maanantai 18. syyskuuta 2017

Jatkoon!






Ahkeraliisat aloittelevat
Kesän ensikertalaisia kukkaistutuksissa arvioidaan tarkemmalla seulalla kuin vanhoja konkareita, jotka ovat jo saavuttaneet luotettavuutensa ja osoittaneet kestävyytensä  säiden muutoksissa ja vuosien kuluessa.

Suklaakosmos
Suklaakosmos on minulle uusi tuttavuus. Löysin rehevän taimen alkukesästä Mikkelipuiston puutarhamyymälästä. Se kukki silloin ja kukkii edelleen, neljättä kuukautta. Kukka on melko pieni, mutta väriltään vaikuttava ja jatkuvalla kukinnallaan paikkansa täyttävä.


Oleskelupihan portaalle paistaa (normaalikesäisin) paahtava aurinko. Siinä eivät kaikki kasvit menesty alkuunkaan, ja vuosien varrella moni on saanut lähtöpassit, kun kuumuus näännyttää kauneuden. Mutta Lantanat eli Kirjotulikruunut lienevät kotoisin lämpimistä oloista, sillä niitä eivät helteet hätkäytä.

Lantana eli Kirjotulikruunu



 Pinkin Lantanan ostin jo keväällä, mutta istutus huusi jotakin korkeampaa. Aluksi samettiruusu toimitti sitä virkaa, mutta löysin heinäkuussa alennuksesta rungollisen, käppyrässä kituvan vaaleanpunaisen Lantanan, jonka istutin isosamettikukkien tilalle. Hänpä alkoikin heti viihtyä, oikaisi käppyrät lehtensä ja uusia kukkia kehittyi nopeaan tahtiin.



Carex Èverest´koristeheinä ja Isokirjopeippi

Koristeheinät ja värinokkoset viihtyvät lämpimässä, sateettomassa paikassa, ja tämän vuotisen Isokirjopeipin tekee erityiseksi se, että kasvatin sen itse siemenestä. Hyvin ehti kesäkukkaseksi!




Siniviuhka on myös osoittautunut lämpimästä pitäväksi, mutta vettä se vaatii herkemmin kuin muut ruukun kasvit. Olin kuvitellut tätä sinistä kaunokaista vaateliaammaksi, joten tämä oli sen ensimmäinen kerta meidän terassilla, ja ei jää taatusti viimeiseksi.


Rungollisen verbenoiden sukuun kuuluvan Lantanan yritän talvettaa, ehkä pinkinkin, katsotaan keväällä, miten kävi! Mutta vielä riittää kukkia!

Enkelinkukka

Lankaköynnökset ovat myös uudempia tuttavuuksia, amppeleissa ja istututuksissa ihania, herkkiä, hyvin kasvavia... täyttävät hienosti paikkansa ja jatkavat kasvuaan vielä pitkälle syksyyn. Niitä on minulla muuallakin, mutta tässä amppelissa on toinenkin uusi tuttavuus, enkelinkukka, kauniisti ja rauhallisesti kukkiva, ei retkota, jaksaa avata nuppunsa, eikä ihan pienistä sateistakaan hätkähdä (kuten ystävänään majaileva pikkupetunia).

Enkelinkukallekin povaan jatkoa, jos vaan tulevina kesinä törmätään. Sanovat tämänkin olevan monivuotinen, onkohan kukaan kokeillut?


Unikkojen kylvöpenkki ei näyttänyt ihan sellaiselta, kuin olin kuvitellut, mutta syy ei ollut kukkasissa, vaan kovassa savimaassa ja sateiden täyttämässä kesässä. Niin uskon. Kukille aion antaa uuden mahdollisuuden, ovat ne niin upeita ja väreiltään odottamattomia! Siemenet otettu jo talteen:)

Ooppiumunikko

Ooppiumunikko


 

Siperianunikko


Silkkiunikko
Silkkiunikko

Ahkeraliisoihin suhtaudun joka vuosi kuin uusiin tuttavuuksiin. Niitä on kiva kasvattaa, mutta ovat niin mahdottoman hitaita - kunnes alkaa ahkera kukinta. Joka vuosi päätän, että nyt saa riittää, mutta mokomat yllättävät aina loppukesästä minut iloisesti.



Kun toisella puolen pihaa paahtaa aurinko, on toinen puoli vain hetkisen aamuauringon varassa. Niinpä etupihan kukkasille on toisenlaiset haasteet. Ahkeraliisojen ohella surfiniat, lobeliat, miljoonakellot, hopeaputoukset, maahumalat ja ruusubegonit ovat sinne kuuluvia kasveja ja uusia kestäviä ja runsaasti kukkivia tulokkaita ei ole vielä löytynyt.

Lissut puutarhahuoneessa


Vanilla F1

 Nämä nyt ovat itseoikeutettuja jatkoon menijöitä!


Jokaisella meistä on omat mieltymyksensä sen ohella, minkälainen  on kasville sopiva kasvupaikka. Uutta on kiva kokeilla, mutta monesti on vanhassa vara parempi;) Oletko sinä löytänyt uuden tuttavuuden, joka ehdottomasti pääsee jatkoon?

Mukavaa viikkoa, nautitaan viimeisistä kesäkukista, ennen kuin halla ne meiltä vie!











24 kommenttia:

  1. Oi miten ihana kesätuulahdus tuli tämän postauksen myötä!!:) Niin kauniita kukkia♥ Tuo suklaakosmos oli kyllä hauskannäköinen..itsellä oli tänä kesänä oikeastaan kasvatus (yritys ainakin:)) ruusut..sainkin pihamaalle useamman ruusupenkin ja nyt sitten jännätään kuinka ensimmäisestä talvestaan selviävät:) Toivotaan että vielä tulisi niitä kauniita ilmoja ja saisitte mahdollisimman pitkään kauniista kukista nauttia! Mukavaa alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sinunkin ruususi selviävät talven yli, toivotaan runsaslumista talvea, niin saavat kasvit suojaa! Viikonlopuksi on luvattu taas lämpimämpää:)

      Poista
  2. Ihania kukkia, oi joi, kyllä silmä lepää! Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, osa kukkasista on enää silmänilona kuvissa, toivotaan, että saamme ensi kesänäkin niitä ihailla!

      Poista
  3. Suklaakosmos on aina niin sievä ja sen hento suklaan tuoksu houkuttelee.
    Tulikruunut...viha-rakkaussuhteeni niihin on kummallinen.
    Suomessa varjelin niitä rakkaudella, täällä revin kädet verillä metrisiä oksia pois piha-aidasta! Piikikäs ja vallaton maanvaiva.
    Silti ihailen liilaa lajiketta, jota en koskaan Suomessa nähnyt.

    Unikot, ne kuukuvat rakkauskukkiini!

    Mukavaa syysviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelän lämmössä minäkin ensimmäisen kerran tulikruunuihin ihastuin, täällä tosiaan ei tarvitse repiä, kun eivät niin voimalla kasva. Unikot ovat aina ihania, niitäkin kun joskus pääsisi näkemään pellon täydeltä, kuuluu sarjaan "Haaveet".

      Poista
  4. Kaunista kesäkukintaa. Suklaakosmos on ihan huippu; niin sievä ja upean värinen. Unikot ovat ehdottomia suosikkejani. Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaakosmos tosiaan yllätti, sitkeä kukkija ja sievä on kukkakin:)

      Poista
  5. Hyvä määrä kesäkukkia. Itsellä määrä ja laatu vaihtelee vuosittain, mutta en ole kovin taitava kesäkukkien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle haasteita tuottaa ilmansuunnat, joko liian varjoisaa tai liian paahtavaa, ja siksi joudun välillä vaihtamaan kesäkukat kesken kesää.

      Poista
  6. Kauniita ovat kaikki! Ihanaa kukintaa! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Aiva mahtava tua rungolline Lantana. Toivottavasti onnistut sen talavetukses. Hyvän näköösiä muukki kukat. Mulla tuppaa lannootukset ja kastelut jäärä. Tulos onki sitte sen mukaane.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä itsekin ilahtunut, että lantana noi hienosti viihtyi, katsotaan keväällä, kuinka kävi:) Ei täälläkään lannoitus enää elokuun jälkeen kovin johdonmukaista ole ollut.

      Poista
  8. ahkeraliisa on mun lemppareitani, kukkii koko kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun sen saa kukkimaan, niin hyvin menee pakkasiin asti:)

      Poista
  9. Begoniat on sellaisia, että niitä on pakko olla aina. Yritän saada penkkejäni vain punaisten/pinkkien eri väreillä. Sinulla on kyllä kauniita kukkia ja osa minulle aivan outoja. Meillä kun on vanha pihapiiri, niin olen suosinut aika lailla perinteisiä kukkia, mutta jotain uutta on aina kiva kokeilla. Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että pysyt tietyissä väreissä, minulla penkit ovat yhtä karnevaalia... Uusia kokeiluja minäkin harrastan, sitten näkee, jos joku alkaisi viihtyä ja jäsi pysyvästi joukkoon:)

      Poista
  10. Kauniita kesäkukkia sinulla ja hyödyllinen tälläinen testi. Itse en raaski rahasyistä kesäkukkia juurikaan ostaa, joten olen aina haukkana myöhäiskesällä jos niitä myydään eurolla :) Lantana on tosi nätti, vaikka nimi on -hih-kauhea. Tänä kesänä oli turhan sateiset olot ainakin täälläpäin, monella kesäkukatkin näyttivät kärsineiltä. Toivottavasti ensi kesä olisi parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, miekin onn huomannut, että hyvin ehtii kesäkukat ostaa alennusmyynnistä.. Tulikruunu tuolle kauniille kukkaselle onkin kkauniimpi nimi:) Jos ei ole katosta tai terassia, eivät monetkaan kesäkukat tällaista kesää kauniina kestä!

      Poista
  11. Lantana on tosi mielenkiintoinen, siihen tutustuin ensi kertaa etelän matkalla ja nyt minulla on niitä kaksi, jotka sain blogiystäväihanuudelta - yritän niitä talvettaa. Enkelinkukka on minullekin aivan uusi tuttavuus, lankaköynnös joka kesäinen ihanuus, siitä varmaan en luovu koskaan. Lankaköynnöksenkin voisi talvettaa, tai ainakin pistokkaita siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä koettaakin tuon lankaköynnöksen talvetusta!

      Poista