti puhjeta kukkaan!  Narsisseja on minulla ollut niukasti, syksyllä etsiskelin valkoisia. No, kuvissa näyttivät paljon valkoisemmilta, mutta niin kauniita ovat, että annan anteeksi, keltainen on kevään väri.

`Pink Charm´

`Ice Follies´




  Sinisen sävyjä löytyy jo runsaasti:) Palloesikkoja pulpahtelee joka puolelta pihaa. Valkoinen vasta availee nuppujaan.

`Delft Blue´

 En muistanut lainkaan istuttaneeni hyasintteja, mutta ah, miten nämä ovatkaan kauniita. Mahtavatko jaksaa kukkia myös ensi keväänä, vai jäävätkö yhden kauden kaunokaisiksi?!




Näitä riittää edelleen!



Mutta sitten niihin ilonaiheisiin, joita ei muistakaan tai joiden on uskonut jo kadonneen: Viime kesänä ostin surkeita sinivaleunikon taimia kahdella eurolla Hankkijan poistomyynnistä. Ajattelin kokeilla, jospa joku lähtisi kasvuun. No, ainakin kahdet karvakorvat on jo näkyvissä. Pieniä, mutta vielä hengissä:)


Tämä karvapöheikkö kuuluu satiinivaleunikolle, jonka ostin hyvinvoivana taimena syksyllä Mustilan taimipäiviltä.



Siperianunikot nousevat vahvoina, osassa jo nuppujakin näkyvissä.

Samoin akileijat, niitä onkin monessa paikassa. Kauniita jo lehdistöltäänkin.



Pörröiset söpöläiset, kylmänkukat ovat myös talvehtineet hienosti! Tämä punainen yksilö tosin muutti meille tänä keväänä Lahden pihapiirimessuilta. Ai että!


Tämäkin yllätti; Viime kesänä kesäkukkien reunskasviksi ostettu apila kasvoi kesän runsaaksi kasvustoksi. Jaoin kasvin kahteen osaan ja laitoin maahan kokeeksi, josko pärjäisi siellä talven. Ei mitään hätää, nyt saan taas hauskaa reunakasvia ja omasta pihasta.

 Tämä pieni metsäalppikello on myös viime syksyn Mustilan hankintoja.

Oi sentään, viime vuoden juhlapuuksi ostettu Suomi 100 -penkkiin istutettu helmipihlaja on täynnä nuppuja!!


Voi, nautitaan näistä päivistä - luvattu tätä lämpöä jopa kolmeksi viikoksi!  Huomenna töihin, mutta sitten loppuviikko vapaata, menemme mökille luonnon kevättä ihastelemaan! Ihanaa viikonjatkoa sinulle ja tervetuloa uudet lukijat, toivon, että viihdytte!

43 kommenttia:

  1. Ihania sinisiä ja valkoisia kukkijoita, vaikka olisikin keltaista mukana ;-) Oi, kolme viikkoa tätä kesää! Hui, toivottavasti kirsikoiden kukinta ei mene hujauksessa ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän keltaiset kauniita on, nyt vaan ehkäpä "väärässä" paikassa:)

      Poista
  2. Onpa pihallasi koreita ja soreita kukkioita. Hyasinttejä pitäisi muistaa kokeilla...

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanasti kukkii sinulla vaikka mitä. Narsissit ovat kauniita. Muukin kukinta on oikein räjähtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkästä aikaa minulla on näin monenlaisia narskuja, kiva, jos leviäisivät!

      Poista
  4. Kevään yllätykset ovat niitä parhaita :) Ihania kasveja ja värejä, pitääkin laittaa hyasintin sipulit penkkiin kokeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kiva, kun ei muisti ole terävimmillään, unohdus yllättää iloisesti!

      Poista
  5. Joitakin tuttuja kasveja meidänkin mökkipihasta:palloesikon sain syksyllä lahjaksi nyt ovat lehdet nousseet mullasta. Kukkaa odotellaan. Vierellä kasvaa sinivuokkoja. Akileijoissa minullakin samankokoiset lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palloesikko on tosi kaunis esikko, minun pihallani ovat viihtyneet vuosia ja olen saanut jaettua moneen paikkaan.

      Poista
  6. Niin kaunista sinivalkoista! Reippaat karvakorvat siellä puskee maasta, toivottavasti kukintaakin tulisi! Olipa yllätys tuo apila, olisin ajatellut, ettei se talven alta enää nousisi, mutta iloinen yllätys varmasti oli. Ihanaiset narskut, hyasintit ja esikot, värimaailma todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin yllättynyt, että valeunikot ylipäänsä ovat selvinneet elossa talven yli. Toki vielä on pitkä tie kukintaan.

      Poista
  7. Ihania narsisseja ja muita kukkijoita :) Palloesikko kukkii komeasti. Narsissi 'Ice King' vaalenee kyllä kukinnan edetessä lähestulkoon valkoiseksi. Mukavaa mökkeilyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Ice King vielä tuosta vaalenee, sopisi paremmin tuohon paikkaan. Vaikka upea se on tuollaisenakin. Kiitos, mökkeilyä pitkästä aikaa, olen niin odottanut tätä!

      Poista
  8. Wau, ihania kukkijoita! :) Narsissit ovat tosi kauniita. Minun ruukkuyksilöilleni kävi kalpaten, liian märkää, liian pienet ruukut ja ties mitä. Noh. Ensi syksynä ajoissa liikenteeseen ja uusi yritys isoissa ruukuissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukuissa olleetkin sselvisivät yllättävän hyvin, pidin koko syksyn kylmässä varastossa, enkä kastellut ennen kevättä. Toivotaan, että seuraavalla kerralla onnistut!

      Poista
  9. Kaunista kukintoo on siellä. Alppikello on niin söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppikello on niin uusi, ettei vielä kovin runsaasti kuki, toivotaan, että on oikeassa paikassa, jotta jaksaa kasvaa suuremmaksi pehkoksi.

      Poista
  10. Voi miten upeaa kukintaa puutarhassanne. Nuo palloesikot ovat tosi kauniita ja ihanan sinisävyisiä.
    Nyt saamme nauttia lämmöstä ja kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan kukkasia on jo ihailtavan runsaasti. Ai, miten rakastan tätä lämpöä!

      Poista
  11. On tämä kevät vaan niin ihanaa aikaa! Sinullakin on siellä vaikka mitä ihania kukkijoita.

    VastaaPoista
  12. Kaunista kukkaloistoa, ihanat palloesikot ja hehkeät narsissit. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  13. Onpa paljon mielenkiintoisia alkusykeröitä ja aivan ihania palloesikoita! ja nekö leviävät noin vaan - omani ovat vasta taimella, tulisipa niistä sinisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, Pirkko! Olen kukinnan jälkeen, syyskesällä jakanut palloesikkopehkoja ja hyvin ovat keväällä jatkaneet kasvua uudella paikallaan. Toivotaan, että saat omat taimesi kukkimaan.

      Poista
  14. Kaunis postaus keväisistä ilahduttajista puutarhassa! Ripeästi nyt edetään, vaikka yöt vielä koleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta koleat yöt pitävät kasvit kauemmin raikkaina ja saamme ihailla niitä pidempään. Mutta päivisin kyllä uutta putkahtelee nopeaan tahtiin:)

      Poista
  15. Tämä on kyllä niin täydellisen ihanaa aikaa, kun kevät-kesä vierii aivan uskomattomalla vauhdilla! Tuntuu kuin joka päivä olisi menty harppauksella eteenpäin kohti suurempaa vihreyttä ja väriloistoa. Voi onni, voi onni :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpäs muuta sano, Marihantee:) Eipä meinaa perässä pysyä, silmillään ahmii kaikkea kaunista ja jaksaa iloita uusista kasveista, jotka mullan uumenista kohoavat kukkimaan.

      Poista
  16. Mä laitoin kanssa tuota koristeapilaa viimesyksynä kukkapenkkiin kokeeksi. Se oli jo aika ränsistynyt enkä kauheesti jaksanut sitä edes istutella ja ihastus oli suuri kun se on nyt ruvennut sieltä nousemaan. Ihanaa kun maasta nousee kaikenlaista, sellaistakin mitä ei edes ole muistanut istuttaneensa:)) Mä oon kanssa suunnitellut lauantaina suuntaavani Mustilaan:)Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo yllätyksellisyys on keväisin niin ihanaa, ei tosiaan muista laittaa syksyllä kaikkea muistiin ja sitten iloisesti yllättyy, kun maasta nouseekin jotain... Hei, tapasimmekohan me tänään? Voi harmi, kun en tunnistanut sinua, jos olit Mustilassa iltapäivällä...?!

      Poista
  17. Ihania aarteita sinulla! Metsäalppikello on suloinen ja helmipihlaja on kaunis. Meillä myllättiin tonttia ja omani menetin, mutta se marjoo edelleen vartettuani sen yhteen känkkäränkkäpihlajaan. Kyllä kevät on ihanaa aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riitta, aarteita tosiaan. Moni taimi on vielä nuori, joten toivotaan, että selviävät meidän oikkuilevista vuodenajoista!

      Poista
  18. Ihanasti kukkii! Minäkin ostin sinivaleunikon viime kesänä, mutta ei sitä näy, eikä kuulu. Alppikellot sen sijaan kukkivat komeasti. Nautitaan lämmöstä ja auringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan, Satu, nautitaan! Vaikka harmittaa menetetyt taimet, niin ainahan voi ostaa uuden:)

      Poista
  19. Suloisia kukkia! Palloesikot ovat lemppareitani, valitettavasti ne eivät meillä vaan menestyneet. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, harmi, jos menetit palloesikkosi. Voisikohan sitä kokeilla jossain toisessa paikassa, joskus yllättävät, kun löytyy toisenlainen kohta puutarhassa. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  20. Kaunista kukintaa ❤ Mukavaa äitienpäivää 😊

    VastaaPoista